”Surullisinta on, että kurjuudestani tietää koko Suomi. Ihmisten katseet ovat uteliaita, sääliviä ja pistäviä. Olen luuseri rallipoluilla, petturi parisuhteessa ja huijari verottajan silmissä. Pelkään, että minua kohdellaan epäreilusti, liian ankaralla kädellä, ja menetän kaiken, minkä olen vuosien varrella tienannut. Elämäni on palasina, koko kansan riepoteltavana ja kahvihuoneissa päiviteltävänä.”
Katkelma on rallikuljettaja Jari-Matti Latvalan elämäkerrasta Elämän erikoiskoe (Otava, 2020), jonka on kirjoittanut Ylen urheilutoimittaja Riikka Smolander-Slotte. Tämän vuoden heinäkuussa Smolander-Slottelta ilmestyi kirjalle jatko-osa Yhtä rallia (Otava).
Elämän erikoiskoe käsittelee Jari-Matti Latvalan elämää lapsuudesta vuoteen 2019, jolloin tämä ei epäonnistuneen kauden jälkeen enää saanut MM-kuljettajasopimusta Toyotalle.
Kirjan pääosassa on Latvalan ura, mutta se käsittelee myös hänen suhdettaan mediapersoona Maisa Torppaan ja sotkujaan verottajan kanssa. Molempia oli ennen kirjan ilmestymistä käsitelty paljon julkisuudessa.
Yhtä rallia kertoo Latvalan uudesta urasta Toyotan tallipäällikkönä. Kirjan lopussa Smolander-Slotte ja Latvala kiittävät toisiaan ystävyydestä. Kirjan esipuheessa Smolander-Slotte kirjoittaa:
”Jari-Matti-Latvalan elämässä tapahtui huikea käänne, kun hänet pestattiin yllättäen Toyotan tallipäälliköksi loppuvuonna 2020. Hän näytti epäilijöilleen, selätti vaikeudet ja nousi jaloilleen.”
Kirjan päähenkilön vaiheiden myötäeläminen on sympaattista, mutta onko se journalistista? Millaisia valintoja kokenut journalisti tekee kirjoittaessaan auktorisoitua elämäkertaa, jossa korostuu sen päähenkilön näkökulma?
Riikka Smolander-Slotte on työskennellyt Ylen urheilutoimittajana vuosituhannen vaihteesta. Päivätyönsä ohella hän on tuottelias kirjailija, jonka kaikki kirjat on kustantanut Otava. Jari-Matti Latvala – Elämän erikoiskoe oli Smolander-Slotten esikoiskirja.
Vuonna 2022 Smolander-Slottelta ilmestyi kaksi kirjaa: elämäkerta nuoresta koripalloilijasta Awak Kuierista ja voimisteluvalmennusta käsittelevä romaani Armoton unelma. Samaa aihetta hän on käsitellyt myös toimittajana. Alkuvuodesta 2023 Smolander-Slotte oli Suuri journalistipalkinto -ehdokkaana jutuillaan rytmisen voimistelun epäinhimillisestä valmennuskulttuurista.
Tänä vuonna Smolander-Slottelta ilmestyi Jari Matti Latvala – Yhtä rallia -kirjan lisäksi elämäkerta plastiikkakirurgi Atte Mannisesta.
Elämäkertoja on periaatteessa kahdenalaisia: Auktorisoituja, joissa päähenkilö sanoo viimeisen sanan sisällöstä ja auktorisoimattomia, jotka syntyvät ilman kohteen haastatteluja tai edes hyväksyntää. Osa elämäkertureista kirjoittaa molempia. Riikka Smolander-Slotte on kirjoittanut vain auktorisoituja elämäkertoja.
Elämäkertakirjoja on viime vuosina kirjoittanut moni toimittaja. Pelkästään tänä syksynä niitä ilmestyy parikymmentä.
Smolander-Slotten kaksi viimeisintä kirjaa Otavalla kustannustoimittanut Ulla Böhling sanoo, että toimittaja on kustantamon näkökulmasta usein tosi hyvä kirjantekijä.
”Ammattitoimittaja tietää, mitä kirjoittaminen on ja tuntee oman kykynsä tuottaa tekstiä. Prosessi on ihan erilainen, jos kirjailijalla ei ole kokemusta nopeasta kirjoittamisesta tai suuren tekstimäärän tuottamisesta.”
