Tämän lehden ilmestyessä Yleisradion urheiluselostaja Kimmo Porttila on jo kotiutunut Trondheimin MM-hiihdoista. Niissä hän on omien sanojensa mukaan hetkittäin käyttäytynyt kuin nousuhumalainen eno häissä.
Porttilaa viehättää selostamisessa muuhun toimittajantyöhön verrattuna ylenpalttinen vapaus innostua ja heittäytyä tilanteen vietäväksi.
Se sallitaan, vähän niin kuin juopuneelle sukulaismiehellekin, Porttila sanoo.
”Jos taloustoimittaja huutaisi bruttokansantuotteen kasvaessa kurkku suorana, että ihanaa Herlinit ihanaa, niin olisihan se outoa.”
Porttilan mukaan sopivan riehaantumisen rajojen etsiminen saattaa olla selostamisessa jopa kiehtovinta.
”Se vaatii paljon omaa funtsimista ja tilanteen lukemista.”
Toinen Porttilaa selostamisessa viehättävä asia liittyy tulosurheilun maailman hallittavuuteen.
”Urheilu rajaa maailman sekunteihin, sadasosiin, metreihin ja sentteihin. Maailman isoista kysymyksistä en oikein saa kiinni.”

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom
