Suomessa on yli 1,2 miljoonaa yksinasuvaa, mutta sitä ei uskoisi mediaa seuratessa, kirjoittaa Anna-Sofia Nieminen

Asun yksin. Aloitan päiväni usein lukemalla Helsingin Sanomia. Koronakeväänä luin kerta toisensa jälkeen artikkeleita siitä, miten sovittaa yhteen etätyöt ja lastenhoito, miten etäkoulu vaikuttaa lapsiin, miten koronavirus voi koetella parisuhdetta ja niin edelleen.

Välillä tunsin itseni näkymättömäksi.

Jopa toukokuinen artikkeli omaehtoisesta karanteenista ja koronakuplien muodostamisesta oli kirjoitettu lapsiperheille. Artikkelissa kerrottiin, että omaehtoisen karanteenin jälkeen lapsiperhe voi tavata isovanhempia tai muodostaa toisen perheen kanssa koronakuplan, joka lievittää sosiaalisen syrjäytymisen haittoja.

Entä yksinasuvat?

Helsingin Sanomien lisäksi olen seurannut koronauutisia erityisesti Yleltä. Maaliskuun lopulla Yle totesi, että suomalaisten arki mullistui, ja julkaisi päiväkirjamerkintöjä ensimmäisestä viikosta poikkeusolojen julistamisen jälkeen. Päiväkirjoja oli pitänyt kahden teinin ja kahden aikuisen perhe, eläkeläispariskunta ja 12-lapsinen suurperhe.

Taas kysyn: entä yksinasuvat?

Epäilemättä monilla pariskunnilla ja lapsiperheillä oli koronakeväänä vaikeaa, mutta niin oli myös monilla yksinasuvilla. Erona on, että pariskuntien ja lapsiperheiden kokemukset tunnistettiin ja niitä käsiteltiin mediassa paljon enemmän.

Toki moni artikkeli käsitteli kaikkia koskevia asioita. Maaliskuun lopulla THL julkaisi Twitterissä kuvan, johon oli tiivistetty, mitkä ohjeet ovat voimassa esimerkiksi flunssaiselle, riskiryhmäläiselle ja terveelle, ja useat tiedotusvälineet toistivat ohjeita ja kuvaa. Jos terveenä yksinasuvana noudatti ohjeita pilkulleen, ihmisiä saattoi nähdä ainoastaan kaupassa, apteekissa tai ulkoillessa, ja silloinkin tietysti suojaetäisyydeltä.

Olisin halunnut lukea pohdintaa siitä, ovatko ohjeistukset kohtuullisia yksinasuville. Onko kohtuullista ja inhimillistä, että suositellaan olemaan koskematta keneenkään viikkoihin?

Olen mielelläni väärässä tässä, mutta en tiedä yhdenkään toimittajan kysyneen hallitukselta tai THL:ltä, miten yksinasuvat on huomioitu tai voitaisiin huomioida ohjeistuksissa ja suosituksissa.

Lapsiperhe- ja pariskuntakeskeisyys ei tietenkään ole mikään koronauutisoinnin erityispiirre. Poikkeuksellinen tilanne vain toi sen poikkeuksellisen selvästi näkyviin.

Kuitenkin yksinasuvia on Suomessa jo yli 1,2 miljoonaa, selviää Tilastokeskuksen tilastoista. Kymmenen viime vuoden aikana määrä on kasvanut kaikissa ikäryhmissä paitsi 45 – 54-vuotiaissa, kun otetaan huomioon ikäryhmät 16 – 24-vuotiaista ylöspäin.

Lukisin paljon mieluummin analyysia siitä, miten tämä muutos vaikuttaa yhteiskuntaamme, kuin toistuvia artikkeleita siitä, että syntyvyys pitää saadaan nousuun. Samalla toivon, että yksinasuvat muistettaisiin arkisissa aiheissa, vaikka lomista kirjoitettaessa.