Böhlingin mukaan kustannustoimittajan ja toimittajan on helppo ”puhua samaa kieltä”.
”Toimittajat ovat tottuneet siihen, että tekstiä editoidaan. He ovat tottuneet toimitusprosessin aikatauluihin ja ovat perillä tekstin työstämisen merkityksestä ja tärkeydestä.”
Böhlingin mielestä on luontevaa, että elämäkerrat tehdään yhteisymmärryksessä niiden päähenkilöiden kanssa. Silti myös faktojen pitää olla kunnossa. Vaikka Latvala on rallimaailman huippuasiantuntija ja Smolander-Slottekin urheilutoimittajana asioista hyvin perillä, Yhtä rallia -kirjan teossa apuna oli myös faktantarkastaja.
”Faktantarkistusta harkitaan tapauskohtaisesti. Tässä yhteydessä se toi turvaa siihen, että harvinaisemmat termit, mutkikkaat tapahtumat ja autoihin liittyvät teknologiat on kerrottu varmasti oikein. Ulkopuolinen tarkistaja säästi sekä Riikalta että minulta aikaa”, Böhling sanoo.
Päähenkilöään kohtaan myötäsukaisten elämäkertojen on helppo ajatella olevan heidän viestintäänsä. Toisinaan elämäkertaa ehdottaakin kirjoittajalle sellaisen päähenkilöksi haluava. Smolander-Slotten kirjoissa näin ei kuitenkaan tapahtunut. Atte Manninen -kirja oli Otavan idea, Awak Kuier ja Jari-Matti Latvala -kirjat Smolander-Slotten ja kustantamon yhteisiä.
Kirjailijaksi Smolander-Slotte halusi jo ennen ensimmäistäkään aihetta. Parinkymmenen toimittajavuoden jälkeen hän kaipasi uusia ammatillisia haasteita.
Vuonna 2018 Smolander-Slotte kertoi Otavan julkaiseman Kiira Korven elämäkerran julkkareissa kustantamon väelle, että häntäkin kiinnostaisi kirjoittaa kirjoja.
”Kävi tuuri, että heiltä puuttui juuri naistietokirjoittajia varsinkin urheiluaiheista”, Smolander-Slotte sanoo.
Tilaisuuden jälkeen asiat etenivät nopeasti, ja mahdolliseksi kirjan aiheeksi valikoitui Jari-Matti Latvala. Kun Smolander-Slotte otti yhteyttä Latvalaan, tämä innostui asiasta.
”Hänellä oli ralliuran loputtua vähän vaikea hetki, tyhjiö, mutta sen vuoksi myös aikaa, ja varmaan hän halusi purkaa ajatuksiaan. Sitten tuli korona ja vielä enemmän aikaa”, Smolander-Slotte sanoo.
Myös Jari-Matti Latvala sanoo olleensa kirjasta heti tosi innoissaan.
”Olin haaveillut, että olisi kirja omasta urasta”, Latvala sanoo.
Maaliskuussa 2020 Smolander-Slotte jäi Ylestä kirjoitusvapaalle ja alkoi viettää aikaa Latvalan synnyinseudulla Tuurissa. Latvalalla on siellä rallimuseo ja muuta yritystoimintaa.
Smolander-Slotte vietti Tuurissa viikonkin kerrallaan. Hän haastatteli Latvalaa ja tämän lähipiiriä ja luki leikekirjoja, joita Latvalan äiti oli koonnut tämän urasta. Työn tauoilla Latvalan perhe toivotti Smolander-Slotten tervetulleeksi ruokapöytäänsä. Elämän erikoiskokeen viimeistelyviikon heinäkuussa 2020 koko hänen perheensä asui yhdellä Latvaloiden mökeistä.
Jos tekeillä olisi ollut journalistinen juttu, niin olisi tuskin tapahtunut, Smolander-Slotte sanoo.
”Toisaalta ei sisäpiiriin pääseminen välttämättä ole toimittajallekaan pahasta, jos tämä pystyy pitäytymään tarkkailijana. Itse en huomannut Latvaloista mitään sellaista, mistä he eivät olisi minulle jo kertoneet”, Smolander-Slotte sanoo.
