Jos palkkioita ei voi nostaa, mediatalot voisivat kohdella freelancereita paremmin, kirjoittaa Maaret Launis.

On tämä koiran työtä.

Näin ajattelin viime syksynä usein, kun juttujen myyminen takkusi.

Tilanne oli muuttunut lyhyessä ajassa. En enää saanut ihmisiä kiinni, freelancebudjetit ­olivat tapis­sa tai toimituksessa oli jo työn alla juttu ­ehdottamastani aiheesta.

Muutamassa kuukaudessa uudeksi normaalikseni ­muodostui, että maksoin lainanlyhennykset säästöilläni. Aloin samaistua enemmän alustatalouden pakkoyrittäjiin kuin kollegoihin vakituisissa työsuhteissaan.

”Lukijoidemme rakastama toimittaja”, eräs asiakkaani kuvaili minua noin vuosi sitten. Toinen toimeksiantajani sanoi, että ­juttuni kuuluvat toistuvasti sivuston luetuimpiin. Silti sähköpostini oli hiljennyt, tilauksia ei vaan enää tullut.

Mietin, miksi näin kävi. Ehkä ei olisi pitänyt palauttaa erästä juttua paria päivää myöhässä tai vastata sähköpostiin viiveellä. Kävin läpi mielessäni kaikki ne kerrat, kun olen mokannut tai suoriutunut rimaa hipoen. Muodostin kokonaiskuvaa: mihin mediaan olen liian naiivi, mihin taas liian kyyninen.

Tätä on olla freelancer: pyöriä oman napansa ympäri välillä ­pari kierrosta enemmän kuin kannattaisi. Kaikkihan tietävät, että ­alalla eletään ankaria aikoja. Mediatalot lakkauttavat printtilehtiä ja kamppailevat kannattavuuden kanssa. Sanoma Media, A-lehdet ja Alma Media mylläsivät viime vuonna tekemistään uusiksi muutosneuvotteluissa, ja irtisanomisia tuli. Yle vähentää media-alan historian suurimmissa muutosneuvotteluissa yli 300 ihmistä.

Eräs päätoimittaja kuvaili tilannetta minulle epävirallisesti ”vapaaksi pudotukseksi”. Suunta on alaspäin, mutta kaltevuuskulma on yllättänyt.

---

Vähän nolottaa myöntää, mutta olen ymmärtänyt ­freelancerien ­ahdingon vasta omakohtaisen kokemukseni kautta. Muutama ­vuosi sitten työskentelin aikakauslehdessä tuottajana ja sitä ennen toimituspäällikkönä. Olin se, joka tilasi freelancereilta juttuja.

Noina vuosina osa juttupalkkioista lähes puolittui, mutta ­samalla pieneni väkimäärä toimituksessa.

Freelancerit juttuideoineen olivat minulle aika lailla kasvoton joukko, jopa rasite, ja sisällöllinen riski. En tuntenut useimpia freelancereita ja heidän työskentelytapojaan, enkä voinut tekstien editoijana nojata kollegiaaliseen luottamukseen tai odottaa freelancerien automaattisesti jakavan samoja laatustandardeja – hehän eivät olleet meillä töissä. Kiireessä omien käsieni kautta kulki aika­moinen määrä juttuja, joiden tekemisen taustoja en tarkistanut niin hyvin kuin olisi pitänyt.

Jälkikäteen olen miettinyt, minkälaista vaivannäköä freelancerilta on lupa odottaa vaikkapa 300 euron palkkiolla? Minkälaista intoa faktantarkistukseen? Entä kunnianhimoa tai huolellisuutta? Vastaus on, että mitä enemmän merkkejä ja vaativampi aihe, sitä vähemmän 300 eurolla saa.

Jotakin freelancerien merkityksestä tajusin, kun työkaverini pohdiskeli palaverissa brändin ja kirjoittajakaartin suhdetta toisiinsa. Hän nosti esiin sen, että suuri osa sivuston kirjoittajista oli freelancereita.

Hän järkeili, että toimitukselle media on yhtä kuin sen omat toimittajat. Mutta lukijoille media on yhtä kuin freelancerit, jotka kirjoittavat ison osan jutuista ja joiden nimi on siellä jutun alussa.

Freelancerien tuottaman sisällön asema on kiistatta tärkeä lähes kaikissa isoissa julkaisuissa.

