Aivoinfarktista ja avosydänleikkauksesta voi olla helpompi puhua kuin siitä, että joutuu luopumaan toimittajan identiteetistä. Se vaikutelma tulee, kun juttelee kirjailija Eve Hietamiehen, 60, kanssa hänen elämästään.
Viime vuonna Hietamies menetti tajuntansa poikansa valmistujaisjuhlissa ja heräsi sairaalasta kolme viikkoa myöhemmin. Hän oli saanut kaksi aivoinfarktia ja joutunut avosydänleikkaukseen. Sydän oli kasvattanut ylimääräisiä läppiä, jotka olivat osittain irronneet ja kulkeutuneet aivoihin.
Hietamies menetti puhe- ja kävelykykynsä.
Pitkän kuntoutusjakson myötä taidot ovat palautuneet, mutta eivät ennalleen. Seuraavaksi lääkäri päättää, siirtyykö Hietamies sairaseläkkeelle.
”Minua huimaa koko ajan ja väsyn nopeasti. Menneet ajat muistan hyvin, mutta lähimuistini reistailee: ostin esimerkiksi saman lahjan kahdesti.”
Hietamies ehti ennen aivoinfarktejaan saada valmiiksi juuri ilmestyneen kirjansa Hupparizombien. Se on viides ja viimeinen osa suosittua Yösyöttö-kirjan aloittamaa Antti ja Paavo Pasasen tarinaa.
Jää nähtäväksi, pystyykö Hietamies jatkamaan kirjojen kirjoittamista. Varmaa kuitenkin on, että toimittajan työ on hänen osaltaan ohi.
Kun keskustelu kääntyy Hietamiehen entiseen uraan ja sen päättymiseen, hän huokaisee syvään.
”Ja sittenkö mennään?”
Hietamies sai potkut A-lehtien muutosneuvotteluiden jälkeen vuonna 2020. Ne tulivat yllätyksenä.
Hietamies oli ollut Avun toimittaja 30 vuotta, eikä aavistanut etukäteen mitään. Nyt hän päivittelee sinisilmäisyyttään.
”Kaikki muut toimituksessa tajusivat, mitä oli tapahtumassa, minä en. Ajattelin, että pitkä urani suojelee minua.”
Hietamies sai tiedon töiden loppumisesta sähköpostilla. Häntä pyydettiin etäpalaveriin neuvottelemaan työsuhteen päättämisestä. Perusteena olivat taloudelliset syyt.
”Ensireaktioni oli shokki. Ajattelin, ettei tämä voi olla totta. Sitä seurasi paniikki: mitä nyt teen? Tunsin oloni petetyksi ja pakokauhuiseksi. Sitten tuli syvä, musta viha ja katkeruus, joita tunsin monta vuotta.”
Hietamies kuvailee vihan tuntuneen painavana möykkynä rinnassa. Kaupassa lehtitelineiden äärellä hän pidätteli itseään, ettei repisi Apu-lehtiä rikki. Kun hän ajoi autolla Itäväylää A-lehtien rakennuksen ohi, hän ei pystynyt katsomaan sinne päinkään.
”Joskus mietin, miten paljon vihaa ihmiseen mahtuu. Annoin kaikkeni tälle työlle, ja sitten en ollut enää mitään.”
Hietamies ehti olla A-lehdillä töissä yhteensä 40 vuotta: ensin kymmenen vuotta kuva-arkistossa, loput toimittajana Avussa.
Hietamies arvioi kirjoittaneensa Apuun ainakin 5 000 artikkelia. Toimittajana hän testasi savusukellusta, lensi Hawk-hävittäjän kyydissä, opetteli ajamaan tankilla ja matkusti Siperiaan.
Pietarissa hän vietti yön katulasten kanssa pahvilaatikossa. Kolmevuotias poika pissasi hänen syliinsä.
”Heittäytyminen on ainut tapa tehdä journalismia. Olen itkenyt, nauranut, surrut ja lohduttanut niin lääkäreitä, sotilaita, julkkiksia kuin syöpään kuolevan lapsen vanhempiakin.”
