Saako tutkija antaa tuloksiaan medialle yksinoikeudella?

Tiedetoimittaja Anssi Bwalya kirjoitti Journalistissa (25.10.2023) uutisista, jotka perustuvat vertaisarvioimattomiin tutkimuksiin. Nämä niin sanotut preprint-tutkimukset on haluttu saattaa suuren yleisön tietoon ennen kuin ne on julkaistu varsinaisissa tieteellisissä lehdissä.  

Tieteellisissä lehdissä julkaistavat tutkimusartikkelit ovat käyneet läpi joskus pitkällisenkin arvioinnin. Näin tiedeyhteisö pyrkii varmistamaan, ettei tutkimuksessa tai artikkelissa ole vedetty mutkia suoriksi tai syyllistytty jopa vilppiin. Aukotonhan ei tämäkään tarkistusprosessi ole, mutta kyse on myös luottamuksesta. 

Tänä syksynä Suomessa on käynnistynyt keskustelu tutkijapiireihin hivuttautuneesta tavasta antaa tietylle toimittajalle tai tietylle tiedotusvälineelle tutkimustuloksia ennen niiden viemistä tieteelliseen vertaisarviointiin. Aiheesta järjestettiin paneelikeskustelu Tiedejulkaisemisen päivillä 9. lokakuuta. Olin itsekin mukana. Vaikka olen pitkään ollut tiedetoimittaja ja nykyisessä pääsihteerin työssäkin jo yhdeksän vuotta, kuulin paljon uusia asioita. 

Paneelikeskustelussa ruodittiin erityisesti Helsingin Sanomain (24.3.23) julkaisemaa Marko Junkkarin tekemää juttua Kupliiko pinnan alla -tutkimuksesta, jossa selvitettiin nuorten näkemyksiä hyvinvointivaltion kestävyydestä. Samalla kysyttiin myös poliittisia kantoja.

Ennen Hesarin juttua, Laboren johtaja Mika Maliranta pui johtamansa tutkimusryhmän saamia alustavia tuloksia jo podcastissa. Sosiaalisessa mediassa käynnistyi keväällä tutkijoiden kesken vilkas keskustelu jutusta, tutkimuksen tuloksista ja menettelytavoista. 

Heti lokakuisen paneelikeskustelun jälkeen Marko Junkkarin HS-analyysissa (11.10.23) kysyttiin, voiko tutkimustuloksia olla ilman tutkimusraporttia. Tähän oli puuttunut jo keväällä Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkistalouden professori Roope Uusitalo. Tutkimuksesta löytyi myös virhe, joka korjattiin sen jälkeen, kun tuloksista oli julkaistu tutkimusraportti Laboren julkaisusarjassa.  

No, tulosten kiireellistä kertomista julkisuuteen perusteltiin tulossa olevilla eduskuntavaaleilla ja yllättävillä tuloksilla nuorten konservatiivisista asenteista. Mutta sitä ei perusteltu, miksi keskeneräiset tutkimushavainnot annettiin nimenomaan Helsingin Sanomille. Hoksasiko Junkkari niitä itse pyytää vai oliko aloite tullut tutkijoilta? 

Paneelissa kävi ilmi mielenkiintoisia asioita tutkijoiden ja toimittajien uudenlaisesta suhteesta, jossa joillekin toimittajille annetaan ja jotkut toimittajat itse pyytävät tutkimustuloksia yksinoikeudella. Tutkijalle saatetaan jopa sanoa, ettei tarjottu juttuaihe kiinnostakaan, kun toimittaja kuulee, että tuloksia ollaan antamassa ennen tieteellisen julkaisun embargoa muillekin toimittajille. 

Tähän samaan yksinoikeudella-ilmiöön oli keväällä törmännyt myös Tiedetoimittajain liiton puheenjohtaja, Iltalehdessä toimittajana työskentelevä Heljä Salonen. Vapaa-ajan riennoissa tutkijalta kuultu mielenkiintoinen tutkimustulos oli selvästi uutinen, mutta pyytäessään lisätietoja tutkija olikin todennut tulokset annetun jo yksinoikeudella isolle medialle julkaistaviksi. Salonen kysyi Tiedetoimittaja-lehden pääkirjoituksessaan, onko eettisesti oikein, että julkisin varoin toimiva yliopisto tekee mediatalojen kanssa yksinoikeusdiilejä tutkimustuloksista? 

Kun syksyisen paneelin jälkeen keskustelin tästä tuttujen toimittajien, yliopistoviestijöiden ja tutkijoiden kanssa, kaikki tunnistivat ilmiön. Tähänkin asti tutkimustuloksia on voitu antaa esimerkiksi oman maakunnan päämedialle jo muutama päivä ennen tieteellisen lehden ilmestymistä, jotta toimittajat voisivat taustoittaa etenkin merkittäviä tutkimustuloksia. Silti yksinoikeudella tietojen ja tulosten antaminen on uusi ilmiö. 

Tähän mennessä yleensä vain elokuvista, uusista kirjoista, julkkisten vauvauutisista tai vaikkapa urheilijan joukkuesiirroista tai hallitusohjelmista on käyty yksinoikeudella-kamppailuja. Yliopistojen viestintäyksiköissä tiedeuutisten yksinoikeutta perustellaankin medioiden toimintalogiikkaan sopeutumisella. 

On superhienoa, kun tiede on niin kiinnostavaa, että tuloksista tapellaan toimituksissa! Mutta kyse ei ole vain tutkijan omasta kunnianhimosta, eikä välttämättä edes yksityisen säätiön rahoittamista tutkimuksista, vaan usein meidän kaikkien yhteisistä rahoista.  

Tutkimuseettisissä ohjeissa tieteen yleistajuistamisesta ei sanota paria lausetta enempää. Tutkijat ovat tilanteeseen täysin valmistautumattomia, vailla minkäänlaisia pelisääntöjä. 

 Vanha slogan jatkunee siis: ”Tiede kuuluu kansalle… mutta uutinen siitä kuuluu mulle.”