Kieli

Nimien taivutukseen liittyy edelleen roppakaupalla harhaluuloja

Rapatessa roiskuu. Työkaveri tajusi vasta illalla, että uutisiin palanneen Anneli Auerin miesystävä Jens Kukka oli päätynyt hänen tekstiinsä taivutusmuodossa ”Kukkan”. Virhe korjattiin digijuttuun, mutta sitä ei saatu pois painetusta lehdestä.

Asiaa puitiin tuoreeltaan sosiaalisessa mediassa. Erään Facebook-julkaisun kommenteissa esiintyi liuta näkemyksiä henkilönnimien taivutuksesta: Etunimenä Kukka taipuu ”Kukkan”. Jos taas joku haluaa ”Kukkan” sukunimensä taivutusmuodoksi, se pitää taivuttaa niin.

Väitteet kuvastavat pitkäaikaisia väärinkäsityksiä. Vaikka osa etunimistä poikkeaa niitä vastaavista yleissanoista, Kukka taipuu yleiskielessä yksiselitteisesti Kukan. Paikkansapitämätön on sekin väite, että muun muassa median olisi kuunneltava mitä omituisimpia toiveita nimien taivutuksesta. Tyypillisesti nimi taipuu kuten vastaava yleissana, jos sellainen on olemassa.

Virtanen-tyyppiset nimet aiheuttavat harvoin riitoja, mutta esimerkiksi astevaihtelu on keskeinen ongelmien lähde. Kuuluisimpia tapauksia on kokoomuksen Petteri Orpo, joka sai viime vuosikymmenellä mediassa läpi toiveensa, ettei nimi taivu Orvon vaan Orpon – vaikka sukunimi juontuu tutkitusti orpo-sanasta.

Erikoisempi tapaus on rokotetutkimusjohtaja Mika Rämet. Kotimaisten kielten keskus suosittaa taivuttamaan tätä räme-sanan murremuotoon pohjautuvaa sukunimeä Rämeen, mutta ajatus tuntuu selvästi vieraalta valtaosalle ihmisistä ja Rämeel… Rämetil… professorille itselleen.

Eteen tulee varmasti vastakin tilanteita, joissa kielenhuollon ohjeet eivät enää vastaa kielenkäytön todellisuutta. Yleissääntö kannattaa silti pitää voimassa. Kukaan tuskin toivoo, että lähestymme vähitellen Jari Tervon kirjassa Poliisin poika maalailtua tilannetta, jossa Paska-niminen henkilö voi vaatia sukunimestään genetiiviä Söderströmin.