I-Mediat irtisanoo seitsemän journalistia

Ilkka-Yhtymän I-Medioissa ovat päättyneet yt-neuvottelut. Niiden seurauksena irtisanotaan yhteensä seitsemän journalistia: Ilkasta kolme, Pohjalaisesta kaksi sekä yhtiön paikallislehdistä kaksi. Lisäksi Ilkan ja Pohjalaisen toimituksista irtisanotaan kummastakin yksi taittaja.

Väkeä toimituksista vähentävät myös kaksi päättyvää määräaikaisuutta ja eläköitymiset, sanoo Ilkan pääluottamusmies Markku Kulmala.

Hänen mukaansa media-alan tilannekuva oli neuvottelujen alkaessa työntekijä- ja työnantajapuolella sama, kuten myös tavoite säilyttää uskottavan maakunnallisen median toimintaedellytykset.

Itse neuvotteluprosessi oli kuitenkin työntekijäpuolelle pettymys.

”Koko prosessin aikana emme saaneet riittävästi tietoa voidaksemme käydä aidot neuvottelut ja etsiä yhdessä ratkaisuja irtisanomisten välttämiseksi. Tietoa oli vain työnantajan neuvottelujen aluksi antama pörssitiedote, jossa oli säästötavoite ja se, montaako työntekijää neuvottelut enintään koskevat.”

”Siltä pohjalta on vaikea lähteä esittämän rakentavaa vaihtoehtoa.”

Vaikka neuvottelujen tulos painaa kaikkien mielessä, töiden on jatkuttava, Kulmala sanoo. Hänen mukaansa myös ylimääräistä työtä riittää, koska sekä Ilkka ja Pohjalainen alkavat keväällä ilmestyä tabloidina. Neuvottelujen jälkeen töitä pitää järjestellä uudelleen ja tehdä uudella otteella, jonka työntekijät periaatteessa hyväksyvät.

”Ei täällä maakunnallisissakaan medioissa käsiä ole pystyy nostettu, vaan tulevaan uskotaan ja siihen, että luotettavalla journalistien tekemällä sisällöllä on vielä tilausta.”

”Koulutettujen journalistien tekemä sisältö on kilpailuetu. Sen saattoi neuvotteluissa aistia, että niin pörssiyhtiöstä kuin onkin kyse, tämän myös työnantaja tajuaa.”

Yhteensä I-Mediat vähentää eri toiminnoistaan 34 henkilötyövuotta ja irtisanoo 17 henkilöä. Osa tavoitelluista 2 miljoonan euron vuosittaisista säästöistä toteutuu eläköitymisten ja muiden vapaaehtoisratkaisujen kautta ja jättämällä määräaikaisia ja vapautuvia töitä täyttämättä.