Yleisradiossa ovat päättyneet Yle Julkaisuja, filmidigitointia ja alueiden teknistä työtä koskeneet yt-neuvottelut.
Julkaisujen yt-neuvottelut johtivat viiteen irtisanomiseen. Neuvottelut koskivat arkistoa, versiointia, markkinointia sekä radion puffituotantoa ja äänimaisemointia. Irtisanomiset jakautuivat näihin kaikkiin. Alkuperäinen irtisanomisuhka oli 25.
Ylen pääluottamusmies Jyrki Saarikoski sanoo, että alkuperäisestä irtisanomisuhasta alaspäin pääseminen on myönteistä, mutta jokainen irtisanominen kirpaisee.
”Irtisanomisten lisäksi yt-neuvottelut merkitsevät sitä, että arkistosta eläköityy väkeä kiireellä, jolloin se joutuu toimimaan entistä pienemmillä resursseilla.”
Alueiden teknisten tuottajien yt-neuvotteluissa vältyttiin irtisanomisilta. Lisäksi onnistuttiin torjumaan suunnitelmat, jotka olisivat merkinneet joillekin työntekijöille muuttopakkoa. Yt-neuvottelut uhkasivat kymmentä työpaikkaa.
Myös filmidigitoinnin kolmea työpaikkaa uhanneet yt-neuvottelut päättyivät ilman irtisanomisia. Filmidigitointi ulkoistetaan, mutta sitä tehneet sijoitetaan yhtiössä muihin tehtäviin.
”Nämä tulokset ovat myönteisiä merkkejä siitä, että myös työnantajapuolella on aitoa pyrkimystä löytää muita ratkaisuja kuin irtisanomiset”, Saarikoski sanoo.
Ylen ruotsinkielisen sisältöyksikön Svenska Ylen yt-neuvottelut jatkuvat huhti–toukokuun vaihteeseen. Ne koskevat 161 työntekijää. Irtisanomisuhka on enimmillään 18.

Uusimmassa lehdessä
- Pitääkö journalismin valita puolensa, jotta maailma pelastuisi? Journalistin toimittaja Manu Haapalainen kysyi itseään viisaammilta.
- Marjaana Varmavuori haluaa saada ihmiset saman pöydän ääreen
- Paikallisen median pitää vaalia paikallista keskustelua
- Jobbet som lokalreporter gav otippat socialt trumfkort