Media-ala

Nopeammin, sirpaleisemmin, sekavammin

Digitekemisen tahti toimituksissa on parissa vuodessa kiihtynyt niin nopeaksi, että työntekijät uupuvat paineen alla. Yt-neuvotteluiden uhan ja potkujen pelossa kaikki eivät uskalla myöntää, etteivät enää jaksa.

Toimitustyön suuresta murroksesta on puhuttu kyllästymiseen asti. Parin viime vuoden aikana työnteon tahti on kuitenkin kiihtynyt niin nopeaksi, että työntekijät alkavat toden teolla uupua.

”Työ puristaa nykyään mehut irti niin, että en enää jaksa töiden jälkeen puhua edes lasteni kanssa.”

”Työyhteisömme havahtui vasta, kun työkaveri paloi loppuun.”

”Työn tekeminen tuntuu sekavalta. On epäselvää, kuka loppujen lopuksi vastaa mistäkin.”

Lainaukset ovat lehtikonsernien luottamusmiehiltä ja työsuojeluvaltuutetuilta, jotka olivat keskustelemassa Journalistiliiton järjestämässä Digitekemisen todellisuudet -seminaarissa syyskuussa.

Samaa tarinaa kertoo myös suurin osa tätä artikkelia varten haastatelluista toimittajista. Tyytyväisiäkin digiosaajia on, mutta myös he myöntävät, että kiire ja paine ovat lisääntyneet, kun samassa ajassa on tuotettava enemmän sisältöä aiempaa useampaan välineeseen.

 

Toimituksissa on siirrytty offlinesta onlineen. Deadline on koko ajan. Samanaikaisesti toimitusten henkilömäärä on vähentynyt, mutta henkilöstöltä vaaditaan aikaisempaa enemmän määrää ja laatua.

Työ on sirpaloitunut ja kuormitus lisääntynyt. Työaikaa kuluu paitsi juttujen rikastamiseen – linkkien ja videoupotusten lisäämiseen – myös juttujen jakamiseen sosiaalisessa mediassa ja somekeskustelujen moderointiin.

”Kuormittavuutta on lisännyt työn pirstaloituminen juuri digitekemisen vuoksi”, sanoo eräs maakuntalehden toimittaja, joka ei halua esiintyä nimellään tässä jutussa.

”Normaalit uutisvuorot ovat pirstaleisempia kuin muutama vuosi sitten, ja varsinkin verkkovuorot ovat sälän ja kaaoksen hallintaa. Kuormitus näkyy sekä itsellä että kollegoillani aiempaa hitaammassa työstä palautumisessa.”

Toimittajan mukaan ilmiö ei liity ikään. Samanlaisia kokemuksia asiasta on nuorilla ja kokeneemmilla.

Verkkotoimittajan pitäisi seurata koko ajan uutistoimistojen ja kilpailevien välineiden uutisia, tiedotteiden virtaa ja sosiaalisen median keskusteluja.

Samaan aikaan yhtiön ja toimituksen sisäinen viestintä on hajonnut moniin kanaviin. Käytössä saattaa olla perinteisen toimitusjärjestelmään kuuluvien ikkunoiden ja sähköpostin lisäksi Lync, Skype, Facebook, Whatsapp, Snapchat, Yammer tai vielä joitain muitakin.

Toisen maakuntalehden toimittaja sanoo, ettei enää edes tiedä, suoriutuuko työtehtävistään hyvin vai huonosti.

”Parikymppinen kollega tekee nettiuutisen tuosta vain, ja on sen saman tien somettanutkin. Hän tekee sen niin hyvin, etten kehtaa kysyä neuvoa. Minä en ole diginatiivi. En ole varma, teenkö otsikoinnit ja sometukset oikein. Samaan aikaan juttujen lukijamäärää seurataan tarkasti, eli mittarit jutun ’onnistumiselle’ ovat selvät.”