Yksinasuvat ry:n perustaja ja puheenjohtaja Raija Eeva kertoo, että toimittajat etsivät usein yksinasuvia haastateltaviksi ihmissuhteisiin liittyviin juttuihin. Helluntain aikoihin kysellään tyypillisesti uuden parisuhteen etsimisestä ja jouluna yksinäisyydestä.

Nykyään Eeva harkitsee tarkkaan, etsiikö tällaisiin pyyntöihin haastateltavia. Syyksi hän kertoo sen, että hänen aiemmin löytämänsä haastateltavat pettyivät, kun yrittivät kertoa toimittajille itselleen tärkeistä asioista, mutta artikkelit käsittelivät lähinnä heidän suhdehistoriaansa ja sitä, etsivätkö he parisuhdetta.

”Toimittajat tekevät hyvin stereotyyppisiä ja yksipuolisia juttuja yksinasuvista”, Eeva sanoo.

Hänen mukaansa yksi tyypillisimmistä kysymyksistä haastatteluissa on, mitä hyvää ja huonoa yksin asumisessa on.

”Jos tehdään juttuja perheellisistä, kuinka monta kertaa tällainen kysymys kysytään, että mitä hyvää ja mitä huonoa perheellisyydessä on?”

Eeva toivoo, että yksinasuvilta kysyttäisiin ennemmin heitä koskevista yhteiskunnallisista aiheista. Esimerkiksi toimeentulotukea saavista suuri osa on yksinasuvia.

Yleisintä yksin asuminen on iäkkäillä, ja suhteellisesti eniten se on lisääntynyt nuorilla. Iäkkäät ja nuoret ovat myös näkyneet koronaa käsittelevissä artikkeleissa – joskin nimenomaan ikäistensä edustajina.

Raija Eeva kertoo, että keväällä hän soitteli työssään Turun tuomiokirkkoseurakunnan vastaavana diakoniatyöntekijänä yli 70-vuotiaille ja kyseli näiden korona-ajan kuulumisia. Puheluiden perusteella yksinasuvat olivat useammin kotona, kun taas moni pariskunta vietti aikaa mökillä. Yksinasuvilla oli harvemmin elämässään ihmisiä, joita pyytää käymään kaupassa. Ja niin edelleen.

Sain yhdessä puhelussa Eevalta laajemman näkemyksen siitä, miten iäkkäät yksinasuvat ovat kokeneet korona-ajan, kuin seuraamistani tiedotusvälineistä kahdeksaan kuukauteen. Yksinasuvien työikäisten kokemuksia olen kuullut lähinnä läheisiltäni.

Toivottavasti yksinasuvat näkyvät enemmän mediassa nyt toisen aallon aikana. Vähän huonolta näyttää: marraskuun alussa THL:n Mika Salminen ehdotti Helsingin Sanomissa, että joulua vietettäisiin oman perheen kesken – siis yhdessä elävien kesken.

Jälleen: entä yksinasuvat?

Helsingin Sanomien kotimaantoimituksen esimies Päivi Paulavaara sanoo, että koronauutisoinnissa on ollut tarkoitus huomioida yksinäisyyden korostuminen yksinasuvilla.

”Olen tosi harmissani, jos lukijoille on tullut olo, että emme ole onnistuneet, koska puhuimme siitä tosi, tosi paljon”, Paulavaara sanoo. Hän veti keväällä Hesarin koronaryhmää, jossa oli toimittajia eri osastoilta.

Paulavaara pohtii, että ehkä artikkelit yksinäisyydestä rajautuivat liikaa vanhuksiin. Hän pitää myös täysin mahdollisena, että kevään myllytyksessä kaikki puhuttu ei realisoitunut jutuiksi asti.

”Keväällä joitain asioita on voitu laittaa uutistilanteen ja aivan tolkuttoman mättämisen piikkiin. Nyt pitäisi olla aikaa miettiä näitä.”

Myös koronauutisoinnin ulkopuolella olisi Paulavaaran mielestä hyvä miettiä enemmän, miten yksinasuvat näkyvät artikkeleissa.

Tästä on helppo olla samaa mieltä.