Media-ala

Journalismi naisistuu. Journalistiliiton jäsenistä yli puolet ja journalismin opiskelijoista jopa 80 prosenttia on naisia. Mistä journalismin naisistuminen johtuu ja onko sillä vaikutusta sisältöön?

”Keski-Suomen Sanomalehtimiesyhdistyksessä ei enää kysellä missä on nainen. 52 olemassaolovuoden jälkeen tiedetään: puheenjohtajana.”

Näin uutisoi vuonna 1974 Journalistin edeltäjä Sanomalehtimies.

”Meillä kai pitäisi säätää samanlainen radiolaki kuin Ruotsissa. Siellä rekrytointipolitiikassa huolehditaan siitä, että naistoimittajien määrä lisääntyisi”, kommentoi sama lehti kymmenen vuotta myöhemmin.

Sittemmin toimittajakunta on naisistunut. Journalistiliiton alle 30-vuotiaista jäsenistä jo 64 prosenttia on naisia. Alan opiskelijoissakin miehet ovat selvässä vähemmistössä.

Naisistumisesta huolimatta korkein mediavalta on edelleen keskittynyt miehille, ja naiset saavat miehiä vähemmän palkkaa. Vuonna 2021 Journalisti-lehdessä pitää yhä miettiä samanlaisia kysymyksiä kuin melkein puoli vuosisataa aiemmin. Miten alan naisistuminen on edennyt, mistä se johtuu ja onko sillä vaikutuksia journalismiin?



Journalistiliitto täyttää tänä vuonna sata vuotta.
Vuonna 1925 vain 2,2 prosenttia Journalistiliiton jäsenistä oli naisia. Sotien välisenä aikana sukupuoli rajoitti naisten urakehitystä. Nuoren keskiluokkaisen naisen sallittiin ”harrastaa” työntekoa, mutta ihanteena oli, että avioliiton jälkeen nainen luopuu urastaan. Ansiotyötä pidettiin todisteena naisen turhamaisuudesta.

Vähitellen journalistin ammatti avautui naisille. 1960-luvulla jo neljännes Journalistiliiton jäsenistä oli naisia. Vuonna 1972 Sanomalehtimiehen päätoimittajaksi valittiin ensi kertaa nainen, Ulpu Iivari-Tapiola. Seuraavan päätoimittajan, Leena Paukun, aikana lehden sivuilla käynnistyi reipas tasa-arvokeskustelu.

Vuonna 1978 Sanomalehtimiehen etusivulla julkaistiin pääkirjoitus Tasa-arvon harhat. Siinä kerrottiin, että vaikka liittoon kuuluneet naiset olivat miehiä koulutetumpia, heidän palkkansa oli 650 – 957 markkaa matalampi ja vain harva heistä pääsi johtotehtäviin.

Keväällä 1984 Sanomalehtimies julkaisi mielipidekirjoituksia, joissa naiset kertoivat kohdanneensa työsyrjintää, kiusaamista ja tytöttelyä. Eräs kokenut toimittajanainen tarjosi nuorille kollegoilleen tukea mielipidekirjoituksessa Naisestako lehtimies?

Älkää kurjat eukot masentuko, ette totisesti ole yksin. Sama laulu jatkuu koko ns. uranne ajan. Avoimia paikkoja täytettäessä ei koulutuksella tai kokemuksella juurikaan ole merkitystä, vaan tarvitaan tuo jokin. Ilmeisesti ajatellaan, ettei toimitustyössä päätä tarvita – alapäätä näköjään sitäkin enemmän.

Monet konkaritoimittajat muistavat ajan hyvin. Näin kertoo Keskisuomalaisen varapäätoimittaja, 59-vuotias Inkeri Pasanen:
”1980-luvun alussa, kun opiskelin yliopistossa, meillä kävi eräs legendaarinen lehtikuvaaja puhumassa. Hän sanoi, että kuvaajan työ ei sovi naisille, koska mitä siitäkin tulisi, jos hame päällä pyllistelisi stadionilla urheilijoita kuvaamassa. Tuollainen ajattelutapa oli yleinen.”

Älkää kurjat eukot masentuko, ette totisesti ole yksin.