 

Työpäivät venyvät helposti ylityöksi, joiden tekeminen on periaatteessa vapaaehtoista, mutta tuntuu pakolliselta. Osa työntekijöistä kirjaa ylityöt, mutta eivät kaikki. Yt-neuvottelujen pelko lisää stressiä. Potkujen pelossa kaikki eivät uskalla myöntää, etteivät enää jaksa.

Verkkotyö on tuonut paljon lisää työvuoroja. Ne tekevät työstä epäsäännöllistä. Työvuorot ovat tulleet hankaliksi ja niitä muutetaan nopeassa tahdissa. Välivuorot estävät harrastukset, kun työpäivä alkaa puolen päivän aikaan ja työpäivä päättyy illalla.

Töihin saatetaan joutua joka toinen viikonloppu. Lasten päivähoito on suuri stressin aihe epäsäännöllistä työtä tekeville lasten vanhemmille.

Verkkotyön kuormitukset ja epäsäännöllisyys ovat kaatuneet joissakin työpaikoissa erityisesti nuorten, määräaikaisten tai tarvittaessa töihin tulevien niskoille.

Työn ja vapaa-ajan erottaminen on entistä hankalampaa. Lepo ei ole enää samaa kuin ennen.

Piilotyö tunkeutuu salakavalasti työntekijän päivään. Saatetaan olettaa, että vapaalla pitää perehtyä tuleviin työtehtäviin. Eräässä toimituksessa esimies vaati, että sähköpostia ja whatsapp-ryhmää tulisi seurata myös vapaa-aikana.

”Kun juttuja jaetaan Facebook-ryhmiin, se on tehtävä oman henkilökohtaisen Facebook-tilin kautta, koska ryhmissä ei ole jäsenenä Aamupostia, vaan sen toimittajia. Tästä seuraa se, että aina kun joku kollega somettaa, siitä tulee Facebook-ilmoitus kännykkään. Vaihtoehtona on olla kokonaan ilman Facebookia, jolloin taas omien oikeiden kaverien seuraaminen jää myös. Ainakaan toistaiseksi ei ole löytynyt sellaista täppää, jolla kaikki työperäiset postaukset saisi mykistettyä”, sanoo paikallislehti Aamupostin Petri Lyy, yksi harvoista tähän juttuun haastatelluista, jotka halusivat kommentoida asiaa omalla nimellään.

Eräs maakuntalehden toimittaja jatkaa, että myös sähköpostitulvassa on hallitsemista. Oman postin lisäksi toimituksella voi olla useampia yhteisiä sähköpostitilejä.

”Siten keskeytyksiä on entistä enemmän. Pitää olla koko ajan monta kanavaa auki.”

Keski-Uusimaan Marianna Simon kuva tilanteesta on pari piirua positiivisempi.

”Työn ja vapaa-ajan erottaminen on somessa joskus hankalaa. Toisaalta suoraan sanoen toivoisinkin, että ihmisiä kannustettaisiin aktiivisuuteen siellä. Viikonloppuna voi mennä uutisia ohi, jos vuorossa on sellainen henkilö joka ei juuri somea avaa.”

 

Uusi työkulttuuri kävi mahdottomaksi Aamupostissa vuodesta 1984 työskennelleelle Ilkka Hartikaiselle. Loppuun palamisen vuoksi eläkkeelle 63 vuoden iässä viime vuoden lopulla jäänyt Hartikainen sanoo, että töihin paluu ei enää onnistuisi.

Hartikainen kertoo, että uupumuksen aiheutti juuri se, että entisten työtehtävien rinnalle tuli jatkuvasti lisää tehtäviä ja työvälineitä, joiden käyttöä kokeneen toimittajan oli vaikea omaksua. Hartikaisen mukaan esimerkiksi toimituksen perehdytys uuteen toimitusjärjestelmään ja sen mukaan tuomaan ennakoivaan taittoon olisi saanut olla perusteellisempaa.

