Uutisten vastaanottaja Helena Toura 12. 9. 1950 Inari – 4. 12. 2024 Turenki
Helena Toura (os. Halla-aho, entinen Toiviainen) menehtyi muistisairauteen Turengissa joulukuussa 2024. Hän oli syntynyt Inarissa 1950. Suuren osaa elämästään hän eli ja vaikutti Lappeenrannassa.
Helena Toura teki työuransa Etelä-Saimaan toimituksessa, jossa hän työskenteli 37 vuotta ensin uutisten vastaanottajana ja sittemmin erilaisissa toimituksen avustavissa tehtävissä.
Toimitusosaston väki muodosti suuren, yhteisen perheen. Itä-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys tuli tutuksi myös jälkikasvulle. Ampiaista luettiin vappuna ja ISSY:n lomapaikka Arkankeli Kyläniemessä oli ainoa kesämökkimme.
Ulkokultaisuus ja mammonan perässä juokseminen oli Helenasta naurettavaa. Hänellä oli omat norminpurkutalkoot meneillään koko elämänsä ajan. Helena Toura oli peloton, sopimaton, rehellinen, herkkä, värikäs, aito, nokkela, sydämellinen ja ehdottomasti aina pienemmän puolella. Kadehdittavan vapaa ihminen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi.
Vaikka elämä päättyy, tarinat elävät. Toivottavasti kaikki lapsenlapsenlapsetkin kuulevat pelottomasta Helena-mummosta, joka hiihti kouluun kesät talvet, piti Etelä-Saimaan päätoimittajat kurissa ja nuhteessa ja löysi sopivan (kulahtaneen) mietelauseen tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom
