En yllättyisi, jos 2000-luvun median muutos tuhoaisi lopulta edustuksellisen demokratian, kirjoittaa Janne Saarikivi.
Ihmiskunnan merkittävin keksintö on kirjoitustaito. Suurin osa historiaa voidaan kuvata tekstien syntyyn ja jakeluun liittyvinä teknologisina mullistuksina.
Voi esimerkiksi ajatella kommunismia ja natsismia maailmaa muuttaneina aatteina. Tai sitten voi nähdä sekä kommunismin että natsismin teollistumisen ja sanomalehden, viime kädessä selluloosapaperin, keksimisen seurauksena.
Kun tästä ajasta joskus kirjoitetaan historiaa, mainitaan arabikevät, persujen vaalivoitto ja maahanmuuttokeskustelu. Mutta yhteistä näille kaikille on tapahtumat mahdollistanut uusi teknologia, sosiaalinen media.
Suurimman osan historiaa lukeminen ja kirjoittaminen ovat olleet pienen, hallitsevan luokan monopoli. Vasta 1900-luvun alussa kaikista tuli lukijoita kansanopetuksen ja lehtien synnyttyä.
Keisarit menettivät valta-asemaansa, kun sen perusteita alettiin kysyä. Sanomalehdet kirjoittivat hyviä kysymyksiä, mutta levittivät myös nationalismia, kommunismia ja natsismia ikävimmissä muodoissaan. Lopulta lehdistön ja uusien aatteiden mylläämässä maaperässä alkoivat itää ihmisoikeudet ja edustuksellinen demokratia, hyveet, joita nyt pidetään ikuisina.
2000-luvun alussa kaikista tuli kirjailijoita ja journalisteja. Kuka tahansa voi kysyä puolueiden, ammattiliittojen ja lehtitalojen vallan perusteita Facebookissa ja Twitterissä, organisoida mielenosoituksen taskussa. Journalistit menettävät työpaikkansa, mutta samasta syystä myös taksiautoilijat ja hotelliketjut menettävät asiakkaansa ja rahansa ja monet diktaattorit asemansa.
Diktaattorit palkkaavat trolliarmeijoita housunpuntit tutisten, mutta he häviävät taistelunsa varmasti kuin länsimaiden lehdet. Heidän jälkeensä tulevat eivät silti välttämättä ole parempia, aivan kuten vanhat puolueet länsimaissa haastavat populistit eivät ole hyviä hallitsijoita vain siksi, että ovat suosittuja.
En yllättyisi, jos 2000-luvun median muutos tuhoaisi lopulta edustuksellisen demokratian, jonka alta kansainväliset rahamarkkinat ja puoluejärjestelmä ovat jo kaivaneet pohjan pois. Lakeja voisi kommentoida eduskunnan valiokuntien asemesta suoraan Facebookissa. Eduskunnan täysistunnon asemesta voisi äänestää laeista kotisohvalta ilman parlamentteja ja puoluetukea.
Teknologia on jo olemassa. Puuttuu vain toteutus, joka passittaisi historiaan vaalit ja koko nykyisen eliitin. Se olisi luonnollista, koska ihmiskunnan historiassa tulee aina ensin teknologia, sitten aate ja lopuksi kumous.
Voi tietenkin kysyä, haluammeko todella, että kansa päättää asioista? Vai olisiko sittenkin parempi, että valta kuuluisi niille, jotka on koulutettu sitä käyttämään? Se on hyvä, perusteltu kysymys, jonka esittivät jo monarkioiden puolestapuhujat siihen aikaan, kun selluloosapaperi oli yleistynyt ja kaikista oli tullut lukijoita. He pelkäsivät sitä möykkää, mikä lukijoista lähti, ja täydestä syystä.
Kun luen sosiaalista mediaa, minäkin pelkään. Pelkään, että jos kansa alkaa päättää asioista, melko hiljattain yleistyneet ihmisoikeudet ja demokratia eivät ole ensimmäinen prioriteetti.