Huomaatko seuraavassa virkkeessä korjaamisen tarvetta? ”Ylikulutusjuhlan aikakaudella jokainen ostos pitäisi olla hyvin tarkkaan harkittu.”
Lauseen subjekti on jäänyt taivuttamatta. Yleiskielinen muoto olisi jokaisen ostoksen pitäisi olla hyvin tarkkaan harkittu.
Kieliopissa tämä rakenne tunnetaan välttämättömyyttä ilmaisevana eli nesessiivirakenteena. Journalismissa sitä voisi puolestaan nimittää kannanotto-ilmaukseksi. Varsinkin poliittiset sitaatit pursuavat nesessiivirakenteita, kuten täytyy, tulee ja tarvitsee sekä on pakko, on määrä ja on välttämätöntä.
Nesessiivilauseen verbi on aina yksikön kolmannessa persoonassa, eli verbi ei taivu subjektin mukaan. Nesessiivilauseessa erityisesti taipuva osa on subjekti: tekijää tai kokijaa tarkoittavan sanan tulee olla genetiivimuodossa. Olisi yleiskielen vastaista kirjoittaa ”lapsen pieni ääni on tultava kuulluksi”. Oikeastihan lapsen pienen äänen on tultava kuulluksi.
Nesessiivirakenteen subjekti jää toisinaan taivuttamatta myös taitavilta kirjoittajilta. Todennäköisin syy lienee puhekielen tai vieraitten kielten vaikutus. Esimerkiksi tekstiä englannin kielestä käännettäessä nesessiivirakenteen subjektin taivutus unohtuu herkästi.
Kirjoittajia voi hämätä sekin, että välttämättömyyden ilmauksia esiintyy muunkinlaisissa yhteyksissä kuin nesessiivilauseissa. Välttämättömyyttä saatetaan ilmaista vaikkapa kopulalauseissa (purjehtiminen on välttämätöntä) ja eksistentiaali- eli esittelylauseissa (hyvinvointialueella on oltava riittävästi omaa palvelutuotantoa). Tällaisissa lauseissa subjekti ei päädy genetiivimuotoon, eikä niissä yleensä satu virheitä.
Virheen välttää silloinkin, jos lausuu Mauno Koiviston tavoin, että tarttis tehrä jotain. Taitavana poliittisena puhujana Koivisto yhdisti nesessiivirakenteeseen nollapersoonan eli muodon, jossa jätetään nimeämättä, kenen pitäisi tehdä jotain.

Uusimmassa lehdessä
- Ylen Kajaanin kutistunut toimitus seuraa koko Kainuuta. Seurasimme päivän, miten väki riittää deskiin, Oulujärven jäälle ja Suomussalmelle pitkän ajomatkan päähän.
- Ministeriö lupaa suitsia työttömyyskorvausten selvitysbyrokratiaa
- Milloin verkossa roihuava rasismi kelpaa juttuaiheeksi?
- Kulturtidskrifter slåss om krympande anslag – Astra har näsan över vattenytan