Journalismi

Puolustaja ja ravistelija

Nuorempana Maria Pettersson ajatteli, että sitten kun hänestä tulee aikuinen, maailman makein duuni voisi olla Journalistin päätoimittaja.

Kun Maria Pettersson nimitettiin huhtikuussa Journalistin päätoimittajaksi, sekä hänen että lehden somekanavat tulvivat onnitteluja.

Niitä on tietenkin ollut mukava saada, mutta kunnon tulkintaa siitä, mikä journalisteja valinnassa niin ilahdutti, Petterssonilta on vaikea lypsää.

”Voi olla, että vaan ne, jotka ilahtuivat, laittoivat viestiä. Muut oli hiljaa tai känisi jossain omassa piirissään.”

”Kauhee kysymys, eihän tollaseen voi vastata. Koska sama olisi voinut tapahtua, jos siihen olisi valittu joku toinen.”

 

Totta kai Pettersson tietää olevansa taitava journalisti ja hahmo, jolta on kokemuksen, näyttöjen ja imagon valossa lupa odottaa paljon.

Hän on ollut Ylioppilaslehden ja City-lehden päätoimittaja, Helsingin Sanomien tuottaja ja toimittaja, tehnyt omaa ohjelmaa Yle Puheessa ja työskennellyt Brysselissä europarlamentaarikon avustajana.

Hän on ajatuksekas ja selkeä kirjoittaja, jonka kolumneja jaetaan ja jonka jutut muistetaan, etunenässä se maahanmuuton vastustajia edelleen suututtava reportaasi Malmöstä vuodelta 2015. Hän osaa kieliä, tuntee kulttuuria ja nyt myös poliittisia piirejä.

Silti hänen puheensa intohimosta mediaan ja kiinnostuksesta maailmaan lupaavat, että vaikeus vastata kysymykseen johtuu muustakin kuin viisaasta vaatimattomuudesta.

Kuulostaa siltä, että Pettersson tekee ennemmin asioita, jotka tuntuvat tärkeiltä, makeilta, luontaisilta ja oikeilta kuin asioita, joista voi saada suitsutusta.

 

Kuten merkittäviin tehtäviin valituilla usein, myös Petterssonilla on muisto aiemmasta toiveestaan päästä tehtävään. Hän muistaa sanoneensa Ylioppilaslehden päätoimittajana, että ehkä sitten, kun olen iso ja aikuinen, maailman makein duuni voisi olla Journalistin päätoimittaja.

Tärkeä syy hakea tehtävään nyt oli, että journalismi elää niin kiinnostavia aikoja. Journalisti on aitiopaikka seurata kehitystä ja ennen muuta vaikuttaa siihen. Jotta se onnistuu, ainakin osassa lehden jutuista kannattaa muistaa myös median kuluttajat.

”On bullshittiä, että mediajutut kiinnostavat vain toimittajia. Sen osoittavat Ylen ja Hesarin asiat, jotka ovat olleet luetuimpia kaikissa lehdissä.”

Vaikka vihaiset vaikuttajat ovat soitelleet toimituksiin maailman sivu, juuri nyt journalismia kolhitaan joka suunnasta. Vastalääkkeeksi Pettersson haluaa kertoa, mitä suomalaisessa journalismissa tehdään hyvin ja taistella systemaattisesti toimittajiin kohdistuvia vaikutusyrityksiä vastaan.

Silti kommentoida pitää myös sitä, missä journalisteilla on parannettavaa.

”Mitä menee läpi sukkana esimerkiksi yrityksiltä ja poliisilta? Kuinka tärkeänä pidämme sitä, että kaikesta voi kirjoittaa? Uskallammeko ravistella yhteiskuntarauhaa? Kerrommeko vaikutusyrityksistä?”

Kyse on ammatillisesta itsekunnioituksesta.

”Kun kirjoittaa jostain eri tavalla kuin joku haluaisi, myös kuraa tulee niskaan ja se pitää pystyä ottamaan vastaan.”

 

Jos Pettersson olisi jättänyt hakupaperinsa Journalistiin postittamatta, syy olisi ollut päätoimittajuuden ja liiton viestinnän johtamisen yhdistelmä. Viestintä sinänsä ei kauhistuta, eikä hän usko ristiriitoihin Journalistin ja liiton viestinnän tavoitteiden välillä.

”Mutta pelkästään päätoimittajan duuni on vaativa. Silti se, että työ ei tule olemaan helppoa, ei ole syy olla hakematta.”

Petterssonin mielestä liitto on puolustanut journalisteja ja sananvapautta johdonmukaisesti, mutta reagointi saisi olla vielä nopeampaa ja pelottomampaa, koska ”kuka muu muka”.

Päätoimittajan työn ydintä on, että lehti tulee ulos ja on hyvä – ja se tapahtuu vain, jos toimituksella on olosuhteet, joissa se tuntee saavansa itsestään irti parasta.

Hyvä lehti pystyy taustoittamaan keskusteluja ja avaamaan uusia siitä, ”mitä meidän duuni on, mitä se voisi olla, keitä me ollaan, mitä me voidaan oppia itsestämme ja työstämme, mihin journalismia kannattaisi viedä ja miten sijoittuvat journalismin ja viestinnän palikat”.

Eri jäsenryhmien koskettaminen yhdellä lehdellä ei ole ongelma.

”Kaikkia yhdistää rakkaus tietoon ja tiedonvälitykseen. Kaikkia kiinnostaa alan nykyisyys ja tulevaisuus. Ja kun tehdään vähän spesifimpää, kyllä esimerkiksi se, miten friikuilla menee, liittyy koko alaan.”

 

Nykyisellä Journalistilla on parannettavaa isojen kehityskulkujen seuraamisessa, ja tarkempaa syyniä kaipaavat myös tavat, joilla asioita mediassa käsitellään.

”Miksi yhtäkkiä kaikki puhuvat fake newseista tai suvakeista? Kuka tuo suomalaiseen mediaan diskurssin, että lakot ovat perseestä?”

Sen ymmärtäminen, mitä sanat tekevät ja miten tieto koostetaan, on journalistien työn ytimessä.

”Olemme todellisuuden rakentajia, joten meidän täytyy tietää, miten se tehdään ja miksi. Siihen nähden sitä pohditaan missään toimituksissa aika vähän.”

Maria Pettersson

33-vuotias Journalistin tuleva päätoimittaja. Aloittaa päivittäisen työn toimituksessa kesäkuussa.

Työskennellyt vuoden 2016 alusta Brysselissä europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) avustajana.

Työskennellyt myös mediayrittäjänä, Helsingin Sanomien tuottajana ja toimittajana, City-lehden päätoimittajana ja toimittajana sekä Ylioppilaslehden päätoimittajana. Tehnyt Yle Puheeseen omaa radio-ohjelmaa. Käsikirjoittanut Uutisraporttia.

Harrastaa muun muassa partiota, roolipelejä ja pieniä slaavilaisia kieliä.

Mikä teki sinusta sinut? ”Kotoa tulee uteliaisuus ja rakkaus tietoon. Matkustan paljon. Taide ja kulttuuri avartavat ajatuksia. Tasa-arvoasiat ovat kiinnostaneet aina.”

Uusia tietoja sinusta? ”On ihana tavata ihmisiä, mutta mussa on myös erakkopuoli. Huumorini on hyvin, hyvin mustaa.”