Helsingin Sanomien entinen toimittaja Arto Astikainen, 73, astelee ulos elokuvateatteri Orionista, jossa on juuri näytetty vastavalmistunut dokumenttielokuva Pesänlikaajat – erään kirjakohun anatomia.  

Elokuva kertoo vuonna 1981 ilmestyneen Tamminiemen pesänjakajat -kirjan tekijöistä ja 1970- ja 1980-luvun suomalaisen median itsesensuurista ja suomettumisesta.  

Astikainen piti näkemästään.  

”Osuva dokumentti. Yllättävää, että siitä tuli niin rento ja hauska. Se kyllä kuvasi kirjantekoa hyvin, koska sen tekeminenkin oli aika hauskaa. Oli kiva yllätys, että se ei ole mikään mitään sankaritarina, vaan ihan aito dokumentti”, Astikainen sanoo. 

Kirjan kirjoittivat Lauantaiseura-salanimen suojissa Astikaisen lisäksi Helsingin Sanomien politiikan toimituksen toimittajat Kalle Heiskanen, Ritva Remes, Hannu Savola, Anneli Sundberg, Janne Virkkunen ja Aarno “Loka” Laitinen, joka kuoli 78-vuotiaana Helsingissä lauantaina 25. syyskuuta sairauden uuvuttamana.

Kirja kiinnosti lukijoita. Se myi elokuvassa haastatellun Anneli Sundbergin sanoin “enemmän kuin Tuntematon sotilas” ja siitä nousi valtava kohu. Siinä arvosteltiin poliitikkoja tavalla, johon ei oltu suomettumisen ja Kekkosen-ajan Suomessa totuttu.  

Lehdistö vaikeni presidentti Kekkosen sairauksista, kirjoitti itseään sensuroiden Neuvostoliitosta, eikä poliitikkojen runsaskaan alkoholinkäyttö ylittänyt uutiskynnystä. 

Tamminiemen pesänjakajat -kirjan kahdeksas ja viimeinen painos ilmestyi vuonna 1989. Kuva: Manu Marttinen

Sellainen kirja pitäisi polttaa, en tosin olen lukenut sitä, mutta olen kuullut.

Ulkoministeri Paavo Väyrynen 1981 Kuusankosken tv-viikko -lehdessä.

Kirjan julkaisusta oli alun perin sovittu WSOY:n kanssa, mutta yhtiön silloinen pääjohtaja Hannu Tarmio (1932–2015) kieltäytyi julkaisemasta sitä. Kirjan julkaisi Hymy-kustantaja Urpo Lahtisen omistaman Lehtimiehet Yhtymään kuulunut Kustannusvaihe Ky.  

Tekijöiden nimet pysyivät aluksi salassa, mutta ne paljastuivat helmikuussa 1982. Julkaisusta kieltäytynyt Tarmio kertoi kirjoittajien nimet MTV:n ohjelmassa.  

Nimien paljastuminen oli tekijöille järkytys. Helsingin Sanomien johto antoi tekijöille varoitukset ja potkut politiikan toimituksen esimiehenä toimineelle Aarno Laitiselle.  
 
Kirja muutti politiikan journalismin tekemisen tapaa ja teki kirjoittajistaan lopulta sananvapauden sankareita, mutta kohun ollessa kuumimmillaan kirjoittajista ei tuntunut siltä. 

“En muista, että olisi tuntunut yhtään sankarilta, kun paljastuimme ja jouduimme päätoimittajan kuulusteluun. Elokuva kuvasi hyvin sitä, mitä se homma oli, Astikainen sanoo. 

Tamminiemen pesänlikaajat -elokuvan tuottaja Oskar Forstén (vas.) ja ohjaaja Arthur Frank. Kuva: Manu Marttinen

Elokuvan on tehnyt dokumenttielokuviin keskittyvä helsinkiläinen elokuvatuotantoyhtiö Polygraf. Ohjaaja Arthur Frank sai idean elokuvaan törmätessään ensi kerran Tamminiemen pesänjakajat -kirjaan viitisen vuotta sitten.  

“Heti kun luin kirjan, ajattelin, että tästähän pitää tehdä leffa, mutta se on luultavasti jo tehty. Kun selvisi, että ei ollut, päätimme tehdä sen. Saimme sen aika nopeasti tehtyä, noin kahdessa vuodessa”, Frank sanoo. 

Tekijät pitivät elokuvan tekemistä tärkeänä sen keskeisen teeman  – sananvapauden – esillä pitämisen takia.  

“Tämä tematiikka on edelleen ajankohtainen, mutta on vaikea kuvitella, että asiat nykyään asiat olisivat noin piilossa kuin ne olivat silloin. Silloin annettiin selkeitä käskyjä, että mistä ei saa kirjoittaa. On vaikea sanoa, että mikä olisi nykyajan Tamminiemen pesänjakajat, mutta meidän täytyy koko ajan ylläpitää keskustelua siitä, mikä on median tehtävä suhteessa tavallisiin kansalaisiin.” 

Tekijät saivat haastateltaviksi kaikki elossa olevat kirjan tekijät. Vain Anneli Sundberg epäröi aluksi osallistumistaan, mutta suostui lopulta. Hannu Savola kuoli vuonna 2007. 
Tekijät miettivät myös poliitikkojen haastattelemista, mutta jättivät heidät lopulta pois. 

