Petteri Kivimäki oli matkalla kuvauskeikalle, kun hän kohtasi tiellä sokean koiran.
Lapualla on Raamattu. Syysaamuna keikalle ajaessa maistelin taajaman nimeä, kun keskellä tietä seisoi koira vaivaisen oloisena. Käänteli päätään puolelta toiselle.
Nousin autosta ja lähestyin koiraa. Kaihista harmaat silmät katsoivat kohti, mitään näkemättä. Kylmät väreet menivät selkäpiitä pitkin, niin hienolta näytti. ”Oletpa lihava, vanha ja sokea.” Korjasin: ”Anteeksi: obeesi, ikääntynyt ja näkövammainen.”
Kuono tarkisti tulijan hyväksyvästi.
Siinä oltiin keskellä tietä, mitään ei näkynyt paitsi Etelä-Pohjanmaata. Keikalle pitäisi mennä, mutta ei koiraa voi tielle jättää. Otettava kyytiin. Soitto ja ilmoitus myöhästymisestä, ja jatkoin menosuuntaan.
Lähimmälle talolle oli pari kilometriä. Esitin rouvalle asiani. Sain kauhistuneen katseen osakseni, en muuta. Naapurissa oltiin empaattisempia, ja koira sai sentään vettä.
Kolmannella tärppäsi. Kaksi autoa korjaavaa ikämiestä mietti hiljaisina ja toinen tuumasi lopulta: ”Eikö Maalaisilla ollut sokea koira.”
Soitto rouva Maalaiselle, jolla on kuulemma sokea koira, nyt tyttärellä hoidossa. Tytär asuu melkein 15 kilometrin päässä. Miten se koira täällä, missä tytär, ettei vaan olisi sattunut mitään.
Selvisi lopulta, että sokea koira oli lähtenyt tyttären ja pienten lasten seuraksi sienimetsään ja kadonnut heti omille teilleen. Pääsin pälkähästä ja jätin koiran mersumiesten huomaan.
En lopulta ollut pahasti myöhässä, mutta röhönaurut sain: yrittäjäkaksikko ihmetteli kovasti kuvaajaa, joka keksii tarinan Raamatun lihavasta sokeasta koirasta pommiin nukkumiselleen.
Kerro mitä sinulla on sattunut työtä tehdessä. Ota yhteyttä toimitukseen.