Journalismi

Piesty puudeli

Ruben Stiller ruoskii itseään kovemmin kuin työnantajaansa Yleisradiota, mutta pitää saamaansa varoitusta nöyryyttävänä kokemuksena. Medialle hän ennustaa uutta suomettumisen aikaa.

Länsimainen demokratia ja ”Länsi-Venäjä”.

Vastakohtapari tulee Ruben Stillerin puheessa toistuvasti esiin, kun puhumme suomalaisen median riippumattomuudesta, riippumattomuuden historiasta ja Yleisradion sananvapaustilanteesta.

Polveilevasti, pitkästi ja pohditusti vastailevan Stillerin puheessa kuuluu Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen raskas talvi. Vastaukset häilyvät optimistisen tulevaisuudenuskon ja epäuskon, hämmennyksen ja jopa häpeän välillä. Se on seurausta työkaverien eroamisista, omasta merkillisestä varoitusprosessista ja sitä seuranneesta sairauslomasta.

Ruben Stillerin nykyinen Yle-pesti alkoi vuonna 2009. Hän peri median ja vallan suhdetta käsittelevän viihteellisen Pressiklubin Timo Harakalta. Kahdeksan vuoden aikana hän tehnyt ohjelmasta useimmiten viihdyttävän, hauskan ja analyyttisen, välillä rasittavasti jankkaavan ja omasta nokkeluudestaan liian tietoisen.

Siis itsensä näköisen.

Helmikuussa, pian Yle-kohujen aiheuttaman sairauslomansa jälkeen Stiller ilmoitti lopettavansa Pressiklubissa kevään jälkeen.

”Olen ollut alalla niin kauan, ettei minulla ole enää illuusiota, että ruutunäkyvyys olisi maailman tärkein asia. Eikä sitä, että olisin korvaamaton. Joskus on kyllä ollut!” Stiller sanoo nyt, huhtikuun puolivälissä.

”Työkavereita tulee ikävä, mutta ohjelmia olen lopettanut ennenkin. En ole kauhean nostalginen, enkä katso taaksepäin joihinkin hyviin aikoihin.”

 

Stiller, 55, on Yleisradiossa vakituisessa työsuhteessa, ensimmäistä kertaa elämässään. Hän haluaisi edelleen jäädä taloon, mutta siirtyä takaisin radioon. Tätä kirjoitettaessa tilanne on auki. On epäselvää, mitä Stiller Ylen radiokanaville tekisi ja mitä Ylessä asiasta ajatellaan.

”Olen haaveillut jo pidemmän aikaa siitä, että pääsisin tekemään radiota kunnolla. Radio on väline, josta tunnen olevani lähtöisin.”

Pressiklubin työryhmälle, tärkeimmille tukijoilleen, Stiller sanoo haluavansa antaa lomaa itsestään. Hän kertoo viihtyneensä Ylessä hyvin, mutta kun ilmapiiri Ylen uutis-ja ajankohtaistoimituksessa alkoi loppuvuodesta Juha Sipilän (kesk.) painostustapauksen myötä kiristyä, paine kohdustui vääjäämättä myös Pressiklubiin.

”Olen kiitollinen siitä, miten lojaali työryhmä on ollut”, Stiller sanoo.

 

Stiller sai Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan radio- ja tv-lähetyksistä vastaavalta päälliköltä Marjo Ahoselta varoituksen ilmoitettuaan, että käsittelee Sipilää ja Terrafamea Pressiklubissa vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen kiellosta huolimatta. Varoitus peruttiin pian, mutta Stiller jäi sairauslomalle.

Stiller vastaa varovaisesti siihen, millaiset välit hänellä on esimiehiinsä nyt. Häntä kiusaa asioiden henkilöityminen julkisessa myllytyksessä.

Hän sanoo olevansa hyvissä ja suorapuheisissa väleissä erityisesti nykyisen esimiehensä Riitta Pihlajamäen kanssa.

”Olen varma siitä, että Ylen pomot yleensäkin rakastavat minua. Tämä rakkaus kannattaa vaikeina päivinä. Päälliköitä on niin paljon, etten ehdi halaamaan kaikkia, vaikka mieli tekisi.”

Stiller kritisoi silti kovin sanoin esimiesosapuolen tapaa vihjailla irtisanoutuneiden toimittajien ammattietiikasta.

