Sunnuntaiessee on upea idea, mutta miksi kirjoittajina on vain miehiä, kysyy Saara Särmä 

Helsingin Sanomat alkoi marraskuussa julkaista sunnuntaisin pääkirjoitussivujen kakkosaukeamalla esseitä. Ensin vuorossa olivat presidenttiehdokkaiden kirjallisuusesseet, mutta tämän vuoden puolella on päästy jo varsinaiseen asiaan eli aikalaisesseisiin, joissa ”syvennetään ja taustoitetaan ajan ilmiöitä” (HS 19.11.2023).

Upea idea! Juuri tällaista olen viikonloppuisin paperilehteä tilaavana lukijana toivonut: saan sunnuntaina aamukahvia juodessa syventyä esseen äärellä ajattelemaan, olemaan samaa tai eri mieltä, argumentoimaan puolesta ja vastaan.

Kahviini on kuitenkin tullut kitkerä sivumaku, kun viikko toisensa jälkeen Hesari tarjoilee luettavaksi vain valkoisten keski-ikäisten tai vanhojen miesten ajattelua. Ihan kiinnostavaa ja relevanttia ajattelua toki, mutta.

Vuosia, tai oikeammin vuosikymmeniä, on keskusteltu mediassa esiintyvien sukupuolijakaumasta. Samat argumentit on kuultu uudestaan ja uudestaan. Feministinä saan usein puolustautua, että feminismini ei ole vain sitä, että lasken miesten nimiä ja kuvia mediassa ja eri tilaisuuksissa. Mutta niin kauan kuin tämä on tällaista, feminismini on myös sitä.

Mari K. Niemi ja Ville Pitkänen haastattelivat vuonna 2017 julkaistua tutkimustaan varten toimituspäällikköjä ja vastaavissa tehtävissä toimivia selvittääkseen, mistä taloutta ja politiikkaa mediassa kommentoivien asiantuntijoiden sukupuolivinouma johtuu.

Syynä vinoumaan eivät olleet usein kuullut selitykset, että asiantuntijanaisia olisi tarjolla vähemmän tai että he eivät olisi halukkaita esiintymään julkisuudessa. Haastatteluissa selvisi, että toimituksissa ei ajatella sukupuolta.

Ja kun sukupuolta ei ajatella, kas kummaa, tuloksena on miesten yliedustus.

Olen tullut siihen tulokseen, että syynä on rajoittunut maailmankuva, jossa muiden kuin valkoisten keski-ikäisten ja vanhojen miesten pätevyyttä ei yksinkertaisesti tunnisteta. Tulee vähän surullinenkin olo, kuinka kapeaksi maailma jää, jos ei näe muillakin olevan relevanttia ja kiinnostavaa sanottavaa.

Seitsemän viikkoa miesesseistejä peräkkäin lehden paraatipaikalla lähettää myös viestin meille kaikille muille: älä kuvittele ajatuksillasi olevan merkitystä.

Representaatiolla (sillä kuka on esillä) on merkitystä. Se avaa tai sulkee mahdollisuuksien horisontin. Kun näkee kaltaistensa olevan esillä tai nousevan merkittäville paikoille, avautuu mahdollisuus kuvitella myös omaa tulevaisuuttaan uudella tavalla.

Hesarin esseet eivät ehkä ole nuorison kannalta ensisijainen mediatila, mutta miesesseistien ylivalta toimii keski-ikäisen naislukijan karkottajana tehokkaasti.

Mietin muutama viikko sitten kiinnostavia kirjoittajia, joita haluaisin lukea kyseisellä paikalla. Muutamassa minuutissa ilman sen kummempaa ajattelua sain aikaan 37 nimen listan, jossa joukossa oli toki muutama keski-ikäinen valkoinen mies.

Ei siis pitäisi olla ylivoimainen tehtävä löytää esseisteihin monimuotoisuutta, jos asia vähänkin kiinnostaa.