Journalismi

Lisää etiikkaa arkeen

Ylen uusi etiikkapomo Riitta Pihlajamäki haluaa rohkaista, ei rajoittaa.

Riitta Pihlajamäki, mitä uuteen rooliisi Yleisradion journalististen standardien ja etiikan päällikkönä kuuluu käytännössä?

Yritän huolehtia siitä, että journalistinen etiikka tulee parhaalla mahdollisella tavalla huomioonotetuksi, kun teemme journalistisia sisältöjä. Toivon saavani aikaan ilmapiirin, jossa etiikkakeskustelu on entistä enemmän arkea joka puolella taloa. Jokaisen yleläisen
pitäisi tuntea olevansa vastuussa tästä asiasta.

Miten se näkyy yleisölle?

Sekä toimintatavat että lopputulos ovat entistä parempia ja kiinnostavampia, ja kestävät kaikenlaisen läpivalaisun. Pohdin Ylen toimittajien eettisen ohjeistuksen muuttamista siten, että se on ajan tasalla. Olen avoimuuden ja läpinäkyvyyden suuri kannattaja. Mitä kovempi juttu, sen isompi tarve sille, että tarvittaessa sitä voidaan kuoria kuin sipulia ja näyttää, mistä se koostuu.

Onko tarve uudelle roolille syntynyt verotuspohjaiseen rahoitusmalliin siirtymisestä?

Se ei ole ainakaan pienentänyt tarvetta. Vaatimukset meitä kohtaan kasvavat entisestään. Ylen pitää ottaa haaste vastaan.

Kun seuraavan kerran Ylen verkossa harjanvarsi laulaa tai virtsankurlaus karkottaa taudit, mitä journalististen standardien päällikkö tekee?

Virheitä tapahtuu, ei niiden pelossa kannata jäykistyä. Mutta harkinta ja maalaisjärki ovat hirveän hyvää käyttövoimaa esimerkiksi mainitsemissasi tilanteissa.

Millaisia vaatimuksia internet asettaa Ylen journalistisille standardeille?

Verkkojournalismissa meillä on varmaan kaikkein suurin työsarka: miten siinä vauhdissa voi toteuttaa eettisiä periaatteita, samalla säilyttäen verkon spontaanius, nopeus ja notkeus. On syytä jatkuvasti katsoa, ovatko journalistien ohjeistukset synkassa toimittajien arkirealismin kanssa.

Miten pystyt pitkän linjan yleläisenä esittämään tarvittavaa kritiikkiä Ylen tuottamaa journalismia kohtaan?

Ylen tärkein pääoma on luottamus, joka syntyy vuorovaikutuksesta yleisön kanssa. Sen luottamuksen vaaliminen edellyttää jokapäiväistä ankaraa duunia, johon liittyy kriittinen oman tekemisen arviointi. En silti halua kokea työtäni rajoittajan roolina. Haluan luoda ohjeistuksen, joka vapauttaa toimittajat tekemään rohkeaa, riskejä ottavaa, laadukasta sisältöä.

Läpinäkyvyys on verkossa helpompaa kuin vanhoissa välineissä. Aiotko itse kirjoittaa verkkoon ja avata Ylen journalistisia ratkaisuja, kuten vaikkapa BBC:ssa, Guardianissa ja New York Timesissa tehdään?

Olen vasta aloittanut, joten mietin vielä, millä tavoin ryhdyn toteuttamaan tehtävääni. Tämä pitää päättää yhdessä vastaavien toimittajien kanssa, heillähän on viime kädessä julkaisupäätösvalta.

Sanoitko tähän siis kyllä vai ei?

No, minusta on tärkeää, että olen aktiivisessa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa, mutta sitä tapaa en vielä tiedä.

Riitta Pihlajamäki

Kuka? Ylen ensimmäinen journalististen standardien ja etiikan päällikkö. Riitta Pihlajamäki on toiminut Ylessä useissa eri johtotehtävissä, viimeksi suomenkielisten tv-kanavien julkaisupäällikkönä. Hän on myös edustanut Yleä JSN:n kannatusyhdistyksen hallituksessa.

Mikä rooli? Yle on sitoutunut journalismissaan noudattamaan Journalistin ohjeita, mutta sillä on myös oma eettinen ohjeistonsa. Pihlajamäki huolehtii muun muassa ohjeiston uudistamisesta. Vastaavia toimenkuvia on BBC:ssä ja pohjoismaisissa yleisradioyhtiöissä.