Liftaamalla ehtii paremmin

Oli aurinkoinen alkusyksyn päivä. Olin töissä Keskisuomalaisen nuorisoliitteessä ja lähdössä Joutsaan haastattelemaan sikäläistä jääkiekkojunnua. Minun oli määrä mennä keikalle bussilla, ja tulin jo hyvissä ajoin Jyväskylän linja-autoasemalle. Istuin ulos penkille lukemaan kirjaa ja odottamaan bussin lähtöä.

Kirja oli ilmeisesti riittävän kiinnostava, sillä bussi tuli ja meni, mutta minä en huomannut nousta siihen kyytiin. Yleensä olen vähän skarpimpi, mutta toisaalta bussini kävi laiturissa vaivihkaisesti toisen bussin takana.

Sovittu haastattelu odotti siis 70 kilometrin päässä Joutsassa. Tavanomainen suunnitelma b olisi varmaan ollut käyttää toimituksen autoa, mutta eihän minulla tuohon aikaan ollut edes ajokorttia. ”Ennemmin tai myöhemmin tulet sitä kyllä toimittajana tarvitsemaan”, oli minua valistettu muutamaankin kertaan.

Siispä improvisoituja ratkaisuja: paikallisbussilla Vaajakoskelle nelostien varteen ja peukalo pystyyn. Olin kyllä liftannut kohtalaisen paljon, mutta en koskaan työasioissa enkä yhtä tiukalla aikataululla.

Uskomatonta kyllä, samalla pysäkillä oli jo toinen liftari, nuori turkkilainen nainen. Onneksi, sillä ”pariskunta” saa aina helpommin kyydin kuin yksinäinen miesliftari. Tuskin ehdimme toisiamme tervehtiä, kun ystävällinen autoilija jo pysähtyi. Nainen tosin jäi kyydistä jo parin kilometrin päässä, sillä hän oli jatkamassa ysitietä Itä-Suomeen.

Minä pääsin samalla kyydillä koko matkan Joutsaan asti. Itse asiassa olin perillä kolme minuuttia ennen linja-autoa, jolla minun oli pitänyt tulla.