Smolander-Slotten kirjat kuvaavat Jari-Matti Latvalaa, joka uransa alussa jutteli mielellään toimittajien kanssa mutta menetti sittemmin luottamuksensa mediaan. Smolander-Slotte arvelee, että Latvalan luottamusta häneen edesauttoi kirjojen sisällön suunnitteleminen yhdessä, tekstien luettaminen Latvalalla ja se, että he kävivät myös kustantamossa yhdessä.
”Kyllä hän tiesi, ettei tässä olla tekemässä mitään Seiskan artikkelia, vaan hän saa myös itse kertoa asioita”, Smolander-Slotte sanoo.
Kirjansa päähenkilön pään sisään päästäkseen elämäkerturin pitää jaksaa kuunnella ja malttaa olla syöttämättä haastateltavalle omia ajatuksiaan, Smolander-Slotte sanoo.
”Haastattelut ovat kirjan kohteille vähän myös terapiasessioita. Jos he ovat kirjaan suostuneet, he saavat puhua asiat niin kuin haluavat. Kirjoittajan rooli on poimia oleellinen.”
Latvala sanoo luottaneensa Smolander-Slotteen ensisijaisesti siksi, että tämä on urheilutoimittaja eikä viihdetoimittaja.
”Olen aina halunnut mennä elämässä urheilu edellä ja halunnut, että siitä kirjoitetaan eikä parisuhteista.”
Latvala puhuu kirjoissa avoimesti muun muassa virheistään ralleissa, pettymyksistään uralla ja mielenterveyden haasteistaan. Omasta mielestään hän on aika avoin ja helposti lähestyttävä. Silti hänen oli vaikea palata etenkin ralleihin, joissa keskeytykset maksoivat oman, kollegan tai tallin maailmanmestaruuden.
”Ne virheet olisin halunnut unohtaa. Mutta tavallaan puhuminen oli myös niiden asioiden päätös. Puhumisella oli terapeuttinen vaikutus”, Latvala sanoo.
Hänestä ei koskaan tullut rallin maailmanmestaria.
Latvalan mielestä elämäkertakirjat ovat parantaneet hänen julkisuuskuvaansa ja tuoneet lisää ammatillista arvostusta. Siinä missä uutiset kertovat rallien keskeyttämisistä, kirjat kertovat myös niiden taustoista. Ne muistuttavat, että vaikka maailmanmestaruutta ei tullut, muuta menestystä tuli ja että MM-uransa jälkeen Latvala sai uuden tilaisuuden tallipäällikkönä.
”Se on hyvin sanottu, että olet yhtä hyvä kuin viimeisin rallin tulos tai urheilutulos. Se on ihmisillä mielessä. Mutta kun katsoo saavutuksia aikajanalla kauemmas, se antaa toisenlaisen kuvan”, Latvala sanoo.
Parisuhdetta Maisa Torppaan Latvala ei olisi halunnut kirjoissa kommentoida. Viikkojen haastattelujen jälkeen hän kuitenkin suostui puhumaan myös siitä. Suorasukaisimmin aihetta kommentoivat muut kuin Latvala. Esimerkiksi Latvalan ystävä Joonas Myllymäki sanoo Elämän erikoiskokeessa Torpan ”hoksanneen, miten helppoa hänen elämänsä olisi Jari-Matin rinnalla”.
Hän ui hienosti kaikkien läheisten elämään ja manipuloi Jari-Mattia ja muita Jari-Matin kautta.
Maisa Torpan kommentteja kirjassa ei ole. Smolander-Slotten mukaan Torppaa ei haastateltu, koska tämä on itse näkyvä mediahahmo ja oli jo purkanut suhdetta julkisuudessa.
”Jari-Matti ei ollut ottanut asiaan julkisesti kantaa. Tämä oli hänen paikkansa vastata.”
Elämän erikoiskokeeseen Smolander-Slotte haastatteli muun muassa Latvalan äitiä, isää, siskoa, siskontytärtä, serkkua, ystävää, tallikaveria, manageria ja kartturia. Yhtä rallia -kirjassa äänessä ovat muun muassa Latvalan idolit Juha Kankkunen ja Marcus Grönholm, Toyotalla Latvalan alaisuudessa ajaneet Kalle Rovanperä ja Esapekka Lappi sekä Latvalan kartturi Janni Hussi.
