Kieli

Kielikorva on joskus kuuro rektioille

Ville Eloranta

Suomen kielen yliopisto-opiskelijat kehittivät 2000-luvun alkuvuosina opiskelijahaalareihin kangasmerkin, jossa lukee ”Rektiohäiriöstä voi puhua”. Rektioon liittyvistä ongelmista todella keskustellaan turhan vähän, joten korjataanpa asia.

Kielitoimiston sanakirja määrittelee rektion ”sellaiseksi yhteen kuuluvien sanojen suhteeksi, että toinen vaatii toisen määrämuotoon”. Tämä näkyy erona vaikkapa verbien syventyä ja pitää edellyttämissä sijamuodoissa: syvennyn kirjaan mutta pidän kirjasta. Yleensä ”rektiohäiriön” estää kielikorva, mutta joskus kielen ammattilainenkin menee vipuun. Tällaisissa kömmähdyksissä ei ole kyse esimerkiksi puhekielen mukaisesta muodosta (”mä”, ”kirjottaa”) vaan sanamuodon esiintymisestä kummallisessa yhteydessä.

Tyypillinen tapaus on sanojen merkitys ja vaikutus sekoittuminen: vaikka kirjoitetaan vaikutus työllisyyteen, ”merkitys työllisyyteen” on epäluontevampi kuin merkitys työllisyydelle tai merkitys työllisyydessä. ”Riski epäonnistumiselle” -rakennetta sujuvampi taas on epäonnistumisen riski. ”Syy jollekin” -rakenne on puolestaan Kielitoimiston mukaan rajatapaus, jota neutraalimpi on syy johonkin (tai jonkin syy).

Joskus on syytä muokata lausetta perusteellisemmin. ”Hän syytti presidentin anastaneen vallan” on luontevammin Hän syytti presidenttiä vallan anastamisesta. Toisaalta itsenäisetkin sanat saattavat toisinaan olla asiateksteihin turhan arkisia: ”Maito on loppu” on yleiskielisesti Maito on lopussa (tai loppunut).

Myös yleiskielen rektiot voivat muuttua tai väljentyä kieliyhteisön mieltymysten tuloksena. Nykyään saa ihan virallisestikin olla tyytyväinen jostain, kun ennen suositettiin vain muotoa tyytyväinen johonkin. Esivanhempamme taas hölmistyisivät huomatessaan, ettei enää lahjoiteta museota kultakellolla vaan museolle kultakello.