Nimimerkki “Naisestako lehtimies?” Sanomalehtimiehessä vuonna 1984


Jo vuonna 1974 Suomen aikakauslehdentoimittajain liitossa oli hienoinen naisenemmistö. Puheenjohtajakin oli nainen, samoin puolet liiton hallituksesta. Journalismi on ylipäätään ollut 1980-luvulta asti niin kutsuttu tasa-ammatti eli sen harjoittajista 40 – 60 prosenttia on ollut naisia.

Suomen Journalistiliitto sai vuonna 1992 nykyisen, sukupuolineutraalin nimensä. Sitä ennen se oli Suomen Sanomalehtimiesten Liitto. Kolme vuotta nimenvaihdoksen jälkeen naisten osuus liiton jäsenistä nousi yli 50 prosentin.

Lasikaton murtaminen on kuitenkin ollut hidasta. Kului vielä kaksikymmentä vuotta ennen kuin Journalistiliitto valitsi johtajakseen naisen, nykyisen puheenjohtajansa Hanne Ahon. Ahon aloittaessa työt vuonna 2015 naisten osuus jäsenistöstä oli kivunnut 57,4 prosenttiin.

Naiset ovat perinteisesti hakeutuneet journalistin ammattiin journalistikoulutuksen kautta, kun taas miehet ovat kulkeneet hieman useammin vaihtoehtoisia urapolkuja. Jo 1960-luvulla enemmistö Tampereen toimittajaopiskelijoista oli naisia, vaikka ammattikunta oli muuten miehinen.

Melkein kaikilla journalismin koulutuslinjoilla ja erikoistumisaloilla enemmistö opiskelijoista on naisia.

Esimerkiksi Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolan -yksikön journalistiikan kandidaattiohjelmaan valituista yli 80 prosenttia on viime vuosina ollut naisia. Tampereen yliopiston journalistiikan ohjelmaan valittujen sukupuolijakauma näyttää samalta. Myös Haaga-Heliassa ja Oulun ammattikorkeakoulussa miltei jokaisella journalismin vuosikurssilla on nykyään naisenemmistö.

Turun ammattikorkeakoulu poikkeaa linjasta. Siellä medianomikoulutuksen journalismin erikoistumisalalle on viime vuosina valittu hieman enemmän miehiä kuin naisia. Opiston edustajat arvioivat, että kyse on sattumasta. Valintakokeiden pisteyttäjät eivät tiedä hakijoiden sukupuolta.

Journalismin tutkimuksessa ja tilastoissa huomioidaan usein vain kaksi sukupuolta, eikä sukupuolen kirjo välttämättä tule esiin. Kaikki viittaa kuitenkin siihen, että ammattikunta jatkaa naisistumista. Journalistiliiton jäsenkunnassa miehet ovat enemmistönä vain yli 59-vuotiaissa. Naisten enemmistö on sitä suurempi, mitä nuoremmista liiton jäsenistä on kysymys.

Mitä siitäkin tulisi, jos hame päällä pyllistelisi stadionilla urheilijoita kuvaamassa?

Lehtikuvaaja Inkeri Pasaselle 1980-luvulla


Tarkoittaako journalismin naisistuminen sitä, että lasikatto on mennyt rikki?

”Lasikattoja rikotaan silloin, kun nainen pääsee asemaan, jossa ei ole aiemmin ollut naisia. Näin kävi esimerkiksi, kun Tarja Halonen valittiin Suomen presidentiksi”, sanoo kehittämispäällikkö Mia Teräsaho THL:n Tasa-arvotiedon keskuksesta.

Jo vuonna 1889 Maria Ramstedt toimi Savonlinna-lehden päätoimittajana. Hän oli kuitenkin poikkeus. Vuonna 1968 sanomalehtien päätoimittajissa oli vain yksi nainen. Kaksi vuotta myöhemmin Ilta-Sanomat nimitti ensimmäisenä isona päivälehtenä päätoimittajaksi naisen, Maija-Liisa Heinin.

Ainakin yhden konkaritoimittajan mukaan lasikatto on vuonna 2021 menneisyyttä.
”Kun ryhdyin journalistiksi 1980-luvun alussa, naistoimittajiin suhtauduttiin eri tavalla kuin nykyään. Tuolloin piti oikeasti perustella sitä, miksi on lähtenyt alalle. Jo vuosia sitten huomasin, että naisia alkoi tulla paljon toimituspäälliköiksi. Silloin arvasin, että toimitusten lasikatto menee rikki. Nykyään lasikatto alkaa olla jo poissa”, Keskisuomalaisen varapäätoimittaja Inkeri Pasanen sanoo.