Vaikka kirjojen haastateltavat ovat lähtökohtaisesti Latvalalle myötämielisiä, kirjat eivät Smolander-Slotten mielestä ole tätä kohtaan kritiikittömiä.
”Esimerkiksi Marcus Grönholm sanoo [Yhtä rallia -kirjassa] ihan suoraan, että Jari-Matti on hyvässä hommassa tallipäällikkönä ja olisi voinut pysyä siellä.”
Kommentti liittyy Latvalan päätökseen jättäytyä vuonna 2024 osa-aikaiseksi tallipäälliköksi ja lähteä ajamaan vanhojen ralliautojen EM-sarjaa.
Vaikka elämäkerta on päähenkilönsä tarina, myös soraäänet tekevät sille hyvää, Smolander-Slotte sanoo.
”Eihän kukaan jaksa lukea pelkkää hymistelyä.”
Latvalan parisuhteiden lisäksi julkisuudessa on käsitelty paljon tämän verosotkuja, ja niitä käsitellään myös kirjoissa.
Kirjojen mukaan ”Jari-Matin henkilökohtaisen verohelvetin” taustalla on tämän asuminen Monacossa. Latvala ja verottaja tulkitsevat eri tavoin sitä, missä määrin Latvala on ollut Suomessa ja siten verovelvollinen Suomeen.
Lopulta verottaja peri Latvalalta 4,5 miljoonaa euroa. Yhtä rallia -kirjan mukaan Latvala sai hoidettua maksut vuoden 2023 alussa.
Kirjaa kirjoittaessaan Smolander-Slotte kysyi Latvalalta, mistä rahat tulivat. Latvala sanoi, että uudesta tallipäällikön työstä Toyotalla. Smolander-Slotte ihmetteli tallipäällikön hyviä tienestejä mutta kirjasi vastauksen kirjaan. Verottajan näkökulmaa kirjassa ei ole.
Jos kyse olisi tutkivasta jutusta, toinen näkökulma olisi mukana, Smolander-Slotte sanoo.
”Elämäkerrassa on enemmän tilaa tarinalliselle kerronnalle kuin toimitetuissa jutuissa ja sille, että kuullaan nimenomaan kirjan päähenkilön kokemuksia.”
Tänä vuonna Latvalan verosotkut ovat jälleen olleet otsikoissa. Oikeudessa on käsitelty myös verottajan toimintaa.
Syyskuun 12. päivänä iltapäivälehdet uutisoivat verottajan haastaneen Jari-Matti Latvalan Helsingin käräjäoikeuteen törkeästä veropetoksesta.
Riikka Smolander-Slotte sanoo, että kyse on samasta asiasta, josta kirjatkin kertovat. Uusi käänne oli kuitenkin hänelle yllätys.
Jari-Matti Latvala sanoo tienneensä Verohallinnon hänestä tekemästä rikosilmoituksesta jo vuosia mutta pitäneensä asian etenemistä epätodennäköisenä.
”Nyt kun tämä tuli, niin sitten pitäisi olla jo kolmas kirja, jossa tarina saadaan päätettyä.”
Lamppu Laamanen: ”Luuleeko joku oikeasti, että nuoret lukevat Katri Helenan elämästä?”
”Kun kirjoitan elämäkertaa, siinä ei tarvitse ottaa huomioon mitään kriittistä journalismia. En ole ikinä sanonut, että olisin journalisti, se on vähän liian hieno sana siihen, mitä olen tehnyt. Rock- ja pop-journalismihan on sieltä journalismin kevyemmästä päästä”, sanoo kirjailija Lamppu Laamanen.
Silti hän kertoo etsivänsä kirjoihinsa tietoja myös muista lähteistä kuin niiden päähenkilöiltä ja tarkistavansa epäilyttävältä kuulostavia kertomuksia.
”Ilman muuta kirjoja varten pitää tsekata asioita. En halua, että niihin tulee yhtään sellaista, että kohde kertoo, mutta se ei pidä paikkaansa. Erikoistapaus on Andy, jonka lausuntoihin kuuluu ’hyvä juttu on parempi kuin totuus’. Sen myös lukijat tietävät.”
