Ihminen tarkistaa vielä tekoälyjutut, mutta onko näin viiden vuoden päästä? 

Monet pohtivat, viekö tekoäly kirjoittavien toimittajien työt. Huomaamatta jää, että toimitukset ovat itse rakentaneet olosuhteet, joissa pelätty töiden vieminen onnistuu. 

En tarkoita sitä, että kielimallit pystyvät kirjoittamaan yksinkertaisia juttuja yhtä hyvin kuin ihminen. Kyse ei ole siitä, millaisia juttuja tekoälyt pystyvät luomaan juuri nyt. Sen sijaan olennaista on, että tekoälyt ovat hyviä muuttamaan toimintansa palautteen perustella. Ne toistavat saman tehtävän uupumatta hieman varioiden, vaikka miten monta kertaa, kunnes lopputulos on tyydyttävä. 

Tehokkain tämä prosessi on, kun onnistumisen voi määritellä yksiselitteisesti, vaikkapa numeroiksi muutettuina mittareina ja tavoitteena: kirjoita juttu, joka saa mahdollisimman monta sivulatausta, jota luetaan pitkään, joka synnyttää uusia tilauksia. 

Kuulostaako tutulta? Tavalta, jolla toimituksia on ohjattu toimimaan viimeisen vuosikymmenen ajan? 

Usein esitetty puolustus on ”mutta journalismi on niin vaikeaa ja hienovaraista hommaa, että tietokone ei voi millään oppia sitä”.  

Tiedättekö mikä muu on monimutkaista? Toimivien tietokoneohjelmien kirjoittaminen. 

Osapuilleen viime vuoden marraskuussa tehokkaimmat kielimallit alkoivat olla niin hyviä, että kun niille kertoi yksiselitteiset tavoitteet ja jätti ne rauhassa ruksuttamaan, lopputuloksena ei ollutkaan enää toimimatonta sotkua vaan ihan oikeita tietokoneohjelmia. 

Sen takia it-ala onkin nyt hämillään, kun aiemmin vain ihmisille varatut hommat onnistuvat tietokoneilta. Kukaan ei ole vielä ihan varma, millaiseen tasapainoon jatkossa maailma asettuu. Mitä tekevät ihmiset, mikä jätetään koneille? 

Journalismin ainutlaatuisuutta mitenkään väheksymättä uskallan väittää, että sama kohtalo on myös juttujen tekemisellä. Ei vielä tänään tai huomenna, mutta vääjäämättömästi. 

Kyse kun ei ole siitä, millainen prosessin sisältö on, vaan että voidaanko prosessin onnistuminen määritellä selkeästi. Jos tavoitteet ovat selvät, kielimalli kyllä keksii keinot toteuttaa ne. 
 
Journalistisen työn mittaaminen numeerisin keinoin ei sinänsä ole hyvä tai huono asia. Se on vain yksi keino johtaa työtä toimituksissa. Nyt vain on käynyt niin, että toimitukset itse ovat tulleet luoneeksi mainiot olosuhteet tekoälylle korvata ihmisten tekemää työtä. 

Välillä kuitenkin epäilen, että näkemykseni on liian kärjistynyt, jopa vainoharhainen. 

Soitin Kalle Pirhoselle, joka työskentelee toimituksellisen tekoälyn parissa. Toukokuussa Pirhonen siirtyi Alma Median toimitusten tekoälykehityksestä vastaavaksi tuottajaksi. Aiemmin hän työskenteli Sanomalla. 

Pirhonen tarjosi muutaman hyvän vasta-argumentin sille, että generatiiviset tekoälyt alkaisivat tehdä journalistisia artikkeleita täysin itsenäisesti lähitulevaisuudessa. Siis seikkoja, jotka pakottavat pitämään ihmisiä mukana prosessissa, vaikka koneiden kyvyt paranisivat huimasti. 

Yksi seikka liittyi suomen kieleen. Modernit kielimallit osaavat sitä kohtuullisen hyvin, mutta ero englantiin on selvä. Sama kohtalo on muillakin pienillä kielillä, koska tuskinpa tekoälyfirmoja erityisesti kiinnostaa panostaa muutaman miljoonan ihmisen huomioimiseen, kun on isompiakin ongelmia ratkottavina.  

Toisekseen hallusinaatiot ovat edelleen ongelma. Siitä seuraa, että ihminen tarvitaan vähintään tarkistamaan jutut ennen kuin ne menevät julki. Siis vaikka – ja tämä on minun tulkintaani – jutut olisivat 99,99 prosentissa tapauksista aivan kelpoja jo suoraan koneen tuottamina, niin jäljelle jäävä 0,01 prosentin riski on sellainen, että harva mediatalo pystyy sitä nielemään. Esimerkiksi Suomen Lehdistön huhtikuussa julkaisemassa kyselyssä yksikään siihen vastanneista päätoimittajista ei hyväksynyt tekoälyavusteisen jutun julkaisua ilman, että ihminen tarkistaa sen.  

Itse ajattelen, että tekoälymallien kehitys johtaa vääjäämättä siihen, että nykyiset showstopper-ongelmat saadaan ratkottua. Kalle Pirhosen suhtautuminen oli käytännönläheisempi: se ei ole teoriassa mahdotonta, mutta hetkellä ei näytä siltä, että ratkaisut olisivat nurkan takana.  

Ennen täysin automatisoitua tekoälyjournalismia saamme joka tapauksessa työkaluja, jotka nopeuttavat ja tehostavat prosessia – vaikkapa sitten niin, että tekoälyt tarkistavat ristiin toistensa tekemiä juttuja, mutta silti sinne jää asioita, joihin ihmisiä vielä tarvitaan. 

Asian toinen puoli on, miten lukijoiden odotukset ja reaktiot muuttuvat. Esimerkiksi pörssianalyysiyhtiö Inderesillä on tapana kertoa, mitkä tekstit ovat ihmisten kirjoittamia ja mitkä tekoälyllä tuotettuja. Se tuntuu Pirhosen mielestä fiksulta.  

”Mutta lukeeko siinä vielä viiden vuoden päästä, että ’tehty tekoälyllä’?” mietti Pirhonen. 

En usko, että lukee.