Journalisti, tämä sinun on vaalikeväänä tiedettävä gallupeista

1. Miten puoluekannatusmittaukset tehdään?

Suomessa tehdään kahta säännöllisesti ilmestyvää puoluekannatuskyselyä – Ylen ja Helsingin Sanomien.

Yle ja Hesari eivät joitain poikkeuksia lukuun ottamatta kerro etukäteen, milloin kyselyt julkaistaan. Vilkaisu niiden verkkosivuille antaa kuitenkin vihjeen: Taloustutkimuksen Ylelle tekemä kysely ilmestyy usein kuukauden alkupuolella, ja Kantar Publicin Helsingin Sanomille tekemä taas loppupuolella.

Molemmissa kyselyissä pääperiaate on sama: kyselyfirmat tekevät vajaan kuukauden aikana reilu 2 000 mutta alle 3 000 puhelinhaastattelua, ja näin saadaan edustava otos Manner-Suomen 18 – 79-vuotiaita asukkaita. Taloustutkimus käyttää puheluiden lisäksi apuna internet-paneelia eli eräänlaisia nettihaastatteluja.

Molemmissa mittauksissa kysytään, mitä puoluetta vastaaja äänestäisi, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. Usein kyselyiden tulokset ovat keskenään hyvin samansuuntaiset, mutta eivät identtiset. Tämän selittää kolme asiaa: tutkimusmetodi (puhelut, internetpaneeli vai sekoitus), tutkimuksen teon ajankohta ja korjauskerroin.

”Kysymme vastaajilta, mitä puoluetta he äänestivät edellisissä vaaleissa. Vaalien tuloksen me tiedämme, joten pystymme vertaamaan kannatuslukuja ja vaalitulosta keskenään”, Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Tuomo Turja avaa.

Vertailun avulla lasketaan korjauskerroin, jonka tarkoituksena on korjata jonkin puolueen kannattajien yli- tai aliedustuksesta johtuva vinouma otannassa.

2. Tavoittavatko mittaukset kaikki suomalaiset?

Yhdysvalloissa on viime vuosina keskusteltu mittauksien eli gallupien epäluotettavuudesta. Kaikki eivät halua vastata kyselyfirmoille, ja erityisesti edellisten presidentinvaalien alla puhuttiin shy Trump -ilmiöstä: kannatetaan Donald Trumpia, mutta ei paljasteta sitä soittajalle.

Suomessa gallupien tekijät eivät tunnista epäluuloisuutta yrityksiä kohtaan. Ihmisiä on kuitenkin yhä vaikeampi saada vastaamaan puhelimeen.

”Ihmisten aika on kortilla, eivätkä kaikki vastaa tuntemattomiin numeroihin, kun bitcoin-kauppiaat ja Microsoft-huijarit ovat herättäneet epäluuloja”, Tuomo Turja sanoo.

”On siis vaikeampi koota edustavia otoksia, eikä se koske ainoastaan puoluekannatusmittauksia.”

Kantar Publicin Sakari Nurmela nostaa esiin yhden kohderyhmän.

”Ikuinen ongelma tällä alalla – riippumatta siitä, millä tavalla tai millä vuosikymmenellä aineistoa on kerätty – ovat olleet nuoret ja erityisesti nuoret miehet.”

Yli kahdeksankymppiset taas saattaisivat vastata puhelimeen, mutta jostakin syystä heitä ei vastaajiksi kelpuuteta – otos kun on rajattu 18 – 79-vuotiaisiin. Miksi?

Koska niin on ollut tapana. Samoissa puheluissa ja nettipaneeleissa kysellään muitakin kysymyksiä, ja 18 – 79 on vakiintunut mittauksien kohderyhmiksi.

Nurmela ei usko, että rajaus aiheuttaa merkittävää eroa mittauksen tuloksiin.

”Mutta ne mittaukset, jotka teemme juuri ennen vaaleja, tehdään ilman yläikärajaa.”

3. Mitä mittauksista voi päätellä?

Taloustutkimuksen Tuomo Turja vertaa yksittäistä kannatusmittausta suttuiseen Polaroid-kuvaan: siitä näkee jotakin, mutta ei missään nimessä kaikkea.

”Mielestäni meidän yksittäisistä mittauksistamme tehdään usein liian rohkeita johtopäätöksiä”, hän sanoo.

Turjan mielestä mittaukset antavat ”yleiskuvan” Suomen poliittisesta mielenmaisemasta. Tammikuun alkupuolella olisi voinut sanoa, että kokoomus on selvästi suosituin puolue, SDP ja perussuomalaiset kisaavat kärkipaikoista ja keskustalla taas on huonompi tilanne.

Kantar Publicin Nurmela taas muistuttaa, etteivät mittaukset ole ennusteita vaan arvioita juuri sen hetken tilanteesta. Joskus tilanteet voivat muuttua yllättävän lähellä vaaleja.

”Esimerkiksi Trumpin valintaa, Brexitiä ja viime vuosien jytkyjä yhdistää äänestäjien viime hetken päätös lähteä liikkeelle. Se voi heilauttaa tilannetta viikon tai kahden takaisesta mittauksesta.”

Myös Jukka Manninen kehottaa tarkastelemaan yksittäisten mittausten sijaan trendiä. Kun mittaustuloksia tarkastellaan pidemmältä ajalta, hahmottuuko sieltä jonkinlainen suunta?

