Toimittaja Tinja Huoviala kävi marraskuussa Ylikiimingin Koivujoella, missä on Oulun kaupungin omistama autiotupa ja sauna. Hän teki juttua eräkämpän kunnosta, sen asemasta Suomen autiotupien verkostossa sekä asiaan liittyvästä valtuustoaloitteesta.
”Pohjoisen kunnat omistavat autiotupia harvoin. Aiheen uutisarvoa lisää valtuustoaloite rakennusten kunnostamisesta”, Huoviala sanoo.
Huoviala on puoliksi Kaleva Median retkeilyjulkaisun Pohjoisen Polkujen tuottaja ja toimittaja ja puoliksi Kalevan kuntatoimittaja. Autiotupajuttu ilmestyi molemmissa lehdissä.
Pohjoisen Polkujen työssään Huoviala on tänä vuonna retkeillyt muun muassa Oulunsalon Varjakansaaressa ja Kuusamon Närängänvaaralla.
”Retkikohteesta ei voi tehdä esittelyä ilman, että paikalla käy itse.”
Kahta eri työnkuvaa jaksaa sopimalla työnantajan kanssa siitä, kumpaa työtä tekee minäkin päivänä, Huoviala sanoo.
”Tykkään vaihtelusta. Välillä saa tehdä tiukempaan tahtiin uutisia ja välillä retkeillä.”

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom
