Donald Trumpin suusta lentää valtava parvi lepakoita. Pääministeri Petteri Orpo (kok.) myhäilee tyytyväisenä VR:n konduktöörin virkapuvussa suuri taskukello kaulassaan. Erkki Tuomiojan pikkutakin rauhamerkin viereen on kiinnitetty Nato-pinssi. Hakkuuaukean pöllö kurkistaa katkenneesta kelon rungosta. Elon Musk, Jeff Bezos ja Mark Zuckerberg pitävät maapallon lankoja käsissään, Black Friday -ostoskasseja autosta kotiovella nostelevaa pariskuntaa odottaa nyreä lettipäinen tyttö ”Black Everyday”-kyltin kanssa. Teemu Selänne pitelee kylttiä ”Trump: Make women weak again”.
Kansainvälisesti palkitun kuvittajan ja visuaalisen journalistin Lasse Rantasen kuvituksissa yhdistyvät taidokkaat mustavalkoiset piirrokset ja terävä yhteiskuntakritiikki. Siltä eivät säästy sen paremmin ihmiset kuin ilmiötkään.
Rantasen töissä näkyy selkeästi angloamerikkalaisen pilapiirtämisen perinne. Esikuvia hänelle löytyy toki myös Euroopasta, puolalaisista ja muista eurooppalaisista surrealisteista. Kuvien sidos Suomeen on kuitenkin selkeä. Ne ponnistavat kielen synnyttämistä mielikuvista, sanonnoista ja verbaalisesta kuvastosta.
Rantanen itse ajattelee olevansa vallan vahtikoira siinä missä kirjoittavat journalistit.
”Haluan valaista nurkkia, joita valtaapitävät eivät halua valoon. Haluan löytää kulmaa, jota ei ole esitetty.”
Hän tunnustaa kuitenkin olevansa Espoon Tapiolassa kasvanut ”nössö”, jonka tyyli kuvittajana ei ole kovin räyhäkäs.
”Mutta minulla on toinen nyrkki taskussa ja toisessa keskisormi pystyssä.”
Lasse Rantanen on yli 30 vuotta kuvittanut suomalaisten huippujournalistien tekstejä muun muassa Helsingin Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä.
Keväällä häneltä ilmestyi kirja Raha pilaa kaiken. Tämä ”kriittisen ajattelijan kuvakirja” on suoraa puhetta median hampaattomuudesta ja avointa ihmettelyä monista ajassamme usein itsestään selvinä otetuista asioista. Niitä ovat Rantasen mielestä esimerkiksi talouskasvun välttämättömyys, johtajien jättipalkkojen oikeutus tai veronmaksamisen kurjuus.
”Potku kirjan tekemiselle oli se tunne, että asioita jää käsittelemättä. Halusin tuoda esille omia näkemyksiäni asioista, joihin olen tehnyt kuvia ja jotka ovat jääneet vähemmälle mediassa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa”, Rantanen sanoo.
Rantanen on kulkenut vuosikymmeniä journalistien matkassa tapaamassa eri alojen eturivin ajattelijoita ja toimijoita. Hän on tehnyt kriittisiä huomioita ja etsinyt oma-aloitteisesti vuosien mittaan vastauksia ”tyhmiin”, mediassa käsittelemättä jääneisiin kysymyksiin. Rantanen on ottanut suoraan yhteyttä taloustieteilijöihin ja poliitikkoihin ymmärtääkseen kysymyksiä paremmin. Kirjassaan hän jatkaa tätä ihmettelyä:
Voiko suomalainen johtaja olla kuuden miljoonan euron arvoinen? Saako yksi eläinlaji porsastella muun luonnon kustannuksella? Ketä pitää uskoa, kun yksi julistaa talouskasvun elinehdoksi ja toinen hulluudeksi?
Kirjan nimi on Raha pilaa kaiken. Pilaako?
Ei tietenkään, Rantanen sanoo. Raha mahdollistaa monta juttua, mutta sille on Rantasen mielestä annettu liian suuri rooli. Raha voi pilata myös journalismin, jos ei olla varovaisia.
”Raha voi pilata journalismin silloin, jos ruvetaan kysymään ostavalta kansalta, mitä meidän journalisteina pitäisi tehdä. Lukijatutkimusten tulokset on hyvä tietää, mutta ne eivät missään nimessä saa ohjata journalistista työtä. Muuten ei koskaan päästä keskinkertaisuutta parempaan.”
Maailma on Rantaselle täynnä asioita, joille voi – ja pitää – nauraa.
”Me ihmiset olemme niin typeriä ja täysin sattuman ja onnen viemiä”, hän huudahtaa kirosanojen kera.