Manninen on Ellun Kanojen konsultti ja entinen kokoomuksen suunnittelupäällikkö, joka on tulkinnut puoluekannatusmittauksia useissa työrooleissaan. Mannisen vinkki on kiinnittää huomiota kantansa kertoneiden osuuteen.

”Eduskuntavaalitutkimuksesta tiedämme, että äänioikeutetuista noin 45 prosenttia voisi kutsua puolueiden ’vakiasiakkaiksi’, reilua 25 prosenttia taas liikkuviksi äänestäjiksi ja noin 30 prosenttia ’takuunukkuviksi’”, hän laskeskelee.

Puoluekantansa mittauksessa kertoneiden määrää voi peilata tähän jaotteluun. Kun liikkuvat äänestäjät ovat epävarmoja, jää kantansa kertoneiden osuus alhaiseksi. Se tarkoittaa, että tulos voisi muuttua vaaleissa paljonkin, kun liikkuvat sitten lopulta tekevät äänestyspäätöksensä.

”Jos taas kantansa kertoneita on noin 70 prosenttia, voi mittauksen normaalin äänestysaktiivisuuden oloissa olettaa kuvastavan jo hyvin jotakin vaalituloksen kaltaista. Mahdollisuus yllätyksiin on pienempi.”

4. Mitä tarkoittaa virhemarginaali?

Erityisesti some-keskusteluissa politiikan toimittajat saavat usein huutia siitä, että kannatusmittauksen muutoksia analysoidaan, vaikka ne ”mahtuvat virhemarginaaliin”.

Virhemarginaali on kyselyn yhteydessä ilmoitettava puhtaasti matemaattinen suure, joka kertoo, millä välillä puolueen todellinen kannatus olisi, jos tutkimuksen vastaajat olisi onnistuttu poimimaan täydellisen satunnaisesti.

Jos puolueen kannatus on mittauksessa vaikkapa 20 prosenttia ja tutkimuksen virhemarginaali on 1,8 prosenttiyksikköä, puolueen todellinen kannatus olisi tällöin 95 prosentin todennäköisyydellä jotain 18,2:n ja 21,8 prosentin väliltä.

Todellisuudessa otos ei kuitenkaan ole koskaan täydellisen satunnainen.

Datajournalisti Juuso Koponen muistuttaa, että virhemarginaali ei huomioi tutkimuksen metodologisten ongelmien aiheuttamaa epätarkkuutta – esimerkiksi juuri sitä, etteivät nuoret miehet välttämättä vastaa
puhelimeen.

”Ne tulevat vielä siihen ’päälle’.”

5. Mitä tutkimusfirmat tietävät äänestäjien liikkeistä?

Usein gallup-uutisissa toistuvat fraasit kuten: ”tausta-aineistosta voidaan päätellä, että perussuomalaisten kannattajia on siirtynyt katsomoon” tai ”SDP:n kannattajia on siirtynyt vihreille”.

Mistä firmat sen tietävät?

Kun yritykset haastattelevat ihmisiä, ne kysyvät myös, mitä puolueita äänestäjät ovat aiemmin äänestäneet. Isosta aineistoista voidaan päätellä jotakin äänestäjien liikkeistä.

”Käytännössä sieltä hahmottuu, että äänestäjät niin kutsutussa ’punavihreässä blokissa’ harkitsevat ja liikkuvat SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton välillä. Kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan välillä on selkeästi nähtävissä myös liikkeitä. Jos liikkeet jatkuvat kuukaudesta toiseen, rohkenee tehdä tällaisen johtopäätöksen”, Tuomo Turja sanoo.

Sakari Nurmela huomauttaa, että siirtymä ”katsomoon” eli kannastaan epävarmojen joukkoon ja sieltä takaisin on vähintään yhtä merkittävää kuin puolueiden välillä käyvä liike.

”Joidenkin tutkimusten mukaan siirtymät puolueiden välillä ovat kuitenkin parissakymmenessä vuodessa yleistyneet.”

6. Ajattelevatko puolueet vain gallupeja?

Gallup-analyyseissa toistuu ajatus, että heikko tulos saa puolueen puntit tutisemaan, aiheuttaa änkyröimistä ja esimerkiksi tuskaa hallituskumppaneille.

Ajatellaanko puolueissa vain kannatusmittauksia?

Ei, sanoo Esa Suominen. Hän on monien demariministerien entinen avustaja ja nykyinen konsulttiyritys Rud Pedersen Public Affairs groupin hallituksen puheenjohtaja.

”Suurin yksittäinen syy hallituksen vaikeuksille on varmasti keskustan kannatuskriisi. Mutta kyllä kyse on myös aidoista ideologisista erimielisyyksistä”, Suominen sanoo.

”Saamelaiskäräjälaki olisi ollut ihan samanlaisessa juntturassa keskustan kanssa, vaikka puolueen kannatus olisi 20 prosenttia.”

Siis: gallupit voivat selittää jotakin, mutta politiikkaa ei voi analysoida vain niiden perusteella.

”Se jää väkisinkin liian ohueksi. Gallupit ovat osatotuus, mutta eivät koko totuus politiikasta”, Suominen sanoo.