Pitkässä juoksussa kielikuvan kuvallisuus karisee, kirjoittaa Vesa Heikkinen.
Ajan hammas ja pitkä tähtäin, punainen lanka ja kansan syvät rivit. Matti Hako luetteli kuluneita kielikuvia kirjassaan Hyvääkin parempaa suomea. Oli vuosi 1963.
Hako antoi kivettymille ankaran tuomion: poistettava käytöstä. Mutta miten kävi?
Pitkällä tähtäimellä saattaa tulla vastaan vaikkapa Helsingin Sanomissa. ”Ajattelen pitkällä tähtäimellä”, mainitaan Valtteri Bottaksen sanoneen.
Punainen lanka voi hyvin, kuten Aamulehti todistaa: ”Ilves hukkasi punaisen langan”, ”Punaiseksi langaksi kehitettiin kantava juoni”.
Kansan syviä rivejä journalistit eivät ole tyyten unohtaneet. Yle uutisoi, miten ”kaupungit saisivat kansan syvät rivit liikkumaan enemmän”. Verkkouutiset raportoi erään mielipidemittauksen tuloksia: ”Kansan syvät rivit: Näpit irti ruokakaupan keskikaljasta”.
Lujassa istuu ajan hammas journalismin leukaluussa. ”Ajan hammas ei ole pystynyt älykkääseen teokseen”, kiteytetään Iltalehdessä. Kainuun Sanomissa arvioidaan, että tulevan eläkeuudistuksen pitäisi ”kestää ajan hammasta paremmin kuin nykyisen”.
Tuomiota, jonka herra Hako määräsi, ei siis ole vieläkään täysin pantu täytäntöön. Tähän on syynsä.
Pitkässä juoksussa kielikuvan kuvallisuus karisee. Matti Sadeniemi kirjoitti Suomen Kuvalehdessä 1963, että kielikuva on ”pahimmassa iässään silloin, kun se on jo niin yleinen, että uutuuden viehätys on kadonnut, mutta ei vielä niin vanha, että kuvaa ei tajuttaisi kuvaksi”.
Pitkä tähtäin, punainen lanka, kansan syvät rivit ja ajan hammas ovat nyt jo niin vanhoja kielikuvia, että niitä ei kaiketi enää kuviksi tajuta. Näin on käynyt myös yksityiselle ja julkiselle sektorille. Vuonna 1963 niitä pidettiin vihonviimeisinä pakkopullina; vuonna 2015 ne ovat journalistin jokapäiväistä leipätekstiä.