Laamanen on parinkymmenen viime vuoden aikana kirjoittanut elämäkertakirjat Pelle Miljoonasta (WSOY), Dave Lindholmista, Andy McCoysta, Miina Äkkijyrkästä, Lloyd Libisosta (Johnny Kniga) ja Tom Sjöbergistä (Docendo). Samalla hän on liukunut aiemmista töistään, kuten radio- ja musiikkitoimittajan töistä, päätoimiseksi kirjailijaksi.
Kun Lloyd Libiso – Pää edellä -kirja ilmestyi elokuussa 2024, Helsingin Sanomien toimittaja Milla Palkoaho luonnehti sitä ympäristörikokseksi. Palkoahon mielestä kolmekymppisen Libison elämässä oli aivan liian vähän eväitä kirjaan.
”Koska kustantamot ovat ahneita ja nuoret harhaisia oman elämänsä erityisyydestä, pitäisi alle viisikymppisten elämäkerrat kieltää lailla”, Palkoaho kirjoitti.
Laamanen myöntää joutuneensa kyllä olemaan kekseliäs saadakseen kolmekymppisestä kokoon kirjan verran asiaa. Sitä hän ei kuitenkaan hyväksy, että elämäkertoja saisi tehdä vain yli viisikymppisistä.
”Samaan aikaan puhutaan siitä, että nuoret eivät lue. Luuleeko joku oikeasti, että he lukevat Paavo Lipposen ja Katri Helenan elämästä?”
Palkoaho kritisoi Laamasen kirjaa myös siitä, että ”yhteiskunnallisen Yle-analyysin sijaan lukijalle kerrotaan housuihin kusemisesta ja kakalla käymisestä”. Tämä liittyy siihen, että Libiso kritisoi kirjassa Ylen monimuotoisuuskäytäntöjä ja osallistui aktiivisesti julkiseen keskusteluun niistä kesällä 2024.
Laamasen mukaan Yle-asian vähäisyys kirjassa johtuu kahdesta syystä. Iso monimuotoisuuskeskustelu alkoi vasta, kun hän oli jo luovuttanut kirjan käsistään.
”Ja kirjan pääpointit ovat Libison raitistuminen ja maanpuolustushenki.”
Laamasen elämäkerturin uran alkua tasoitti se, että ”Dave, Pelle ja Andy” olivat valmiiksi hänen tuttujaan.
”Joku voi ajatella, että se on huono juttu. Mutta eivät he olisi välttämättä edes antaneet jonkun tuntemattoman tehdä kirjaa. Ja kyllähän kirjoissa puhuvat muutkin kuin päähenkilöt, se on tärkeää”, Laamanen sanoo.
Varsinaisten elämäkertojen lisäksi Laamanen on koonnut kirjoiksi taiteilijoiden, roudareiden ja rekkakuskien tarinoita. Vuonna 2023 ilmestynyt Tonneja takana – rekkakuskien parhaat jutut (Johnny Kniga) on Laamasen mukaan hänelle itselleen tuottoisin kirja. Siihen hän sai hyvän apurahan, ja myös kirjan myynti on ollut hyvää. Lloyd Libiso -kirja taas oli ”vuoden työ ilman suurempaa palkkaa”.
”Mutta en todellakaan kadu. Kun kustantaja tarjosi työtä, minulla ei sillä hetkellä ollut muuta tekeillä.”
Haastatteluhetkellä syyskuussa Laamanen on Italiassa, missä hän aikoo lokakuun alussa tavata myös seuraavan elämäkertansa päähenkilöä, galleristi Krista Mikkolaa. Laamanen kertoo työskennelleensä myös Goalla Intiassa.
Miten elämäkertoja kirjoittamalla elää?
”Elossahan mä olen. Toimittajan työhön verrattuna kirjailija saa kirjaimesta vähemmän. Palkkio on työmäärään nähden pieni. Muistan olla kiitollinen jokaisesta apurahasta”, Laamanen sanoo.
Täysin riippuvainen hänen toimeentulonsa ei kirjoista ja apurahoista ole, mutta hän ei halua avata asiaa enempää.
