Pandemiauutisoinnin tilinpäätös jäi tekemättä, kirjoittaa tiedetoimittaja Juha Matias Lehtonen

Reilu viisi vuotta sitten keväällä moni suomalainen journalisti eli uransa tiukimpia hetkiä. Alkuvuodesta 2020 Suomeen iski COVID-19, poikkeuksellinen globaali pandemia.

Tauti sekoitti toimittajien elämän, etätyö mullisti toimitukselliset prosessit, ja kaiken kaaoksen ­keskellä journalismi joutui kovaan testiin. Journalisteja tarvittiin. Uutisten täytyi olla selkeitä ja totuudenmukaisia.

Suuri osa koronaa koskevasta tiedosta oli epävarmaa, joten ­toimittajien oli vaikea olla sen enempää selkeitä kuin totuuden­mukaisiakaan. Toimitukset tiesivät sen.

”Arvioinnin ja jopa tiukan kritiikin aika tulee myöhemmin”, ­lupasi Kaleva pääkirjoituksessaan maaliskuussa 2020.

Vaikka pandemia käynnistyi kriisinä, se päättyi vaivihkaa. Tämä käy ilmi koronauutisten huomioarvoa käsitelleestä tutkimuksesta, joka ilmestyi Journalism-lehdessä vuonna 2022. Ensimmäisten kiihkeiden koronakuukausien jälkeen väsymys alkoi painaa sekä mediaa että yleisöä, ja pian rokotteet tekivät taudista vähemmän vaarallisen. Pandemia vain hiipui pois. Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja pani uutisvirran uuteen uskoon.

Kalevan pääkirjoituksessa mainittu ”tiukan kritiikin aika” ei koittanut koskaan, sillä pandemialla ei ollut selkeää loppua. Tilinpäätös jäi tekemättä.

Auttaakseni tilinpäätöstyön alkuun kävin läpi vuosina 2020 – 2025 julkaistuja tutkimuksia, joissa käsitellään suomalaisen median toimintaa korona-aikana. Selasin mediatutkimuksen alan julkaisuja, yliopistojen tietokantoja sekä tuoreimpien tutkimusten lähdeluetteloita ja täydensin työtä Google-hauilla. Lisäksi luin korona-ajan alkuvaiheen uutisia ja pääkirjoituksia Kansalliskirjaston digiarkistosta palauttaakseni mieleeni oikean ajankuvan.

---

Uutismedioilla oli tärkeä rooli kevään 2020 akuutin kriisin hoidossa. Journalistit tekivät tuolloin poikkeuksellisen tiivistä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Tutkimusten mukaan televisiouutiset nousivat ympäri Eurooppaa tärkeimmäksi pandemiatiedon lähteeksi. Etenkin nuorten katsojien määrä kasvoi.

Kriisin pitkittyminen johti medialuottamuksen notkahtamiseen monissa maissa. Suomessa notkahdus jäi kuitenkin vähäiseksi ja ­väliaikaiseksi, kuten viestinnän professori Esa Väliverronen osoitti luottamusta käsittelevässä artikkelissaan vuonna 2022. Koronauutisointiin suhtautuivat kielteisesti lähinnä perussuomalaisten kannattajat, jotka ovat ylipäätään muuta väestöä epäluuloisempia ­median valtavirtaa kohtaan.

Suomalaiset luottivat uutismedioihinsa sekä ennen koronaa ­että koronan aikana – ja Reuters-instituutin kyselytutkimusten ­mukaan luottavat edelleen. Yleisöllä ei ollut syytä kääntyä uutismediaa vastaan.

---

Koko kansan yhtenäisyyttä korostanut ”kriisimoodi” alkoi rakoilla meillä toukokuussa 2020. Näin osoittaa vuonna 2023 ilmestynyt haastattelututkimus. Asiantuntijoiden keskinäiset kiistat saivat aiempaa enemmän näkyvyyttä mediassa, ja journalistit uskaltautuivat kärjistämään uutisaiheita sen sijaan, että raportoisivat kaikesta kieli keskellä suuta. Tätä vaihetta voi pitää terveenä askeleena ulos toimittajien ja viranomaisten välisestä hetkellisestä symbioosista.

