Ei varaa pelätä

Aamulla toukokuun viimeisenä päivänä freelancetoimittaja Maija Liuhto pesi hampaitaan kotonaan Kabulissa, kun sähköt menivät poikki. Kuului valtava räjähdys. Kymmenennessä kerroksessa olevan huoneiston lattia tärisi, ikkunat helisivät. Liuhto ja hänen kaksi kissaansa joutuivat paniikkiin.

”Räjähdykset ja ikkunalasien kilinät kuuluvat arkeen Kabulissa, mutta tämä jysähdys oli niin massiivinen, että minuun iski pakokauhu. En tiennyt, mitä oli tapahtunut”, Liuhto kertoo.

Kun sähköt palasivat ja netti alkoi toimia, Liuhdolle selvisi, että parin kilometrin päässä Saksan suurlähetystön lähellä oli räjähtänyt iso rekkapommi. Iskussa kuoli 150 ihmistä, loukkaantuneita oli satoja. Liuhdon työpäivä muuttui hektiseksi.

Kiirettä jatkui myös seuraavat viikot. Rekkapommi-isku johti väkivaltaisiin mielenosoituksiin. Hautajaisissa räjähti pommi. Suomalaisen avustustyöntekijän sieppaus pysyi otsikoissa.

Liuhto kirjoittaa Afganistanista muun muassa Helsingin Sanomiin ja The Los Angeles Timesiin. Hän on työskennellyt toimittajana vasta runsaan vuoden. 2015 hän teki Kabulissa töitä Eureka Research and Evaluation -tutkimusjärjestölle.

”Vastaan tuli ideoita lehtijutuiksi. Sain muutaman jutun läpi The Diplomatiin, The Monitoriin ja Middle East Eyehin. Siitä heräsi ajatus, että voisin kokeilla työskentelemistä kokopäiväisenä toimittajana.”

Heikentynyt turvallisuustilanne on lisännyt freelancerin työmahdollisuuksia Afganistanissa. Valtaosa ulkomaalaisista kuukausipalkkaisista toimittajista on lähtenyt maasta.

Vain muutamalla isolla ulkomaisella medialla – The Washington Postilla, The New York Timesilla, The Wall Street Journalilla, Reutersilla ja AFP:llä – on oma kirjeenvaihtaja pääkaupungissa Kabulissa. Työnantajat eivät enää juurikaan anna kirjeenvaihtajiensa lähteä ulos toimistoistaan.

”Me harvat freelancerit ja paikalliset toimittajat raportoimme tapahtumapaikoilta”, Liuhto hymähtää, kun tapaan hänet Kabulissa.

Iloisesti hymyilevä vartija heilauttaa meille rynnäkkökivääriään ja ilmoittaa: ”No photos this street.” Läheisen hotellin turvajärjestelyt lienevät kiellon syynä. Siirrymme muutaman korttelin päähän Chicken Streetille, joka on ollut länsimaisten keskuudessa suosittu ostospaikka. Huonontuneen turvallisuustilanteen vuoksi kadun mattokauppiaiden asiakkaat ovat kadonneet lähes tyystin.

Mediajättien kirjeenvaihtajien lisäksi YK:n ja EU:n palveluksessa olevat länsimaalaiset eivät juurikaan saa liikkua kaupungilla. He asuvat bunkkereissa ja kulkevat työmenoissa panssariautoilla.

Freelancetoimittajalla ei turvajärjestelyjä ole. Kotoaan käsin työskentelevä Liuhto liikkuu lähes paikallisten tapaan.

”Totta kai mietin joka päivä, että jotain voi tapahtua. Kidnappaaja voi olla taksikuski, lähikaupan myyjä tai pitsalähetti. Pommiisku tai sieppaus voi sattua missä vain ja milloin vain. Kuulostaa hullulta, mutta on vain uskottava kohtaloonsa. Toimittajana on pakko liikkua siellä, missä tapahtuu.”

Vaikka kilpailua on moneen muuhun paikkaan verrattuna vähän, vapaana toimittajana menestyminen vaatii Afganistanissakin paljon työtä ja sinnikkyyttä.

”Pahimmillaan olen joutunut tarjoamaan mielestäni hyvää juttuideaa kymmeniä kertoja ennen kuin olen saanut sen läpi. Sähköposteihin ei usein vastata. Jo sen selvittäminen, kuka missäkin mediassa vastaa ulkomaanjuttujen ostamisesta, edellyttää paljon työtä ja usein kollegojen apua.”

Avustajapalkkiot voivat olla isoillakin markkinoilla pieniä.

”LA Times maksaa 250 dollaria jutusta. Paljoa ei jää käteen, kun joudun maksamaan fikserille tietyn prosenttiosuuden. Niinpä teenkin heille lähinnä vain uutisseurantaa. Pitkiä juttuja kirjoitan lehtiin, jotka maksavat paremmin.”

Liuhdon mielestä länsimaisen naisen on helpompi työskennellä toimittajana Afganistanissa kuin miehen. Naistoimittaja voi esimerkiksi haastatella sekä miehiä että naisia. Miestoimittajien voi olla vaikea jututtaa afgaaninaisia, koska nämä eivät saa puhua vieraille miehille.

Liuhdon mukaan afgaaninaiset joutuvat kokemaan paljon enemmän häirintää kuin maassa olevat länsimaiset kanssasisarensa. Länsimainen nainen voi valittaa poliisille, ja häntä jopa kuunnellaan. Tekijälle voi tulla seurauksia.

”Paikallisen naisen sana ei useinkaan paina mitään. Poliisi voi kohauttaa olkapäitään ja sanoa, että pysy kotona äläkä valita.”

Liuhto osaa jonkin verran Afganistanin kieltä daria, mutta ilman paikallisia avustajia hän ei pystyisi juttuja tekemään. Fikserit auttavat löytämään luotettavat haastateltavat. Parhaita tietolähteitä ovat Afganistanissa työskentelevät ulkomaalaiset asiantuntijat.

”Iso ongelma täällä on, että viranomaisten puheisiin ei voi luottaa yhtään. Esimerkiksi arvioit Isisin joukkojen vahvuudesta vaihtelevat 200 – 15 000 välillä sanojan poliittisten intressien mukaan. Samoin pommi-iskujen uhrilukuja pienennellään paljon.”

Televisiouutisia lukuun ottamatta afganistanilaisessa lehdistössä ja nettijulkaisuissa faktojen tarkistus ei aina ole parhaalla mahdollisella tolalla.

Afganistanissa moni asia hoituu vain, kun tuntee oikeat ihmiset. Verkostojen luominen ja ylläpitäminen on toimittajalle elintärkeää.

”Tämä työ vaatii todella paljon teen juontia”, Liuhto sanoo.

Keskustelumme päätteeksi Liuhto hyvästelee tutuksi tulleen mattokauppiaan Chicken Streetillä ja lähtee kotiin, uuteen asuntoonsa. Edellisestä hän lähti, kun afganistanilais-amerikkalainen naapuri ammuttiin kuoliaaksi hänen kotiovensa edessä.