Talvella 2023 tuijotin Ilta-Sanomia epäuskoisena. Lehti kertoi Hiljaisuuteen kadonnut -juttusarjassaan savonlinnalaisen Anita Höglundin katoamisesta.
Olin puoli vuotta aiemmin Iltalehden kesätoimittajana kirjoittanut kaksi juttua Höglundista. Ne olivat ensimmäiset vuosikymmeniin. Uusien tietojen lisäksi hankin Höglundista ensimmäiset valokuvat, joita nettiaikana mediassa on julkaistu. Ilta-Sanomien teksti pohjasi samaan materiaaliin. Ainoa, mitä jutussa oli kadonnut hiljaisuuteen, oli viittaus selvitystyöhöni.
Suomen Lehdistön tammikuisessa haastattelussa tutkija Maria Lassila-Merisalo arveli, että media ”ryöstöviljelee” toistensa juttuja viittaamatta aiempiin teksteihin.
”Tieto muuttuu hyvin nopeasti yleiseksi tiedoksi, vaikka se olisi ollut yhden toimittajan tutkivan jutun tulosta”, Lassila Merisalo-kommentoi jutussa.
Freelancetoimittajana olen erikoistunut etenkin turvallisuus-, teknologia- ja ääriliikeaiheisiin. Olen vuosien varrella toistuvasti törmännyt tilanteisiin, joissa jutussani julkaistu tieto ilmestyy muualla ilman siteerausta. Vastaavia kokemuksia olen kuullut myös kollegoilta. Vaikka iso osa mediaa toimii oikein, ryöstöviljely on aito ongelma.
Useimmiten tapauksissa jätetään pois tieto siitä, että missä tiedot on ensin julkaistu. Tätä tapahtuu esimerkiksi silloin, kun jutun pohjana käytetään viranomaisen asiakirjoja ja omaa tiedonhankintaa. Koska asiakirjat ovat julkisia, toimittajat hankkivat samat asiakirjat itselleen ja jättävät pois tiedon, kuka niistä kertoi ensin.
Toimittajat kilpailevat samoista uutisista ja asiakirjoista, eikä ole aina selvää, kuka on ollut asian päällä ensin. Ryöstöviljelyltä tilanne alkaa näyttää, jos ensin asiasta kertonutta ei huomioida siteerauksella, vaan samaan materiaaliin pohjaava teksti julkaistaan pienen odottelun jälkeen ja sivuutetaan aikaisempi juttu.
Häikäilemättömimmät eivät lisää siteerausta edes pyynnöstä, vaan väittävät havainneensa itse aineiston ensin ja jutunteossa vain sattui kestämään.
Joskus viittauksista jätetään pois linkki alkuperäiseen uutiseen. Erään kerran linkki puolestaan laitettiin juttuun, mutta järjettömään paikkaan: viittaus hoidettiin nostamalla merkityksetön lause jutussani, ja Iltalehti kertoi aiemmin Seuraan hankkimani skuupin venäläisliikemiehen kultaisesta passista omanaan.
Tekijänoikeus suojaa tekstien ilmiasua, mutta kaikelta laki ei suojaa.
”Jos julkaiset tekstin, jonka joku lukee ja kirjoittaa oikeastaan kaikki samat asiat sisältävän tekstin jonnekin muualle eri sanoin, se on ihan fine”, sanoo immateriaalioikeuksiin erikoistunut juristi Jussi Kari.
Kari huomauttaa, että toiminta voi kuitenkin loukata journalistisia tapoja. Hyvään journalistiseen tapaan kuuluu siteerata, jos tieto on julkaistu aiemmin muualla.
Verkossa siteeraukseen kuuluvat hyperlinkit. Syy niiden välttelyyn on ilmeinen: Linkit ovat kaksiteräinen miekka, joka yhtäältä tehostaa verkkosivujen hakukoneoptimointia ja toisaalta voi viedä lukijan pois omalta verkkosivulta.
Osaa isommista mediataloista lukijoiden menettäminen vaikuttaa pelottavan niin paljon, että ne lipsuvat viittauskäytännöistä. Pienet tekijät tai ulkomaiset lehdet eivät välttämättä saa tietää joutuneensa ryöstöviljelyn kohteeksi.
Koska olen freelancer ja teen juttuja pieniin lehtiin, isompien mediatalojen ryöstöviljely vaikuttaa suoraan toimeentulooni.
Jos uutissivusto kerää vähiten luetuille jutuilleenkin kymmeniä tuhansia kävijöitä, muutama lukija ei tunnu missään. Pienelle julkaisulle kirjoittava freelancer joutuu sen sijaan myymään juttunsa tärkeyden aina uudelleen. Silloin jokaisella lukukerralla ja -minuutilla on merkitystä.
Olen oppinut, etten voi luottaa kollegojen siteeraavan työtäni reilusti. Siksi siteerauksien seuraaminen vie työaikaani. Onneksi toimeksiantajani ovat toisinaan jaksaneet vääntää siteerauksia paikoilleen. Jos kukaan ei pidä alkuperäisen tekijän puolia, epäeettinen käytäntö jatkuu.
Yleisölle kinastelu siteerauskäytännöistä näyttäytyy varmasti lapsellisena: ketä kiinnostaa se, kuka tiedon julkaisi ensin.
Tekijää kiinnostaa. On isku ammatilliseen identiteettiin nähdä, että sisältö kiinnostaa, mutta siteeraaminen tai töiden tarjoaminen ei.
Mediatalot eivät tahdo, että lukijat ryöstävät niiden julkaisuja esimerkiksi kuvankaappauksina. Eettiseltä kannalta ajateltuna uutisten vieminen toisilta toimituksilta ei ole yhtään enempää oikein.
Ryöstöviljelyä ei voi oikeuttaa sillä, että uutinen ”soitetaan omaksi”.
