”Kirjoitin tämän tekstin varmasti viisitoista kertaa uudestaan, monen kuukauden aikana”, sanoo helsinkiläinen näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, ohjaaja ja dramaturgi Susi Siriya Orenius.
”Tykkään kirjoittaa niin, että mukana on monia eri tekstilajeja. Alun perin Ruskeat tytöt -yhteisössämmekään ei oltu varmoja, onko se hyvä idea. En ajatellut, että teksti resonoisi näin laajalti.”
Oreniuksen essee En ole etsimänne BIPOC-taiteilija julkaistiin Ruskeiden tyttöjen nettilehden numerossa 1/2024. Se kertoo hänen omakohtaisista kokemuksistaan opiskeluajoilta Teatterikorkeakoulussa. BIPOC on lyhenne sanoista Black Indigenous People of Colour.
Orenius kuvailee koulua toksiseksi, stressaavaksi ja taiteilijuuteen ryppyotsaisen vakavasti suhtautuvaksi ympäristöksi. Tekstin ytimessä on toistuva kokemus siitä, miten kollegat pyytävät thaimaalaissuomalaista Oreniusta projekteihinsa, koska niissä on tarve ei-valkoiselle tekijälle.
”Suomessa löi opiskeluaikanani läpi ajatus, että produktioihin tarvitaan moninaisuutta. Yhtäkkiä ruskeaa opiskelijaa haluttiin joka puolelle. Sanoin usein, että en minä ole kaikessa mikään asiantuntija”, Orenius nauraa.
”Tämän tekstin jälkeen vastaavia pyyntöjä ei ole tullut.”
Oreniuksen esseen toinen teema on se, miten vaikeaa myöhäiskapitalismin aikaudella on toimia taiteilijana: ”Tarjolla on ihan liian vähän rahaa, ja liian paljon uskomuksia siitä, ettei taiteen tekeminen ole työtä”, hän kirjoittaa.
”Teema on resonoinut muissakin kuin ei-valkoisissa lukijoissa, vaikka Ruskeiden tyttöjen idea mediana onkin olla ’meiltä meille’”, Orenius sanoo.
”Oli vapauttavaa kirjoittaa ilman itsesensuuria itseni kaltaisille. Tarkoitus ei ollut velloa siinä, miten kurjaa minulla on ollut, vaan tehdä henkilökohtaisen kautta näkyväksi, millaista opiskelu oli.”
Orenius innostui opiskeluaikanaan itsekin opiskelemaan moninaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Sitä kautta hän päätyi myös mukaan Ruskeiden tyttöjen toimintaan.
”Yhdistyksellä tai sen julkaisemalla verkkomedialla ei ole tällä hetkellä rahoitusta. Tekijät laittavat siihen työaikaansa vapaaehtoisesti, koska toista suomenkielistä meiltä meille -julkaisua ei oikein ole”, Orenius sanoo.
”Yhdistys järjestää muun muassa kirjoittajakoulutusta. Toiminta tähtää ruskeiden suomalaisten yhteenkuuluvuuden tunteen kasvattamiseen. Toiveena olisi, että yhdistys jossain vaiheessa tekee itsensä tarpeettomaksi.”
Tällä palstalla Journalisti pyytää ilmiantamaan loistavia alan tuotoksia. Viestiä vie seuraavaksi eteenpäin se, jonka työ esitellään palstalla.
Susi Siriya Orenius, 32
-
Helsingissä asuva, thaimaalaissuomalainen näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, ohjaaja ja dramaturgi.
-
Teatteritaiteen maisteri Taideylipiston Teatterikorkeakoulusta.
-
Ruskeiden tyttöjen hallituksen jäsen 2021 – 2024.
-
Ruskeat tytöt on samannimisen yhdistyksen julkaisema verkkomedia.
Vita nuovan päätoimittajan Riina Tanskasen valinta
”Ruskeat tytöt -media nostaa esiin kirjoittajia ja tarjoaa analyyseja, jotka valkoinen mediakenttä jättää marginaaliin. Susi Siriya Oreniuksen En ole etsimänne BIPOC-taiteilija on vimmainen puheenvuoro taiteilijuudesta myöhäiskapitalismissa ja halusta tulla nähdyksi itsenään. Esseen kieli on tyylikästä ja kerrontaratkaisu innostava: Filosofinen kirjallisuusanalyysi yhdistyy omakohtaisiin kokemuksiin taidekoulun mankelissa ruskeana taiteilijana. Teksti liikkuu asiaproosasta draamaan ja puolihuomaamattomasti lähetettyihin viesteihin, jotka näyttävät taidekenttämme arkisen rasismin. Essee laajenee analyysiksi taiteilijan roolista yksilölliseen suoritusputkeen pakottavassa yhteiskunnassa.”
