Metallican konsertti olisi voinut olla Helsingin Sanomien valokuvaajalle Rio Gandaralle antoisa työkeikka. Metallica kuuluu harvoihin metallibändeihin, joista Gandara pitää. Hän kuunteli yhtyettä erityisesti 1990-luvulla, tietenkin c-kaseteilta.
Keikka oli kuitenkin epäkiitollinen.
”Sain mitä saatavissa oli, mutten ollut tyytyväinen kuviini”, Gandara sanoo.
Maailmantähdet rajoittavat kuvaamista yleensä tiukasti. Metallica salli kuvaamisen kolmen ensimmäisen biisin aikana, mikä on alan normi. Poikkeuksellista oli, että kuvaajia ei päästetty lähellekään esiintymislavaa.
”Lava oli Olympiastadionin futiskentän keskellä. Me kuvaajat olimme kaukana juoksuradalla”, Gandara sanoo.
”Otamme kuvia keikka-arvostelua varten. Tilauksessa on erilaisia rajauksia ja kuvia positiivista ja negatiivista arvostelua varten. Enhän voi ennalta tietää, mitä kriitikkomme kirjoittaa. Nyt jouduin kuvaamaan koko ajan samasta kuvakulmasta.”

Uusimmassa lehdessä
- Anni Mattila työskentelee elokuvien ja tv-sarjojen kuvauspaikkojen parissa. Työn jälki näkyy joka kuvassa.
- Jäsenyhdistyksillä on yli kuuden miljoonan varallisuus. Liitto toivoo, että yhdistykset keskittäisivät rahansa ydintoimintaan.
- Lehdistönvapauden kärkeen palataan valinta kerrallaan
- Ett år efter flytten – i Sundsvall görs finlandssvenska tidningar med passion men utan lokalkännedom