Jännitteiden ja ristiriitojen paljastaminen palvelee yleisön tiedontarvetta. Liika yksipuolisuus vie harhaan. Korona-ajan uutis­medioissa jännitteitä esiteltiin etenkin pääkirjoituksissa, joissa lehdet ottivat kantaa hallituksen ja viranomaisten toimintaan ja ohjasivat samalla julkista keskustelua.

Liian tiivis yhteiselo toimittajien ja viranomaisten välillä jatkui tosin pandemian myöhäisvaiheissakin. Esimerkiksi Oulussa ei vaikuta olleen vuosina 2020–2022 lainkaan sellaista toimitusta, joka olisi omaksunut vahtikoiran roolin ja pureksinut kriittisesti paikallisten viranomaisten koronapäätöksiä. Media tyytyi lähinnä raportoimaan rajoituksista ja rokotusajankohdista. Tämä selviää viime vuonna ilmestyneestä tutkimuksesta, jossa analysoitiin Kalevan ja Yle Oulun sekä kolmen pienemmän tiedotusvälineen korona-sisältöjä.

---

Valtavirrasta poikkeavat mielipiteet olivat journalisteille korona-aikana erityisen vaikeita. Tämän paljastaa selvimmin vuonna 2023 ilmestynyt tutkimus, jossa analysoitiin valtamedian tapaa käsitellä vaihtoehtoisia mielipiteitä pandemiasta. Osoittautui, että toisinajattelijat leimattiin herkästi yhtenäiseksi ryhmäksi, ja poikkeavat näkemykset esiteltiin yleisölle vastakkainasettelujen kautta. Näin lehdistö saattoi osaltaan kärjistää yhteiskunnan polarisaatiota ja ajaa ihmisiä vastamedioiden pariin.

Äärimmillään journalismiin hiipi suorastaan ivallinen sävy. ­Hyvä esimerkki tästä on Convoy Finland 2022 -mielenosoitus. Kesäkuun Media & viestintä -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan media maalasi protestista etukäteen kuva- ja sanavalinnoillaan uhkaavan tuntuisen. Mielenosoituksen käynnistyttyä uhkaavuus purkautui nauruna. Osallistujista alettiin hahmotella hassua, epäpolitisoitua karikatyyria, jolle ei löytynyt paikkaa julkisesta keskustelupöydästä.

Samalla tapaa kohdeltiin monia muitakin toisinajattelijoita. Muun muassa maskien ja rokotteiden hyötyjä epäilevät leimattiin kevyin perustein tiedevastaisiksi hörhöiksi. Silloinkin kun toisinajattelijat pääsivät julkisuuteen, heidän mielipiteensä sirpaloitiin. Esimerkiksi rokotekielteiset kansalaiset eivät päässeet esittämään ajatuksiaan ilman, että asiantuntija tai toimittaja arvioi ja mitätöi niitä joka käänteessä.

---

Kaikkiaan koronauutisointi hoitui tutkimusten mukaan silti hyvin. Suoranaisia valeuutisia levisi isoissa tiedotusvälineissä pandemian aikana vain kourallinen.

Parannettavaa kuitenkin jäi. Toimittajilta unohtui marginaaliin ajautuneiden ihmisten kuuntelemisen tärkeys. Media olisi voinut välttää korona-aikana monta virheellistä ja haitallista vastakkainasettelua esimerkiksi analysoimalla toisinajattelijoiden keskinäisiä eroja sen sijaan, että heidät asetettaisiin aina vastakkain valtavirran edustajien kanssa.

Ennen seuraavaa akuuttia kriisiä on syytä pohtia, kuinka uutismedia voi taata näkyvyyden poikkeaville mielipiteille tilanteessa, jossa viranomaisviestintä hallitsee mediatilaa. Meillä olisi tilaisuus harjoitella näitä taitoja tarjoamalla nykyistä monipuolisempaa keskustelua vaikkapa turvallisuuspolitiikasta ja yhteiskunnan mili­tarisoitumisesta.