Toimituspäällikkö Hanna Myyrä 4. 2. 1964 Lahti – 6. 6. 2021 Lahti
Etelä-Suomen Sanomien toimituspäällikkö Hanna Myyrä kuoli syöpään 57-vuotiaana.
Paljasjalkainen lahtelainen oli Tampereen yliopiston kouluttama toisen polven journalisti. Hän teki pääosan työurastaan esihenkilötehtävissä ESS:ssa, missä jo hänen isänsä Heikki Myyrä aikanaan työskenteli niin ikään vaativissa tehtävissä.
Hanna Myyrä opittiin tuntemaan tarkkana, määrätietoisena ja oikeudenmukaisena esihenkilönä, jonka vastuulle toimituksen hallinnolliset rutiinit oli turvallista antaa. Pariin otteeseen hän ehti toimia myös ESS:n vt. päätoimittajana.
Kykynsä välittää ja kantaa vastuuta Hanna Myyrä osoitti myös äitinä kasvattaessaan nyt jo parikymppisiä kaksospoikiaan kannustavalla mutta tarvittaessa tiukalla otteella.
Läheisiinsä, ystäviinsä ja työtovereihinsa Myyrä jätti lähtemättömän vaikutuksen huumorintajullaan, joka leikkasi tilanteen tullen salamannopeasti.
Myyrän tärkeimpiä harrastuksia oli neulonta. Siinä hän toteutti itseään piirtämiensä mallien mukaisesti. Ison osan vapaa-ajasta lohkaisivat myös musiikki ja Lahden kamarikuoro.
Viime vuosina sydämen asiaksi nousivat lintujen tarkkailu ja Lapin-matkailu. Lappiin Myyrä
kaavaili matkaavansa myös tänä kesänä, mutta nopeasti edennyt syöpä teki suunnitelman tyhjäksi.

Uusimmassa lehdessä
- Mediasta yritettiin kesällä tehdä ”osapuoli”, joka haluaa vahingoittaa hallitusta. Poliitikot syyttivät rivijournalisteja, kuten Ida Erämaata.
- Kun työehtoja yritetään heikentää, työntekijöiden pitää tukea toisiaan
- Kalle Grönroos tar över Studentbladet – tidningen tvingas spara