Tällä perusteella lasikatto on ehkä särkynyt. Silti mediavalta on yhä enimmäkseen miesten käsissä.

Journalisti selvitti vuonna 2018 suomalaisten tiedotusvälineiden päätoimittajien sukupuolijakauman. Selvityksen mukaan Suomessa oli 569 päätoimittajaa, joista 281 oli naisia, 288 miehiä.

Tasa-arvo on kuitenkin näennäistä, sillä 25 suurimman sanomalehden päätoimittajista yli 70 prosenttia oli miehiä. Myös Ylen ja MTV:n uutisten vastaavat päätoimittajat ovat miehiä.

Suomessa työmarkkinat ovat ylipäätään eriytyneet sukupuolen mukaan voimakkaammin kuin useimmissa EU-maissa.

”Vaikka naisten osuus toimittajista kasvaa, ala mukailee työmarkkinoilla vallitsevaa eriytymistä. Tietyt toimittajapositiot ovat yhä nais- tai miesenemmistöisiä”, sanoo Teräsaho.

Tutkijan mukaan alan naisistumista ei selitä niinkään asennemuutos vaan koulutuksen ja työmarkkinoiden trendit.

”Nykyisin enemmistö toimittajista päätyy alalle yliopisto- tai ammattikorkeakoulututkinnon kautta. Samalla naisten osuus kaikista korkeakoulututkinnon suorittaneista kasvaa. Tämä selittää osittain sen, miksi naisia on toimittajina koko ajan enemmän”, sanoo Teräsaho.

Naisjournalistit eivät törmää lasikattoon, vaan he joutuvat lasikoppiin.

Tutkija Sinikka Torkkola


”Naisjournalistit eivät törmää lasikattoon, vaan he joutuvat lasikoppiin”, sanoo journalismin tutkija Sinikka Torkkola Tampereen yliopistosta.

Torkkola on tutkinut journalistien tapaa edetä työelämässä. Hänen mukaansa miehillä on ollut tapana edetä urallaan nopeasti loikkimalla, kun taas naisia on palkittu uskollisuudesta työnantajalle.

”Huomasimme, että toimittajamiehet pompsahtelevat työstä toiseen ja nousevat näin vauhdikkaasti kohti päällikköasemaa. Naiset taas jäävät samaan työpaikkaan, ja etenevät urallaan hitaasti.”

Torkkolan tutkimusaineisto kattoi ajanjakson 1970-luvulta 2000-luvun alulle. Tutkija arvioi, että sen jälkeen tilanne on ehkä muuttunut. Naiset vaikuttavat harjoittavan uraloikkimista aiempaa enemmän.

Helsingin Sanomien toimittaja Satu Vasantola aloitti uransa 1990-luvulla. Hän on työskennellyt päätoimittajana, viimeksi Meidän perhe– ja Hyvä terveys -lehdissä, mutta ei usko lasikaton kadonneen.

”Sukupuolella on edelleen merkitystä, eikä naisten eduksi. Syrjivät ajatusrakenteet istuvat tosi, tosi syvällä. En usko, että niistä päästään eroon yhdessä sukupolvessa.”

Vasantolan mukaan ajatusrakenteet ohjaavat muun muassa rekrytointiprosesseja.

”Olen päätoimittajana huomannut, että miehet hakevat työtä itsevarmemmin kuin naiset. Osittain siksi mies tulee helpommin valituksi johtotehtävään.”

Journalistiliiton työmarkkinatutkimusten mukaan journalistimiehet tienaavat naisia enemmän. Selvityksestä löytyy kuitenkin eräs naisistumisen kannalta kiinnostava tieto: alle 30-vuotiaat työsuhteiset journalistinaiset ansaitsevat enemmän kuin samanikäiset miehet. Jää nähtäväksi, kulkeutuuko nuorimpien palkkatasa-arvo muihin ikäryhmiin, kun sukupolvi keski-ikäistyy ja vanhenee.




Vaikuttaako alan naisistuminen median sisältöön? Tekevätkö naiset erityisen moninaista journalismia?

”En oikeasti usko, että sukupuolella on nykyään suurta vaikutusta. Tärkeintä on, että tekijäjoukosta löytyy erilaisuutta”, sanoo Keskisuomalaisen Inkeri Pasanen.