Laamaselle tärkeintä kirjailijan työssä on, että sitä voi pääsääntöisesti tehdä missä haluaa ja miten haluaa.
”Olen tyyppi, jolle vapaus on tärkeää – vaikka se olisi taloudellisesti kannattamatonta.”
Markku Heikkilä: ”Kenen puolella elämäkerran pitäisi olla, jos ei kohteensa?”
Kun toimittaja Markku Heikkilän kirja Jussi Halla-aho – Elämäkerta (Readme.fi) julkaistiin elokuussa, kirjailija myönsi avoimesti, että se on kirjoitettu ilman lähdekritiikkiä. Halla-aho (ps.) oli halunnut vastata elämäkerturin kysymyksiin sähköpostitse, ja niin tapahtui.
Silti Heikkilä pitää kirjantekoaan ”niin perus journalistin työnä kuin olla voi”.
”Ajattelin, että hän saa kertoa viestinsä, jonka kirjoitan niin hyvin kuin osaan. Sen perusteella sitten saa lukija tehdä johtopäätöksensä.”
Halla-ahon lisäksi Heikkilä haastatteli tämän perheenjäseniä ja ystäviä, jotka ovat hänen mielestään elämäntarinaa käsittelevälle kirjalle juuri oikeita lähteitä.
”Onhan se tietysti puolueellista, mutta kenen puolella elämäkerran sitten pitäisi olla, jos ei kohteensa puolella? Jos olisin kysynyt Halla-ahon pahimmilta poliittisilta vihamiehiltä, ei hän olisi kamalasti tykännyt siitä, enkä tiedä, olisiko siitä saanut irti erityistä uutta. Kirjoja, joissa vihamiehet kertovat, oli jo tehty”, Heikkilä sanoo.
Heikkilän kirjan Helsingin Sanomiin elokuussa arvioinut politiikan toimittaja Marko Junkkari kirjoitti, että kaikki siinä esitetyt tiedot eivät pidä paikkaansa. Junkkarin mukaan esimerkiksi Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana toimineella Anders Adlercreutzilla oli Halla-ahon kertomasta eroava käsitys tilanteesta, jossa Halla-ahoa yritettiin saada ulkoasiainvaliokunnan johtoon vuonna 2022.
Heikkilä sanoo, että jos hän olisi käynyt Halla-ahon jokaisen vastauksen läpi ”tällä sihdillä”, hän olisi varmasti saanut laajan kirjon erilaisia muistiinpanoja ja tulkintoja.
”Siksi kirjoitan, että Halla-aho kertoo, ja kritiikki kuuluu lukijalle ja jatkotutkijoille. Tämä kirja on yksi lähde työssä, jota varmaan jatketaan muualla.”
Heikkilän mielestä hänen kirjansa keskeinen ansio on, että sen jälkeen Halla-ahosta ihmisenä ja hänen taustoistaan tiedetään enemmän kuin ennen.
Halla-aho haukkuu Heikkilän kirjassa sekä muita poliitikkoja että toimittajia. Toimittajat ovat Halla-ahon mielestä esimerkiksi ”voittopuolisesti varsin yksinkertaisia ihmisiä, jotka toimivat viettiensä ja intuitionsa ohjaamina eivätkä pysty mukauttamaan omaa toimintaansa, jos kohde ei reagoikaan tavalla, johon he ovat tottuneet”.
Heikkilä sanoo, että toimittaja hänessä olisi kyllä halunnut väittää Halla-aholle vastaan. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin, koska ”osapuoleksi lähteminen” olisi riskeerannut kirjan. Lisäksi Halla-aholla oli hänen mielestään toimittajista osin myös perusteltua sanottavaa.
”Kyllä meidän tarvitsisi myös katsoa itseämme peiliin siitä, minkälaisia sopulimaisia piirteitä ammattikunnassamme on.”
Halla-aho valittaa Heikkilän kirjassa, että hänen Scripta-blogin kirjoituksiaan käytetään vaaleista toiseen lyömäaseena häntä vastaan. Media kaivaa kirjoituksista irrotetut lauseet esiin yhä uudestaan ja vaatii anteeksipyyntöjä.
