Toimittaja Marja Mäkelä-Juvakka 16.6.1943 Tampere – 13.2.2023 Helsinki
Toimittaja Marja Mäkelä-Juvakka menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Helsingissä. Hän oli 79-vuotias.
Mäkelä-Juvakan pitkä ura alkoi kesätyöstä Helsingin Sanomien oikeustoimittajana 1964. Lakiopinnot saivat jäädä.
Hän toimi muun muassa tiedotussihteerinä MTV:ssä, toimittajana Kauppalehdessä ja Kauneus ja Terveydessä, päätoimittajana Muoti + Kauneudessa sekä toimituspäällikkönä Finnairin Blue Wingsissä. Mäkelä-Juvakka jäi eläkkeelle Helsinki Mediasta vuonna 2008, mutta jatkoi vielä pari vuotta freelancerina.
Luottamustoimien lista on pitkä. Mäkelä-Juvakka oli muun muassa pääluottamusmiehenä A-lehdissä 1981–1985 ja Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton puheenjohtajana 1989–1991. Hän oli pitkään Suomen Sanomalehtimiesten Liiton liittovaltuutettu. Vuonna 1992 hän sai liiton ansiomerkin.
Mäkelä-Juvakka oli aktiivi myös Matkailutoimittajien Killassa, sillä hän rakasti matkustamista. Viimeinen suunniteltu matka, junamatka Etelä-Afrikan läpi, ei valitettavasti toteutunut.
Marja ei kuvia kumartanut eikä jättänyt mielipiteitään lausumatta vaan puolusti asioita, joihin uskoi. Hän oli tiukka neuvottelija ja pahuksen hauskaa seuraa. Meillä on ikävä räväkkää Marjaa.
Marjaa jäävät kaipaamaan veli, veljien lapset ja laaja ystäväjoukko

Uusimmassa lehdessä
- Päätoimittajat Erja Yläjärvi ja Riina Nevalainen johtavat uuden ajan opeilla
- Enemmistö päätoimittajista on nyt naisia
- Poliisi ei osaa toimia median kanssa
- Journalistiliiton tessit ovat valmiita. Palkat nousivat, perhevapaauudistus ei toteutunut.
- Terriern Tomo lyder kommandon på romani och katten Nappi har ett eget visitkort – träffa husdjuren som är en del av arbetsgemenskapen