Suomen lehdistössä on meneillään uuvuttava samankaltaistumiskehitys. Omistus keskittyy, samoin uutistuotanto. Tällaisessa ilmapiirissä soisi edes omaäänisten ylioppilaslehtien menestyvän, kirjoittaa Johanna Vehkoo.
Suomen lehdistössä on meneillään uuvuttava samankaltaistumiskehitys. Omistus keskittyy, samoin uutistuotanto. Tällaisessa ilmapiirissä soisi edes omaäänisten ylioppilaslehtien menestyvän. Niillä on pitkät perinteet erilaisina nuorina.
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta kuoppasi Uljas-lehtensä vuonna 2018. Vaasan ylioppilaslehti sai mennä jo edellisenä vuonna. Turussa Tylkkäri vältti täpärästi valtavat budjettileikkaukset. Ilmestymiskertoja on vähennetty kaikkialla, Helsingissäkin.
Tamperelaisopiskelijoiden Aviisilta jäivät 60-vuotissynttärit juhlimatta. Vuonna 1959 perustettu lehti kuopattiin joulukuussa 2018. Tampereen uuden yliopiston uusi ylioppilaskunta on asettanut toimikunnan pohtimaan, haluaako se lehden ja jos, niin millaisen.
Tarvitseeko ylioppilaslehden ilmestyä paperilla? Ei toki, mikäli se tavoittaa opiskelijat verkossa paremmin kuin kampuksella. Näin ei välttämättä käy. Verkossa ylioppilaslehti joutuu kilpailemaan huomiosta kaikkien maailman sivustojen kanssa, mutta printti tunkee sinne, missä opiskelijat ovat.
Ylioppilaslehdillä on aina ollut ärhäkät vastustajansa – usein samat, jotka ärsyyntyvät ylioppilaskuntien “pakkojäsenyydestä”. Ensin on pakko maksaa jäsenmaksua ja sitten rahoista vielä käytetään osa aivan vääränlaiseen journalismiin. Totta kai se keljuttaa, mutta journalismia pitää sietää, vaikka se ei palvele maksajan intressejä.
Yliopistodemokratiakin tarvitsee omat vahtikoiransa. Tampereella uuden yliopiston puuhaajia onkin syytetty epädemokraattisuudesta.
Ylioppilaslehtiä tarvitaan myös luomaan ja kronikoimaan opiskelijakulttuuria. Niillä on rooli yliopistoyhteisöjen hengen luomisessa.
Meidän journalistien on helppo lisätä listaan myös opiskelijalehtien rooli tulevaisuuden toimittajien kasvattajina ja kokeilualustoina, tai lehtien merkitys journalismin totunnaisten tekotapojen laventajana. Mutta kiinnostavatko nämä argumentit ihmisiä, jotka tekevät päätöksiä siitä, millaista journalismia opiskelijoille jatkossa tarjotaan? Kiinnostaako heitä lainkaan journalismi, vaiko kenties sittenkin tiedotus ja viestintä? Jälkimmäiset hoituvat helposti ilman lehtiäkin.
Journalismi on epäonnistunut oman tehtävänsä perustelemisessa. Alan ulkopuolella vain harvat näkevät journalismilla yleistä yhteiskunnallista merkitystä.
Pohjimmiltaan ylioppilaslehtien kohtalossa on kyse juuri tästä: nähdäänkö journalismilla arvoa sinänsä vai onko se vain tiedotustoiminnan oheen kasvanut pahka, ruma kylkiäinen?
Jos journalismilla ei nähdä arvoa ylioppilaskunnissa – jotka koostuvat tiedonhaluisista ja sivistyneistä nuorista ihmisistä – se pitää ottaa vakavana varoituksena.
Viimeiseksi jäänyt Aviisin toimitus seurasi ansiokkaasti korkeakoulujen yhdistymistä eli Tampere 3:n syntyprosessia. On kamalaa ajatella, että uuden yliopiston ensimmäisiä kuukausia ei seuraa ylioppilaslehden toimitus. Uuden yliopiston käynnistyksestä ei myöskään synny jatkumoa Aviisin arkistoon, joka sisältää korvaamatonta historiankirjoitusta opiskelijaelämästä ja yliopistohallinnon kiemuroista 60 vuoden ajalta.