”Ja kyllä minä sen tunnistin, että toimittajat ovat hänelle närkästyneitä ja hän on närkästynyt toimittajille, ja sota on käynnissä. Minusta sekin oli hyvä kertoa kirjassa, että ihmiset voivat Halla-aho -juttuja ja haastatteluja katsoessaan miettiä, ovatko ne osa sotaa”, Heikkilä sanoo.
Heikkilä on työurallaan tehnyt muitakin kuin toimittajan töitä. Hän ei pelkää Halla-ahon kirjuriksi ryhtymisen vaikuttavan kielteisesti imagoonsa toimittajana. Eläkkeeltä työskentelevänä freelancerina häneen kohdistuu vähemmän julkisia tai työkavereiden odotuksia kuin jos hän työskentelisi toimituksessa. Toisaalta toimitustenkaan ei Heikkilän mielestä pitäisi asettaa jäsentensä tekemisille ”henkisiä esteitä”.
Yhden puolueen tai miehen äänitorveksi leimautumista ehkäisee Heikkilän mielestä se, että hän on kirjoittanut elämäkerrat myös ”yhdestä demarista ja parista kokoomuslaisesta, ja seuraava demari on jonossa”.
Heikkilältä on aiemmin ilmestynyt auktorisoimattomat elämäkerrat Martti Ahtisaaresta, Sauli Niinistöstä ja Ilkka Kanervasta (Readme.fi). Hän sanoo olevansa kotiseudullaan Turussa tunnettu kirjoituksistaan, jotka ovat aina empaattisesti kohteensa puolella.
”Kyllä sellaistakin journalismia ja kirjallisuutta tarvitaan, jossa vallan vahtikoira ei ole koko ajan räksyttämässä.”
Toimittajien kirjoittamia, syksyllä 2025 ilmestyviä elämäkertoja
Maria Pettersson: Anna Kontula – Leipää ja ruusuja (Atena)
Johanna Elomaa: Noora Hautakangas – Huijarisyndroomasta huolimatta (Bazar)
Nina Järvenkylä ja Tina Soini: Soturityttö (Docendo)
Tuomas Marjamäki: Enbuske – Elämänkerta [sic] (Docendo)
Perttu Könönen ja Janne Huuskonen: Syyttäjä I (Johnny Kniga)
Elina Saksala: Atte Blom – Mies Love Recordsin takana (Johnny Kniga)
Mia Jussinniemi: Ella Tobin – Amfetamiinikauppias (Johnny Kniga)
Riikka Smolander-Slotte: Jari-Matti Latvala – Yhtä rallia (Otava)
Mari Koppinen: Niko – Kaikki mitä en ole kertonut (Otava)
Markku Heikkilä: Jussi Halla-aho – Elämäkerta (Readme.fi)
Sanna Kajander-Ruuth: Jarmo Koski – Salattu elämäni (S&S)
Elina Grundström: Tehtävä Keski-Suomessa. Vesa-Pekka Kangaskorpi ja kaikkien aikojen mediavallankaappaus (Siltala)
Tommi E. Virtanen: Knipi – Kuinka vangita perhonen (Tammi)
Juha-Matti Tammela ja Antti Luukkanen: Raul Reiman – Iskelmäsanoittajan elämä (Tammi)
Ari Virtanen: Jolle – Il Doge (Tammi)
Marko Lempinen: Langennut legenda – Mika Myllylä (Tammi)
Jussi Lehtinen – Petteri Ala-Kivimäki: Katujätkästä herrasmieheksi (Tammi)
Jare Henrik Tiihonen ja Oskari Saari: JHT – Missio vai mielenrauha (WSOY)
*Osalla kirjoista tekijäksi on merkitty sekä toimittaja että kirjan päähenkilö. Silloin toimittajan nimi on listalla boldattu.
Uusimmassa lehdessä
- Kaleva Median Juha Laakkonen ja Keskisuomalaisen Vesa-Pekka Kangaskorpi haluavat pitää suomalaisen median suomalaisessa omistuksessa. Pelkkä maakuntahenki siihen ei riitä.
- Media käsittelee vähemmistöjä pinnallisesti ja liian varovasti, kirjoittaa Ujuni Ahmed
- Tekoälysisällöt opettavat yleisön epäilemään, eikä se ole vain hyvä
- Toimitusosasto on yhteisöllisyyden ja virkistyksen paikka