Toisen tien on valinnut tammikuussa julkaisutoiminnan aloittanut Uusi Juttu, jonka kaikki toimittajat ovat vakituista henkilökuntaa. Suunta on hyvä, mutta Uusi Juttu työllistää tällä hetkellä parikymmentä henkilöä. Kun Uusi Juttu rekrytoi viimeksi, hakemuksen lähetti noin 450 ihmistä. Luku kuvaa sitä, millaisen kynnyksen ­takana työsuhde media-alalla näinä aikoina on. Se, missä määrin freelancerius on media-alalla työskentelevän valinta, alkaa tällä matikalla asettua kyseenalaiseksi.

---

Kysyin tätä juttua varten Mediaduunarit-Facebook-ryhmässä, ­miten työkaverit kokevat oman ammatillisen tulevaisuutensa. 580 j­äsenen ryhmässä on luultavasti paljon niitä, jotka hakevat vertaistukea vaikean tilanteensa vuoksi, ja tämä ohjaa vastausten sävyä. Voi myös olla, että ihmisillä on korkea kynnys kertoa, että heillä menee varsin pulleasti. Onneksi sellaisiakin vastauksia tuli.

Sain kyselyyni 26 vastausta. Niistä kolme ensimmäistä olivat ­kuvaavia. Ensimmäinen kertoi olevansa kiitollinen puolen vuoden määräaikaisuudesta paikallislehdessä, mutta ­suuntaavansa ajamaan mahdollisesti invataksia määräaikaisuuden päätyttyä. ­Toinen sanoi työskentelevänsä hautaustoimistossa ja kolmas oli ­juuri laittanut hakemuksia päiväkoteihin. Kaikki kolme sanoivat, että haluaisivat kyllä tehdä toimittajan työtä.

Moni kyselyyni vastanneista kertoi menettäneensä viime ­vuosien aikana useita yhteistyökumppaneita, harvempi saaneensa ­tilalle uusia. Yksi kertoi, että asiakas oli lopettanut yhteistyön viestillä, jossa kerrottiin, että toimituksessa on keksitty paljon kaikkea hienoa, joten tämä yhteistyö päättyy ensi kuussa.

Freelancerien asemaa ei luonnollisestikaan tunnisteta yhteistoimintalaissa, mutta lain hengen soisi yltävän meihin asti. ­Työnantaja on velvollinen tiedottamaan työntekijöille ja kuulemaan heitä, ja tiedottaa tulisi myös mediayhtiön tärkeimmille alihankkijoille, kuten freelancereille.

Itse sain tietää tärkeimmän asiakkaani muutosneuvotteluista, koska talossa työskentelevä työkaverini kertoi minulle asiasta lounaalla.

”Keskittäisin toimeentulon hankkimisen tulevina kuukausina muualle,” hän neuvoi.

Se oli kesälomakauden kynnyksellä vähän kylmäävää kuultavaa, mutta olen hänelle ikuisesti kiitollinen tiedosta.

Kylmääviä seuraavat kuukaudet olivatkin. Muutosneuvottelujen seurauksena merkkimäärät ja juttujen palkkiot putosivat roimasti. Viime vuoden liikevaihtoni tippui neljänneksellä noiden kuukausien seurauksena. Freelancerin ei sanonnan mukaan pitäisi laittaa kaikkia munia samaan koriin, mutta viime vuonna aika monta ­koria meni kumoon.

Journalistiliiton teettämän työmarkkinatutkimuksen mukaan freelancerin euro on 62 senttiä. Tutkimuksen mukaan freelancereiden tulot tosin nousivat toissa vuonna.

---

Jos palkkioita ei voi nykytilanteessa nostaa, työoloja voi parantaa. Mediatalojen kannattaa tarjota tärkeille ­yhteistyökumppaneille hyvä näkyvyys organisaation toimintaan ja verkostoihin. Tämä tarkoittaa ilmaisia käyttötunnuksia median sivustoille, alennusta konsernin muista palveluista, kutsuja tapahtumiin, kutsuja toimitukseen, jonkinlaista viestintää siitä, millaisia tarpeita toimituksessa on.

Lisäksi freelancer tarvitsee palautetta. Jos joku juttu on aiheuttanut erityistä kuhinaa, freelancerin kannattaa tietää siitä, koska se helpottaa tulevien juttujen ideoimista. En tiedä, miksi toimitukset kertovat analytiikan tuloksista niin vähän freelancereille. Kirjoittaisin mielelläni salassapitosopimuksen, jos se toisi tietoa siitä, ­miten juttujani luetaan.

Tämä kaikki helpottaisi freelancerin, mutta myös tuottajien työtä. Toki se auttaisi myös faktantarkistusta, haastateltavien löytämistä ja hyvien juttuideoiden keksimistä, pari asiaa mainitakseni.

Laadun ylläpitämistä, mikäli se jotakuta kiinnostaa.