Liitto

Saariselän mökillä vesivahinko

Journalistiliiton Saariselän Tunturimajalla on sattunut vesivahinko, joka pitää lomakiinteistön pois käytöstä kesäkuun loppuun asti.

 

Vesivahinko ilmeni toukokuun lopulla, kun suihkutilaa remontoitiin. Vahingon aiheutti muovimaton kiinnitysten pettäminen, jolloin vesi pääsi kastelemaan betonirakenteita. Suihkutila on rakennettu aikana, jolloin vesieristystä ei tehty nykystandardien mukaisesti.

Journalistiliiton talous- ja hallintojohtaja Helena Vistin mukaan vahinko aiheuttaa muutaman tuhannen euron kustannukset.

”Suihkuhuoneet olivat muutenkin uusimisen tarpeessa, joten päätettiin samalla tehdä remontti kunnolla ja suihkutiloihin asennetaan lattialämmitys”, Visti sanoo.

Korjausremontin yhteydessä mökin sokkelirakennetta uusitaan märkätilojen kohdalta paremmin tuulettuvaksi. Majan ilmastointia on parannettu kevään aikana korvausilmaventtiileitä asentamalla.

SJL omistaa Saariselällä kaksi vapaa-ajan kiinteistöä, Tunturimajan ja Uutistunturin.