Onnellinen yrittäjä

Aloitin freelanceurani ilman omaa kameraa. Turkulaisessa kasvattajaseurassa pyydettiin tarvittaessa töihin vuoro kerrallaan ja kamat sai raapia aamuisin kasaan kuvatoimituksen kaapeista. Keikkoja tein neljän päiväkeskiarvolla. Muistissani on edelleen hämmästyttävä määrä varsinaissuomalaista kotiseututietoutta, ja osaisin edelleen vaikka silmät sidottuna nopeimman reitin Kauppiaskadulta Runosmäkeen ja takaisin. Hommia tein verokortilla, liksa ei ollut hyvä, mutta rutiinista muodostui kova.

Sitten tuli muutto Helsinkiin ja pakkoyrittäjyys. En pystynyt enää kuvaamaan muiden kamoilla. Oli hankittava kamera, kirjanpitäjä, muutama linssi ja muutama asiakas. Ei ollut omaa konetta, käsittelin kuvat koulun koneella. Liikuin junalla, kävellen ja fillarilla. Muistan edelleen sen hetken H-junassa, kun tajusin, että tämä yrittäjyys on hiton siistiä.

Tämä on yksinäisen miehen hommaa: aja yksin Mikkeliin, hoida kuvaus, aja yksin takaisin, käsittele kuvat yksin. Ainoa asia, jota todella kaipaan päivätyöstä, on tietenkin työyhteisö.

Olen edelleen samalla alalla, mutta elän toisessa ulottuvuudessa kuin lehtitalojen toimittajat ja kuvaajat. Mutta yt-uutiset eivät koske minua.

Olen hiljalleen oppinut pitämään lomaa, kerran olin kaksi viikkoa vapaalla. Se on pisin loma, jolla olen ollut kymmeneen vuoteen. No, myönnetään, jotain paperihommia tein muutamana iltana silloinkin. Mutta kaikki on silti juuri niin kuin pitääkin. Olen onnellinen, saan tehdä unelmaduuniani. Koen olevani vapaa niin kuin freelancerin pitääkin.

Aluksi ahdisti epävarmuus. Tai jos rehellisiä ollaan, ei se ihan kokonaan ole vieläkään lakannut ahdistamasta. Aina kun kuluu viisi päivää, joina puhelin ei soi tai sähköposti ei kilahtele, kyseenalaistan koko homman tulevaisuuden. Silloin tunnen, että yrittäjällä ei ole turvaverkkoa. Nämä hetket ovat kuitenkin ratkaisevia. Löydän itsestäni myyjän ja hankin lisää asiakkaita. Laaja asiakaskunta on kaiken perusta. Ei haittaa, vaikka kaikki arvat eivät voita.

Välillä on sitten niitä ylityöllistymisen kausia. Monta deadlinea päällekkäin, ja kone on päällä vielä viideltä aamuyöstä, vaikka seuraavana aamuna on keikka. Silloin on niin lopussa, että vain turkulaisesta kasvattajaseurasta hankittu rutiini pelastaa. Sitä ei opetettu koulussa. Sain kovan luokan ammattitaidon aika halvalla.