”Ennakoivaa taittoa markkinoitiin niin, että nyt jää enemmän aikaa tehdä muuta. Todellisuudessa se lisäsi työtaakkaa selvästi, sillä jutut piti aiempaa tiukemmin tehdä siihen tilaan, mikä niille oli alun perin katsottu. Useinhan on epävarmaa, toteutuuko juttu sellaisena kuin on aiottu. Myös kuvia toimittajan piti hoitaa juttuun ennalta määrätty määrä, oli niitä aiheesta saatavissa tai ei.”

Hartikainen koki muuttuneensa sisällön tuottajasta sisällön suoltajaksi.

”Juttuja oli pakko lähettää eteenpäin raakileina, koska verkkoon tarvitaan sisältöä jatkuvasti. Se taas näkyi oikaisujen lisääntymisenä.”

 

Toimitusten uudet työkalut mahdollistavat periaatteessa aikaisempaa sujuvamman työskentelyn. Uudet toimitusjärjestelmät voivat kuitenkin olla myös kankeita ja byrokraattisia. Aikaa kuluu saatekaavioiden täyttämiseen, arkistointiin, hakusanojen keksimiseen ja jutun luokitteluun.

Aamupostin Petri Lyy huomauttaa, että digijulkaisemiseen liittyy myös perehtyminen Youtubeen ja Google My Maps -nettipalveluun. Osalle nämä ovat tuttuja, osalle eivät. Kaikkien näiden käyttö tuli ajankohtaiseksi lähes samaan aikaan.

”Nettijulkaiseminen on helppoa vain periaatteessa, sillä jutun rikastaminen eli esimerkiksi linkitys samasta aiheesta julkaistuihin nettijuttuihin pitää tehdä selainpohjaisesti toimivalla editorilla. Tarvittavat täpät ja ruksit löytyvät useiden klikkausten takaa”, Lyy toteaa.

 

Monessa toimituksessa strategia on sekava ja toimintaohjeet muuttuvat jopa parin kuukauden välein. Välillä on vaikea hahmottaa, mitä pitäisi tehdä ja kuka loppujen lopuksi vastaa mistäkin.

Kun juttuja on saatava julkaistua jatkuvasti, on vaikea tietää, pitäisikö keskittyä tekemään laadukkaita ja asiantuntevia juttuja vai entistä nopeampaa sälää verkkoon.

”Ohjeistus on tempoilevaa. Voi tulla maililla viestiä, että nyt otsikointitapa on tällainen tai somejaot tehdäänkin näillä perusteilla. Ohjeistukset muuttuvat jatkuvasti”, maakuntalehden toimittaja kertoo.

Keski-Uusimaan Marianna Simo näkee, että lehden toimituksessa digitekeminen on tuonut alkuhankaluuksien jälkeen myös iloa.

”Aluksi oli nurinaa, koska tuli paljon muutoksia. Vuoden sisään muutuimme broadsheetistä tabloidiksi, siirryttiin Doriksesta Neoon, tuli työnkuva- ja toimipistemuutoksia, työn kiertoa, kaikille digideskivuoro. Mutta tuntuu, että kokeneemmatkin kollegat ovat nyt innostuneet digitekemisen mahdollisuuksista. Nyt saa uudella tavalla innostua otsikoinnista, ja lukijoilta saa nopean palautteen.”

Toimittaja jaksaa, kun toimituksessa:

Keskustellaan työn tekemisen tavoista.

Huolehditaan osaamisesta ja jaksamisesta.

Työnkuvat ja työn tavoitteet ovat selkeät.

Työtekijä voi vaikuttaa omaan työhönsä.

Uusilla tehtävillä ei ylikuormiteta työntekijöitä.

Työvuorojärjestelyt mahdollistavat kaikille asianmukaisen levon.

Uudistukset toteutetaan kokeiluina, joista voidaan palata entiseen, jos järjestelyt eivät toimi.

Ylityöt kirjataan, tilastoja seurataan, tessiä noudatetaan.

Palkkaus vastaa työtä, kun tehtävän vaativuus muuttuu.

Työterveyshuolto on mukana suurten muutosten suunnittelussa ja seurannassa.

Vinkit on koostettu Journalistiliiton pääluottamusmiesten Digitekemisen todellisuudet -seminaarista.