”Hovinarrit, satiirikot ja muut koomikot ovat tärkeitä, koska he tekevät pilkkaa meistä kaikista, erityisesti valtaapitävistä.”
Samaa silkkihansikkaiden riisumista Rantanen toivoo myös journalisteilta.
Kansainvälisessä tarkastelussa suomalainen journalismi pärjää hänen mielestään ihan hyvin. On sananvapautta eikä sanomisistaan joudu vankilaan.
”Meidän ongelmamme on ennemmin itsesensuuri ja vallitsevan asiantilan ylläpitäminen”, hän sanoo.
”Journalistien pitäisi olla itsetuntoisia ammattilaisia. Hyvä journalismi ei voi olla ihmisten miellyttämistä. Ei voida aina kysyä ihmisiltä, mitä te haluatte, vaan tuoda esille sitä, mikä on tärkeää. Journalistin pitää olla kansan palvelija, mutta kansan palveleminen ei saa olla journalismin työtä ohjaava tähti. Journalistin pitää selittää maailmaa ja tarjota siitä sellaisia asioita, joita se ’tyhmä’ kansalainen ei osaa odottaa.”
Räikein esimerkki Rantasesta on taloustoimittajien kyvyttömyys käsitellä ekokriisiä. Sen sijaan he uutisoivat väsymättä päivästä toiseen talouskasvun välttämättömyydestä. Nämä kaksi asiaa kietoutuvat tiiviisti yhteen, mutta pysyvät journalistien käsittelyssä kaukana toisistaan.
Journalistit eivät ole toki ainoa taho, joka on ekokriisissä pistänyt päänsä pensaaseen. Rantanen on turhautunut siihen, miten päättäjät pakoilevat ilmastokysymyksissä vastuutaan, eivätkä suostu ymmärtämään, mitä on tapahtumassa. He rakentavat yhä talouskasvumaailmaa, vaikka se on Rantasen mielestä tieteen valossa mahdotonta. Toki kasvu on hänestäkin mahdollista, mutta silloin sen on oltava henkistä kasvua. Se tekisi ihmiskunnasta paremman, kun taas materiaalinen kasvu on hänestä tuhon tie:
”Meidän pitäisi rakentaa ihan muuta maailmaa, että ihmislaji jollain tavoin säilyisi. Pitäisi ajatella ihan toisin tavoin ja kuunnella ’toiminnan miesten’ sijaan niitä, jotka ajattelevat.”
Rantanen on piirtänyt lähes koko ikänsä. Hän tunsi vetoa piirtämiseen ja yhteiskunnallisiin asioihin jo lapsuudessa.
”Olen lukenut sanomalehtiä pienestä pitäen. Diggailin Kari Suomalaisen piirroksia Helsingin Sanomissa ja osasin jo pienenä piirtää Kalevi Sorsan Suomalaisen tyyliin.”
Rantanen ihaili myös amerikkalaisia pilapiirtäjiä, jotka tekivät hienoja karikatyyreja poliitikoista. Hän päätyi opiskelemaan alaa ja valmistui taiteen maisteriksi. Piirtämisen ohella hän on myös luennoinut aiheesta eri oppilaitoksissa.
Rantanen on pahoillaan siitä, että muut journalistit eivät aina ymmärrä visuaalisen journalismin arvoa.
Hän on monesti vuosien varrella huomannut, että toimittaja tilaa sivun täytettä ajatuksella, että jutussa kuuluu olla kuva. Toimittajaa ei välttämättä kiinnosta yhtään kuvan sisältö.
Suomesta löytyy runsaasti kovia kuvan ammattilaisia, Rantanen muistuttaa.
Hän uskoo, että journalismin tasoa nostaisi se, että kuvaa arvostettaisiin yhtä paljon kuin tekstiä. Kuvalla voi kertoa tarinaa toisella tasolla.
”Jos suurin osa kuvista on mitäänsanomattomia ja tiskiveden haaleita, menetetään hirveän iso mahdollisuus”, hän varoittaa.
Erityisesti Rantasta kismittävät kuvapankkikuvat. Hän haluaa kysyä kirjoittavilta journalisteilta, tilaako heidän lehteensä tekstejä ”tekstipankista” tyyliin ”2 000 merkin juttu kateudesta” tai ”4 000 merkin juttu soten vaikutuksista”.
Tekoälyllä luodut kuvitukset ovat Rantaselle oma karmea lukunsa.
”Kuvitus on luovuudella rakennettu mittatilaustyö, jolla on viestinnällinen tavoite. Tekoäly on yhtä luova kuin laskukone. Se voi olla luovassa työssä korkeintaan apu, kuten kynä tai Photoshoppi.”
