Lukijalta: Miksi freelancerin pitää maksaa tekemänsä sisällön lukemisesta?

”Hei, rakas veljeni. Pystyisitkö käymään sähköpostissasi, vahvistamaan yhden lehtitilauksen – ja perumaan sen saman tien? Tein tunnukset sinun nimelläsi, koska olen jo käyttänyt omat sähköpostiosoitteeni, samoin äidin.” Veli myöntyy pyyntööni ja minä saan vielä yhden lehtitilauksen parilla eurolla kuukaudeksi. Miten kätevää. Näin pääsen näkemään kirjoittamani jutun, katsomaan, mitkä kuvat on valittu ja seuraamaan aiheesta käytävää keskustelua. Ensi kerralla täytyy vaan löytää uusi tuttu tai tutuntuttu mukaan juoneen. 

Niin – tai haastateltava.  

Noloa tunnustaa, mutta toisinaan olen pyytänyt haastateltavaa lähettämään minulle, freelance-toimittajalle, kuvakaappauksia julkaistusta jutusta tietäen, että henkilö on kyseisen lehden tilaaja. Itse en ole raaskinut ryhtyä tilaajaksi kaikkien jo olemassa olevien tilausten lisäksi. Jossain määrin kyse on myös periaatteesta. Tuntuu kohtuuttomalta, että nähdäkseni oman työni lopputuloksen, on minun – friikun, jonka euro on 80 senttiä ja joka tekee töitä monille eri medioille – ryhdyttävä kaikkien toimeksiantajieni tilaajaksi. En ryhdy, koska en pysty. Siksi on värvättävä lähipiiri apuun. Eikö tämä ole mainehaitta myös asianosaiselle medialle? 

Vielä pari vuotta sitten tilanne oli toinen. Muistelen, että valtaosa vakituisista toimeksiantajista myönsi pääsyn digilehteen, ja toimitti myös printin kotiin. Nyt sellainen näyttää olevan poikkeuksen poikkeus. Avattuani keskustelun aiheesta freelancereiden some-ryhmässä kävi ilmi, että ani harva freelancer saa verkkotunnuksia edes niihin lehtiin, joihin kirjoittaa säännöllisesti. Myös printtilehtien ja pdf-vedosten lähettämisessä käytännöt vaihtelevat. Oman työn jäljen näkeminen ei enää ole automaatio, vaan etuoikeus.  

Epäkohta voi vaikuttaa pieneltä, ja kenties onkin sitä. Ongelma on kuitenkin ennen kaikkea henkinen. Se, ettei tekijällä ole pääsyä itse tuottamaansa sisältöön, hidastaa osaltaan työssä kehittymistä ja vahvistaa kokemusta ulkopuolisuudesta.  

Freelancer tuottaa sisältöä, muttei pääse sisään. Tekijästä tulee vain osa alihankintaketjua, ketjun hännänhuippu, joka hapuilee sokkona pimeässä ja arvuuttelee, millainen jutusta mahtoi tulla ja millaisia juttuideoita kannattaisi jatkossa tarjota.  

Some-ryhmässä nousi esille myös häpeä siitä, jos ehdottaa haastateltavaksi henkilöä, jota on juuri haastateltu. Mistä sitäkään olisi voinut tietää?  

Itse koen, että työssä kehittymisen kannalta olisi tärkeää nähdä paitsi oma juttu kontekstissaan, myös kyseinen numero kokonaisuudessaan. Mitä jutusta on muutettu, mitä kuvia on valittu? Miten oma juttu istuu juuri kyseiseen numeroon? Millaisia muita juttuja numerossa oli? Kysymys ei ole ilmaisten etujen haalimisesta, vaan ammatillisesta kunnioituksesta ja journalismin laadun vaalimisesta. Laadukas journalismi edellyttää, että toimeksiantajilla on halua tukea kaikkien tekijöiden työtä, eikä hankaloittaa sitä. Mielestäni freelancetoimittajalla, joka tekee juttuja säännöllisesti, pitäisi olla oikeus nähdä omat juttunsa julkaistuina.