Toimittajuuden ohella Hietamies kirjoitti menestyskirjoja ja käsikirjoituksia televisioon. Häntä voisi luonnehtia tähtitoimittajaksi, jonka osaamiselle olisi luullut löytyvän kysyntää.
Toisin kävi. Potkujen jälkeen kukaan ei tarjonnut hänelle uutta työpaikkaa.
”Kai minun täytyy syyttää siitä itseänikin. Olisinhan voinut soittaa vaikka Seuraan.”
Freelancerin epävarmaan toimeentuloon ja ”itsensä kauppaamiseen” Hietamies ei halunnut lähteä, sillä hän ajatteli, ettei osaa sitä. Niinpä hän päätti, että tämä oli tässä.
”Joku sanoi, että kyseessähän oli vain työpaikka. Mutta minulle toimittajuus oli iso osa identiteettiäni, elämääni ja päivittäisiä ihmissuhteitani. Kun ne kaikki vietiin pois, jäljelle jäi vain hiljaisuus.”
Yksi selviytymiskeino Hietamiehellä oli: kirjoittaminen. Sisko kannusti häntä listaamaan kaikki irtisanomisen jälkeiset tunteet muistiin. Muistiinpanovihkot täyttyivät ajatuksilla elämästä uran jälkeen.
Vuonna 2022 ilmestyi Pasaset-kirjasarjan neljäs osa, Numeroruuhka. Siellä yksi kirjan päähenkilöistä irtisanotaan.
”Kaikki, mikä kirjassa käsittelee potkuja, on totta.”
Hietamies kävi tapaamassa myös työelämävalmentajaa, joka auttoi häntä jäsentämään tilannettaan. Parhaiten häntä auttoi silti aika.
Nyt potkuista on kulunut viitisen vuotta. Enää Hietamies ei miellä itseään vihaiseksi tai katkeraksi.
”Nykyään ajattelen, että minä selvisin. Ihminen oppii kyllä pärjäämään, kun on pakko. Ja onhan minulla hyvät muistoni, joita on paljon.”
Suomalaiseen journalismiin on Hietamiehen silmissä hiipinyt kylmyys ja empatian puute. Toimittajien pitää tätä nykyä tehdä työtään niin kovassa kiireessä, että he etääntyvät todellisuudesta.
”Journalismi on kovempaa kuin ennen. Sen päälle pitää vielä osata digit ja somet. Oikeastaan on helpottavaa, ettei minun tarvitse tehdä siinä maailmassa enää mitään.”
Myös Hietamiehen isä Heikki Hietamies teki pitkän uran A-lehdillä Avun hankintapäällikkönä ja toimittajana. Even äiti puolestaan oli suosittu kirjailija Laila Hirvisaari, joka kuoli vuonna 2021.
”Isä vietti pari vuotta sitten 90-vuotispäiviään. Hän odotti koko juhlan ajan, että A-lehdiltä olisi lähetetty hänelle onnittelukimppu. Kun sitä ei tullut, olin hänen puolestaan tosi pettynyt. Viimeistään silloin tajusin, etteivät yritys ja sen arvot olleet enää samat kuin ennen.”
Vaikeinta Evelle potkujen jälkeen on ollut kollegoista ja yhteisöllisyydestä luopuminen. Niitä hän kaipaa vieläkin. Toisaalta hän on myös ylpeä siitä, että on selvinnyt.
”Jos minä voin toipua potkuista ja pärjätä, muutkin voivat. Elämäni on kaikesta huolimatta hyvää.”
Uusimmassa lehdessä
- Kilpajuoksua, pettymyksiä ja pohdintaa oman uran suunnasta. Journalistiopiskelijat Hanna Eskelinen, Iida Niskanen ja Sofia Tuovinen pitivät päiväkirjaa kesätöiden hakemisesta.
- Liiton jäsen pitää huolta kollegoista, ammatista ja koko alasta
- Barona maksoi Iltalehden yötoimittajille vuosien ajan liian vähän
- Tidskriftsombud: Finlandssvenska tidskrifter måste samarbeta mer för att klara sig