”Pidän vihjailuja ikävinä ja halpoina hätävalheina. Salla Vuorikosken, Susanne Päivärinnan ja Jussi Erosen ainoa rikos on se, että he ovat rehellisiä ihmisiä. Olen ylpeä siitä, että olen heidän kaverinsa.”

Jos ihmiset eivät olekaan Stillerin kanssa riidelleet, asiat todella ovat. Vaikka varoitus peruttiin, prosessi oli nöyryyttävä.

”Olen porvarillisten tapojen ystävä. Minusta anteeksipyyntö olisi ollut paikallaan.”

 

Stiller toivoo, että Olli Mäenpään toukokuussa valmistuva Yle-selvitys toisi ”katharsiksen koko tälle draamalle”. Hänelle on jäänyt epäselväksi, mitä päällikkötasolla talven jälkeen ajatellaan.

”Sumussa tässä vaelletaan siinä suhteessa. Jos halutaan, että asiat menevät eteenpäin, niin keskustellaan avoimesti, korjataan ongelmat ja mennään eteenpäin. Jos aletaan etsiä sisäisiä vihollisia, meillä on käsissä kohta uusi kohu. Sisäisten vihollisten jahtaaminen johtaisi organisaation paranoiaan.”

Stillerillä on Ylen kanssa historiansa. Vuonna 1993 hän nimitti silloisen Radiomafian ohjelmassaan Ylen alue- ja uutisyksikön johtajaa Tapio Siikalaa ”kökkötraktoriksi”. Stiller hyllytettiin, ja kun mies ei hyllytyksestä huolimatta pysynyt poissa suorista lähetyksistä, hän sai potkut.

”Se oli farssi”, Stiller sanoo.

Tuoreessa Yle-kohussa on kyse paljon enemmästä, isommista periaatteellisista asioista.

”Tässä ei ole kyse kenenkään persoonasta. Nyt puhutaan Ylen riippumattomuudesta, maan tavasta, Ylen ja poliitikkojen välisistä suhteista sekä laajemmin siitä, halutaanko poliitikkojen ohjailevan mediaa.”

Stiller häilyy optimismin ja pessimismin rajalla. On hyvä, että ulkopuolinen Yle-selvitys lopulta tehdään ja on hyvä, että Ylen tilanteesta keskustellaan ja kirjoitetaan.

Toisaalta tuloillaan tuntuu olevan jopa uudenlainen itsesensuurin aika.

”Jotenkin uskon, että tässä on ollut kyse vasta oopperan pukuharjoituksesta. Ylen hallintorakenne on ongelmallinen ja se tuottaa helposti uusia ongelmia”, Stiller ennustaa.

 

Eduskunnan käsittelyssä oleva lakiesitys on antamassa Ylen hallintoneuvostolle lisää valtaa yhtiön strategiasta. Stillerin mielestä sen myötä poliittinen eliitti saa lisää valtaa mediamarkkinoiden jakamisesta.

”On dramaattista puhua Unkarin ja Puolan tiestä, mutta on syytä pohtia, millaisia riippuvuuksia syntyy ja millä seurauksilla, kun Ylen rahoitus on koko ajan katkolla”, Stiller sanoo.

”Meillä journalistinen perinne poikkeaa skandinaavisesta. Meillä on suomettumishistoriamme.”

Stiller sanoo kiroavansa päivittäin sitä, ettei hän puhu ruotsia työkieleksi asti, vaikka hänen isänsä olikin ruotsinkielinen.

”Svenska Ylessä minulla ei olisi mitään ongelmia. Siellä ollaan avoimempia ja enemmän kiinni skandinaavisessa journalistisessa perinteessä.”

Päätoimittajien yhdistys vaati helmikuussa toimittajilta lojaliteettia työnantajien linjauksille ja korosti näiden käyttävän työnantajiensa sananvapautta, eivät omaansa. Uutisoimatta jättäminen ei rajoita tiedotusvälineen palveluksessa olevien sananvapautta, julkilausumassa korostettiin.

Yhdistys vakuutti, ettei lausumalla ollut mitään tekemistä Ylen tapahtumien kanssa. Stiller tuhahtaa.

”Totta kai se liittyy Ylen tapahtumiin, sehän sen konteksti juuri on!”