“Tarina on aina näkökulman ja rajauksen hakemista. Tuntui todella luontevalta, että he [toimittajat] kertovat elokuvassa oman versionsa. Emme me väitä, että tässä on koko totuus asiasta, vaan tässä on heidän kertomiaan näkökulmia, joista me olemme valinneet elokuvaan meidän mielestämme hyvät”, Frank sanoo. 

Tuon ajan poliitikkoja eikä politiikkaa elokuva ei mairittele. Esimerkiksi Paavo Väyrystä käsitellään elokuvassa – kuten kirjassakin – hyvin kriittisesti. 

“Varmasti Paavo Väyrynen tulee kommentoimaan tätä omassa blogissaan ja sen kun kommentoi. Ja näin sen pitääkin toimia. Tuntuisi tyhmältä haastatella vain yhtä poliitikkoa – sitten pitäisi haastatella kaikki.” 

Aikanaan Väyrynen totesi itse kirjasta Kuusankosken tv-viikko -lehdessä, että “sellainen kirja pitäisi polttaa, en tosin olen lukenut sitä, mutta olen kuullut.”  Väyrynen toimi lausuntoa antaessaan Suomen ulkoministerinä.  

Toimittaja Aarno Laitisen irtisanominen käsiteltiin välimiesoikeudessa keväällä 1982. Työnantaja syytti Laitista työntekijän lojaliteettivelvoitteen rikkomisesta. Työnantajan mukaan Laitinen rikkoi hyvää lehtimiestapaa, Helsingin Sanomien linjaa ja hyödynsi kirjanteossa työssään saamiaan tietoja.

Välimiesoikeus päätyi äänin 3–2 pitämään irtisanomista laittomana.  

Laitinen menetti työnsä Hesarissa, mutta sai 20 000 markan suuruiset korvaukset ja maineen palautuksen. Muut kirjoittajat saivat varoituksen, mutta saivat pitää työpaikkansa. 

Eila Hyppönen. Kuva: Heli Saarela

Se olisi tarkoittanut sitä, että journalistien ajatukset, tiedot ja luovat ideat olisivat olleet työnantajan omaisuutta.

Eila Hyppönen, Journalistiliiton pääsihteeri 1974 –2010

Journalistiliiton pääsihteerinä vuosina 1974–2010 toiminut Eila Hyppönen toimi toimittajien asianajajana oikeudessa. Hän pitää välimiesoikeuden päätöstä todella tärkeänä journalistien kannalta. Päätös muutti 1980-luvun alan käytäntöä, jonka mukaan “journalisti sai varata itsensä, ajatuksensa ja tietonsa vain työnantajan käyttöön”. 

“Tuomion jälkeen kirjoitimme uusiksi avustajana toimimista käsittelevän pykälän. Sinne lisättiin lause, jonka mukaan toimittaja saa aina kirjoittaa kirjan, vaikka kirja olisi päätoimeen kuuluvalla alalla”, Hyppönen sanoo. 

Jos ne potkut olisi todettu laillisiksi, toimittajien suut olisi tukittu.  

“Se olisi tarkoittanut sitä, että journalistien ajatukset, tiedot ja luovat ideat olisivat olleet työnantajan omaisuutta.” 

Hyppönen ehdotti kirjan kirjoittajille myös, että ajaisi varoituksetkin nurin.  

Janne [Virkkunen] taisi sanoa, että ei lähdetä siihen. Hän sanoi panevansa varoituksen raameihin, koska se on vain kunniaksi.” 

Tekijät eivät myöskään kannattaneet WSOY:n Hannu Tarmion haastamista oikeuteen, vaikka tämä oli rikkonut tekijänoikeuksia paljastamalla kirjoittajien nimet sopimuksen vastaisesti. 


Arto Astikainen jäi Helsingin Sanomista eläkkeelle vuonna 2009. Hän kertoo seuraavansa politiikkaa edelleen, mutta ei ole enää perillä asioiden taustoista. Hän ei osaa sanoa, mistä kannattaisi nyt tehdä vastaava kirja, mutta ihmettelee presidentti Sauli Niinistön mediakäsittelyä.   

”Sen olen pannut merkille, että  nykyinenkin presidentti tuntuu pärjäävän hyvin median kanssa. Ei häntä arvostella mistään. Hänellä aika helppoa on verrattuna muutamaan edeltäjäänsä, joita haukuttiin jatkuvasti.”

“Sauli Niinistö on päässyt presidenttinä todella vähällä. Ehkä hän on niin hyvä presidentti, että ei ole arvosteltavaa, mutta olen kiinnittänyt huomiota, että ei ole toimittajat puuttuneet.” 
 
Mistä se johtuu?  

“En tiedä. Ollaanko nyt palaamassa vanhaan vai onko tämä jotain uutta, mitä en vielä tajua. Niinistöstä on tehty monta kirjaa, mutta ei niistä kovin moni ole ollut mitenkään kriittisiä. Ehkä häntäkin vähän varotaan. Hän on aika napakka luonne.” 
 

Katso Pesänlikaajat- elokuva Yle Areenasta.

Lue myös: Journalistin alkuvuodesta julkaistun katsauksen mukaan kuusi aktiivista politiikantoimittajaa kirjoitti presidentti Sauli Niinistöstä lähes yksinomaan myötäsukaisesti.