Journalismi

Kun on tunteet

Tunteesta on tullut uusi uutiskriteeri. Uutisväline saattaa provosoida ärtymystä yleisössään ja tehtailla sitten jatkojuttuja kohuista, jotka se on itse aiheuttanut, kirjoittaa Johanna Vehkoo.

Olisi kätevää pistää internetin disinformaatio-ongelma vain algoritmien ja bottien piikkiin. Eivät nekään viattomia ole, mutta tähän asti mittavin valeuutistutkimus osoittaa syyttävästi sinua, minua ja kaikkia noita muita tyyppejä tuolla internetissä.

Science-lehdessä maaliskuussa julkaistu MIT-yliopiston tutkimus analysoi todeksi tai epätodeksi todistettuja uutisia Twitterin koko historian ajalta, vuosilta 2006 –  2017. Aineistoon kuului yhteensä 126 000 uutista, huhua tai valeuutista, joiden paikkansapitävyyden oli selvittänyt riippumaton faktantarkistussivusto.

Twitteriä on tutkittu enemmän kuin muita sosiaalisen median palveluita, koska se antaa rajapintansa avoimesti tutkijoiden käyttöön – toisin kuin Facebook, jonka merkitys valeuutisten levittäjänä lienee suurempi. Amerikkalaisista joka neljäs on Twitterissä, mutta useimmissa muissa maissa Twitterin käyttö on vähäisempää.

Tulokset ovat silti kiinnostavia. Tutkimuksen mukaan Twitterin käyttäjät jakoivat valeuutisia eteenpäin 70 prosenttia suuremmalla todennäköisyydellä kuin tosia uutisia. Valeet levisivät nopeammin: oikealta uutiselta kesti kuusi kertaa kauemmin saavuttaa 1 500 hengen yleisö. Näin tapahtui siitä huolimatta, että valeuutisten levittäjillä oli vähemmän seuraajia kuin luotettavaa tietoa twiittaavilla.

Useimpien sosiaalisen median palveluiden algoritmit on optimoitu korostamaan voimakkaita tunteita. Valeuutiset ja huhut pyrkivät yllättämään ja vetoamaan äärimmäisiin tunteisiin, kuten pelkoon ja inhoon. Tutkimuksen mukaan todelliset uutiset herättivät pikemminkin surua, iloa tai luottavaisuutta.

 

Toimittajat ovat viime vuosina saaneet huomata, että osa yleisöstä suhtautuu uutisiin mielipiteinä tai epäilee, että uutisen taustalla on pyrkimys vaikuttaa kyseiseen asiaan.

Olen itse kirjoittanut neutraalin sävyisiä faktantarkistusjuttuja, joissa kumotaan viraaleiksi levinneitä käsityksiä. Tarkoista perusteluista ja lähteytyksestä huolimatta osa lukijoista reagoi niihin vihaisesti: faktat eivät sovi omaan tunteeseen siitä, miten asiat ovat. He kokevat esittämäni faktat lähteineen minun mielipiteikseni.

 

Tunnekieli on tarttunut myös uutisiin, kun toimittajia on ohjattu jahtaamaan tunnereaktioita someyhtiöiden osoittaman mallin mukaisesti. Kolumnimainen kielenkäyttö on toden totta hiipinyt myös uutiskieleen.

Tunteesta on tullut uusi uutiskriteeri. Otsikoihin nostetaan, että joku loukkaantui tai suuttui. Puhutaan someraivosta, silloinkin, kun ihmiset ovat lähinnä esittäneet asiallista kritiikkiä aiheellisissa paikoissa. Uutisväline saattaa provosoida ärtymystä yleisössään ja tehtailla sitten jatkojuttuja kohuista, jotka se on itse aiheuttanut.

 

Ehkä voisimme lopettaa totuudenjälkeisestä ajasta puhumisen ja nimetä tämän ajan tunteiden valtakaudeksi. Yhdysvaltain presidenttikin sen kun twiittailee ja hallitsee milloin missäkin tunnemyrskyssä.

Tämä kaikkihan herättää kovasti tunteita. Turhautuneisuutta, luovuttamisen halua. Kenties myös toiveikkuutta. Jospa jonakin päivänä faktoja ja kuivakkaa mutta luotettavaa uutista arvostetaan taas.