
A-lehdet aloittaa ensi viikon alussa kuusi viikkoa kestävät muutosneuvottelut. Neuvottelut koskevat yli kolmeakymmentä journalistia ja kaikkiaan yli kuuttakymmentä työntekijää. Töiden päättyminen tai työnkuvan merkittävä muutos uhkaa kahtatoista journalistia. Lisäksi neuvottelujen piirissä on journalistista työtä tekeviä ylempiä toimihenkilöitä.
Neuvotteluiden ulkopuolelle on jäämässä ainakin digitaalinen urheilumedia Aitio, joka aloitti toimintansa viime keväänä.
A-lehtien edelliset isot muutosneuvottelut olivat vuonna 2020. Tuolloin yhtiö irtisanoi 16 journalistia ja yhteensä 27 työntekijää. Pääluottamushenkilö Elisa Miinin luonnehti tuolloin irtisanottujen määrää Journalistissa ”shokiksi”.
Miten henkilöstö on nyt ottanut vastaan tiedon uudesta, suuresta muutosneuvottelukierroksesta?
”Ei se yllätys ollut”, Elisa Miinin sanoo.
”Olemme nähneet firman talousluvut.”
A-lehdet Oy:n, eli A-lehdet -konsernin aikakausimedialiiketoiminnan, liiketulos oli vuonna 2023 2,1 miljoona euroa voitollinen.
Miinin kuvaa neuvottelujen kokoluokkaa ”järkytykseksi.”
”Se kyllä yllätti ainakin minut. Mutta yllättävän rauhallisesti henkilöstö on suhtautunut.”
A-lehdet ei ole kertonut uusista suunnitelmista lehtien lakkauttamiseksi. Viime keväänä yhtiö lopetti Apu Juniorin ja syksyllä Imagen printtilehdet. Meidän Talon ilmestyminen loppuu tämän vuoden lopussa.
”Yleisöllä on vähemmän rahaa, ja moni kilpailee heidän ajastaan”, Miinin sanoo.
”En ole varma, onko todella hyvien tekijöiden mahdollinen irtisanominen oikea tapa pärjätä kiristyvässä kilpailussa”, Miinin sanoo.
Journalistin käymien taustakeskustelujen mukaan A-lehtien henkilöstö on viime aikoina turhautunut siihen, että aiemmat muutosneuvottelut tai verkkosisältöjen kehityshankkeet eivät ole parantaneet yhtiön tuloskuntoa.
Miinin sanoo tunnistavansa huolen.
”Ehkä sellaista on laajemminkin suurissa mediataloissa.”
Oikaisu 21.10. klo 12.30 Korjattu A-lehdet Oy:n liiketulos.

Uusimmassa lehdessä
- Pitääkö journalismin valita puolensa, jotta maailma pelastuisi? Journalistin toimittaja Manu Haapalainen kysyi itseään viisaammilta.
- Marjaana Varmavuori haluaa saada ihmiset saman pöydän ääreen
- Paikallisen median pitää vaalia paikallista keskustelua
- Jobbet som lokalreporter gav otippat socialt trumfkort