Aikana, jolloin kirjallisuuskeskustelun päägenre on 140 merkkiä, kuka havaitsee teksteissä monia eri tasojen merkityssisältöjä, kysyy Janne Saarikivi.
Opimme lukemaan hetkessä emmekä palaa entisellemme. Merkit yhdistyvät toisiinsa, ja osoittavat loputtomasti uusia todellisuuksia, aina uusissa yhdistelmissä.
T on eri asia sanoissa talo ja lato. Seksi on eri juttu ilmauksissa seksikäs pimatsu ja ämpäreitä ilmaiseksi. Eikä kertosäe Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat ole käsky lopettaa vesikauhuinen mastiffi. Kaikki lukutaito on kontekstien lukutaitoa.
Alfred Kordelinin rahasto antoi apurahan kirjailija Timo Hännikäiselle. Hännikäinen on kirjoittanut esimerkiksi naisenkaipuusta ja kuolemasta. Hän on myös poseerannut uusnatsien kanssa ja kirjoittanut Naisasialiitto Unionin Facebook-sivulle törkeyksiä kyrvistä ja neekereistä.
Apuraha käynnisti protestin. Hännikäistä nimiteltiin Kordelinin säätiön sivulla fasistiksi ja naistenvihaajaksi. Säätiön hallitus avasi päätöksensä, mutta piti sen voimassa.
Palauteryöppyä tutkiessani pohdin, miten lienee lukutaidon laita maassamme. Nettipööpeli protestoi kaunokirjallisten teosten sisältöä vastaan aivan kuin kyseessä olisivat lakialoitteet, ja käsitteli humalaisen kirjailijan oksentamaa somevihaa, ihmisen vajavaisuutta, samoin kuin kirjoja, harkiten muotoiltuja teoksia.
Sanottiin paheksuen, että Hännikäisen kirjassa on ehdotettu pakollista bordellipalvelua naisille. Mutta mistä lähtien kaunokirjallisessa teoksessa käytetty mielikuvitus on asia, jota tulisi kauhistella? Tuleeko arvioida Linnaa ja Cervantesia sen mukaan, olemmeko samaa mieltä don Quijoten tai luutnantti Lammion kanssa?
Mielestäni juuri kirjallisuus on oiva paikka toteuttaa seksi- ja väkivaltafantasioita. Teksti ei ole vastuussa kirjoittajansa toilailuista. Kaunokirjallisella tekstillä ei ole yksinkertaisia intressejä. Se ei koskaan tyhjene sellaisiin iskusanoihin kuin ”fasismi” tai ”viha”.
Elämäni ehkä voimakkain lukukokemus oli Knut Hamsunin Nälkä 18-vuotiaana. Ja Hamsun oli natsi, eikä se huononna kirjaa. Ruotsin Finlandia-palkinto August-priset on nimetty August Strindbergin mukaan ja Strindberg kirjoitti kokonaisen kirjan siitä, miten vihasi naisia.
Pidän myös Hännikäisen kirjoista, tai ainakin haluan lukea niitä (en nimittäin tiedä, onko kirjasta pitäminen hyvä lukemisen motivaatio). Niissä sanotaan epäsovinnaisia asioita, mutta en lue kirjoja ollakseni niiden kanssa samaa mieltä. Haluan, että ne auttavat minua samaistumaan niihin, jotka ovat erilaisia kuin minä, ja jos tarvetta ilmenee, muuttavat minääni.
Aikana, jolloin kirjallisuuskeskustelun päägenre on 140 merkkiä, kuka havaitsee teksteissä monia eri tasojen merkityssisältöjä?
Hamsun ja Strindberg olisivat selvästi liian kovaa kamaa nykyajalle. Ja jos Nietzsche kirjoittaisi vuonna 2016, että kun menet naisen luo, älä unohda ruoskaa, tai jos Jonathan Swift kirjoittaisi, miten köyhien lapset kannattaisi syödä, heidän sanansa revittäisiin tuohtuneena irti konteksteista jo ennen kuin kukaan olisi niitä lukenut.
Kun lukutaito on pelkkää pintaa, on kirjoissa pelkkää politiikkaa. Ja sen pitää olla kunnollista ja oikeamielistä.