Kieli

Jopa on!

Mitä informaatiota otsikoista jää puuttumaan, jos niihin ei raapusteta muodikasta jopa-sanaa, kysyy Vesa Heikkinen.

Huippupoimija kahmii nyt puolukkaa jopa 200 kiloa päivässä (Yle). Jopa Helsingin päärautatieaseman lipunmyynti uhattuna (Helsingin Sanomat). Italian suurin pankki vähentää jopa 10 000 työpaikkaa (Taloussanomat).

Kirjoitetaanpa samat otsikot ilman jopa-sanaa: Huippupoimija kahmii nyt puolukkaa 200 kiloa päivässä. Helsingin päärautatieaseman lipunmyynti uhattuna. Italian suurin pankki vähentää 10 000 työpaikkaa.

Mitä informaatiota otsikoista jää puuttumaan, jos niihin ei raapusteta tuota muodikasta pikkusanaa? Käsittääkseni ei mitään olennaista asiaan liittyvää tietoa.

Sen sijaan niistä jää puuttumaan journalistin tai muun otsikkomaakarin arvio asiasta. Jopa 200 kiloa, siis vau millainen poimija! Jopa päärautatieaseman, ennenkuulumatonta! Jopa 10 000 työpaikkaa, jopas on älyttömän paljon!

Kuten kaikki tiedämme, jopa on fokuspartikkeli. Vieläpä sellainen fokuspartikkeli, jollaisia on joskus sanottu asteikkopartikkeleiksi. Se siis nostaa fokukseen jonkin lauseen osan ja asettaa vaihtoehdot asteikolle siten, että fokusoitava on asteikon ääripäässä.

No, tämä oli kieliopin kirjoittajien näkemys asiasta. Itse sanoisin, että jopa jopa esittää uutisen lukijan puolesta arvion tekstissä esitettävästä faktasta.

Uutiseksi ei enää taida riittää, että joku poimii puolukkaa 200 kiloa päivässä. Luonnosta vieraantuneelle lukijalle tulee tähdentää, että tuollaisen kahmijan suoritus on poikkeuksellinen ja että 200 kiloa on näissä kuvioissa todella paljon. Et niinku vähän rispektii hei, viestii surnalisti.

Kun media melko yksituumaisena uutisoi, että Suomeen tulee jopa 30 000 pakolaista, kansan tulisi täysin yksituumaisena ymmärtää, että huhhuh. Mitenkähän kantokykymme kestää. On se paljon. Jopa liikaa…