Hän sanoo ihmetelleensä sekä lausuman sanamuotoja että sen ajoitusta. Stiller ei ymmärrä, miten Ylen uutistoimituksen sisäisistä ongelmista tuli yhtäkkiä kaikkien päätoimittajien ongelma. Hänen mielestään kannanotolla luotiin kuvaa laajemmastakin kapinasta päätoimittajien direktio-oikeutta vastaan, mitä Stiller pitää naurettavana.

Ylen ongelmat kuuluvat silti kaikille, koska Yleä rahoitetaan verovaroilla, Stiller muistuttaa.

”Julkinen keskustelu tarkoittaa sitä, että emme ole Länsi-Venäjällä.”

Stiller kertoo aistineensa uutis- ja ajankohtaistoimituksessa pelon ilmapiiriä.

”Ihmiset eivät uskalla sanoa omia mielipiteitään. Olen voinut nähdä väärinkin, mutta minusta siellä on pelkoa, kun organisaation tilanne on niin sekava ja alan työllisyystilanne samaan aikaan niin huono.”

Stiller puhuu pitkään siitä, miten Atte Jääskeläinen on kohujen keskellä korostanut, että tärkeää on käsitellä ongelmat avoimesti. Jääskeläinen on noudattanut omaa ohjettaan. Hän oli Ylegaten kuumimmassa vaiheessa sekä sittemmin irtisanoutuneen Susanne Päivärinnan hiillostettavana että Pressiklubissa.

Stilleriä hieman jännittää tämänkin haastattelun mahdolliset seuraukset.

”Mutta noudatan kuuliaisesti Aten käskyä, yritän olla joka päivä avoin. Välillä hirvittää itseäkin, kuinka avoin olen. Ja täytyy sanoa, että on helvetin typerää tehdä minun kaltaisestani puudelista ja höpönassusta vaarallinen jakamalla laittomia varoituksia. Se on todella kökköä.”

 

Stillerin tavassa käsitellä vastoinkäymisiään on jotakin epätyypillistä. Hän on kääntänyt kritiikkiä myös omaan toimintaansa. Lausunnossaan Julkisen sanan neuvostolle hän kutsuu ”häpeälliseksi kompromissiksi” sitä, että suostui painostukseen, eikä käsitellyt Sipilää ja Terrafamea Pressiklubissa.

Journalistin haastattelussa Stiller innostuu ruoskimaan itseään enemmänkin, ja kertoo karttaneensa joitain aiheita myös pyytämättä.

”Kun Sipilä piti suoran tv-puheensa, olisi sitä pitänyt käsitellä Pressiklubissa oikein kunnolla. Ajattelin mukavuussyistä, että ei nyt puhuta siitä. Ja se päätös oli minun”, Stiller sanoo.

”Ehkä ilmassa leijuu epäsuoria ohjeistuksia, ja yliminä hoitaa loput. Mutta en minä halua mihinkään ilmapiiriin vedota. Minä subjektina sensuroin itseäni.”

Stiller myöntää ”tietyn julkisuuspääoman” auttavan häntä ongelmatilanteiden käsittelyssä. On helpompaa luottaa siihen, että tutulle ruutukasvolle löytyy alalta hommia, kävi miten kävi. Stiller tosin kiirehtii huomauttamaan alan olevan nuorten käsissä ja omankin tulevaisuuden olevan yhä epävarmempi.

Stiller haluaa olla omien toimiensa suhteen rehellinen. Se on välttämätöntä, jos pyrkii puhumaan totta.

”Minulla on univaikeuksia muutenkin. Haluan nukkua rauhassa. On imartelevaa, jos joku yrittää sovittaa sananvapauden marttyyrin viittaa minulle, mutta olen sellaiseen liian lihava.”

Ruben Stiller, 55

Toimittaja ja juontaja.

Toiminut Pressiklubin vetäjänä vuodesta 2009.

Aloitti toimittajan työt Länsiväylä-lehdessä. On juontanut useita radio- ja tv-ohjelmia, muun muassa Levyraatia ja keskusteluohjelma Ruben & Joonasta.

On kirjoittanut kolumneja muun muassa Nyt-liitteeseen ja Imageen sekä kirjan Suomi-Finland (Teos 2006).