Samalla taajuudella

Kun nykyään A2-iltaa juontavista Annika Damströmistä ja Markus Liimataisesta tuli työpari perjantain A-studioon vuoden 2015 alussa, työrytmit osuivat heti yksiin.

”Kun olemme hahmottaneet, mikä aihe puhuttaa ja hakeneet näkökulman, mietimme, ketä haluamme haastatella ja mitä tietoa tarvitaan. Sitten kumpikaan ei halua enää arpoa, että mites nyt ja pitäisikö vielä, vaan se on naps, ryhdytään tekemään”, Damström sanoo.

Kaksikon mielestä toimittajan ei tarvitse ennen ensimmäisiä soittoja tietää aiheesta väitöskirjan vertaa eikä osata kysyä loputtoman monimutkaisia kysymyksiä.

”Emmekä me ole ruudussakaan esittämässä, kuinka fiksuja me olemme tai kuinka paljon me tiedämme vaan kuulemassa, mitä mieltä vieraat ovat ja mitä heillä on annettavaa”, Liimatainen sanoo.

Valmistellessaan ohjelmaansa työpari istuu pienessä huoneessaan vastakkain ”lärpättämässä koko ajan ääneen” sen sisältöä ja vieraita ja välillä niin kovaa, ettei kuulumisia tarvitse enää kertoilla lasiovesta ulos tullessa. Yhteistyötä siunaa myös samanlainen huono huumori ja se, ettei kumpikaan ylenkatso mitään näkökulmaa tai keskustelunaihetta.

”Ei siitä tulisi näin tiiviissä yhteistyössä mitään, että joutuisi koko ajan editoimaan itseään”, Damström sanoo.

Toisaalta työpari on oppinut toistensa kipukohdat. Vaikka molemmat vaikuttavat itsevarmoilta, Damström sanoo olevansa välillä hirveän herkkä ja sukeltavansa ”nyt minuun sattui” -tilaan.

”Meidän perheessä taas on aina lauottu kaikki suoraan, ja tykkään ihan älyttömästi siitä. Mutta välillä olen Annikalle ja muille vähän liiankin suora ja joudun jumppaamaan, että no niin Liimatainen, mitäpä jos et rymistäisikään maalille ihan suoraan”, Liimatainen sanoo.

A2-illan suorassa lähetyksessä työtä tehdään perusteellisten taustatöiden, ”kuivaharjoittelemalla” loogiseksi hiotun käsikirjoituksen, katseiden, käsimerkkien ja yhteisen rytmitajun voimalla. Silti eniten merkitsee luottamus.

”Vaikka tipahtaisin kartalta, tiedän, että Annika pystyisi pelastamaan. Tai kun palautetta ja vääntöä tulee, tiedän, että seisomme rinta rinnan ratkaisujemme takana”, Liimatainen sanoo.

Yhteisen ohjelman, journalismin ja työprosessin keskeisiä tavoitteita on, ettei kriittinen kommentointi jäisi pelkäksi länkytykseksi vaan sitä seuraisi ehdotus paremmasta ratkaisusta.

”Jos sitä ei pysty toiselle heti tuomaan, se tuodaan viimeistään kahvikupin tai Pepsi Maxin jälkeen”, Liimatainen sanoo.

Damström kehuu Liimataisen kykyä erottaa nopeasti ”asioiden pihvi” ja Liimatainen sanoo, että kun hänellä alkaa mopo sutia samassa paikassa, Damströmin päästä putkahtelee edelleen ideoita.

Vuorovedolla työpari selviytyy myös palautteesta, joka oli etenkin Turvattomuus-illan jälkeen kitkerää. Usein palautteen miettiminen lopulta vahvistaa uskoa omiin journalistisiin valintoihin, mutta ihmiseen toimittajassa se sattuu.

”Jos meistä toisen usko horjuu, onneksi toisella on yleensä parempi hetki. Jos toiselta meinaa kärähtää somessa hihat, toinen pystyy yleensä näkemään metsän puilta ja käskee lopettamaan”, Damström sanoo.

A2-ilta 12. syyskuuta.