Journalismin naisistumisen on kuitenkin myös haaveiltu monipuolistavan sisältöjä. Esimerkiksi 1980-luvun alun Sanomalehtimiehissä esiintyi kommentteja, joissa naisten journalismia pidettiin ihmislähtöisenä ja lempeänä – uuden aikakauden journalismina.

Osa tähänkin artikkeliin haastatelluista toimittajista ilmaisi vastaavaa toivoa. Tutkija ampuu ajatuksen alas.

”Ennen oletettiin, että journalismin sisältö muuttuu sukupuolijakauman muuttuessa, mutta niin ei ole käynyt. Journalismin sisään on kätketty perusoletus, jonka mukaan maailma rakentuu kahdesta sukupuolesta. Myös naiset tekevät edelleen yhdenlaista sisältöä naisille ja toisenlaista miehille”, Sinikka Torkkola sanoo.

Jonkinlaisesta tasa-arvoistumisesta huolimatta toimittajat haastattelevat useammin asiantuntijamiehiä kuin -naisia etenkin taloudessa, politiikassa ja urheilussa.

”Kun alalle tuli enemmän naispomoja, luulimme, että vääristymät katoaisivat automaattisesti, mutta ei se niin mennyt. Itsekin kuvittelin haastattelevani enemmän naisia kuin miehiä, mutta kun oikeasti laskin, huomasin sukupuolten menevän aika tasan”, sanoo Helsingin Sanomien Satu Vasantola.


Lähteet:
Franks, Suzanne. Women and journalism. I.B. Tauris, 2013.
Hänninen, Reetta. Kevyt ja pirteä kynä. Naisten ensimmäinen aalto Helsingin Sanomien toimituksessa sotien välisenä aikana. Väitöskirja. Helsingin yliopisto, 2019.
Kurvinen, Heidi. ”En mä oo mies enkä nainen. Mä oon toimittaja”. Sukupuoli ja suomalainen toimittajakunta 1960- ja 1970-luvulla. Väitöskirja. Oulun yliopisto, 2013.
Ruoho, Iiris & Sinikka Torkkola. Journalismin sukupuoli. Vastapaino, 2010.
SJL:n työmarkkinatutkimus 2020.
Sanomalehtimies – Journalisten, vuosikerrat 1973 – 1986.
Juttua varten on haastateltu oppilaitosten edustajia ja Seta ry:n viestinnän asiantuntija Eliisa Alataloa.

"Mehän olimme kaikki naisia"

Sari Gustafsson vaaleassa paidassa puolikuvassa, katsoo ylävasemmalle

Sari Gustafsson, 66, kuvajournalisti

”Opiskelin valokuvausta Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksessa, josta valmistuin vuonna 1983. Linjalla oli puolet naisia, mutta harva meistä päätyi lehtikuvaajaksi.

Pääsin vuonna 1982 kesken opintojeni kesäkuvaajaksi Ilta-Sanomiin. Myöhemmin samana vuonna Lehtikuvasta vapautui paikka, jonka sain. Meitä oli siellä 12 kuvaajaa, joista kaksi naisia. Siinä työssä olin 31 vuotta.

Nuorena valokuvaajana kuulin jonkin verran tytöttelyä kollegoilta ja haastateltavilta. Kun menin kuvaamaan jotakin isoa johtajaa, siellä saatettiin sanoa, että ai sieltä tulee tyttö. En ottanut sellaisista nokkiini.

Uran alussa huomasin, että minua ei lähetetty ulkomaankeikoille yhtä usein kuin mieskuvaajia.

Reissut olivat tuolloin fyysisesti rankkoja. Olin 160-senttinen nainen enkä kovin vahva, ja isossa matkalaukussa piti raahata mukana suurennuskone ja erillinen lähetinkone. Kameralaukussakin oli paljon kakkuloita, koska zoomeja ei ollut. Kuvat kehitettiin hotellin vessassa.

Sisulla selvisin kaikesta, ja olen siitä ylpeä. Minua alettiin lähettää reissuille kuitenkin enemmän vasta 1990-luvulla, kun palasin lasten saamisen jälkeen hoitovapaalta töihin.

Samaan aikaan huomasin, että nuoria, hyvin koulutettuja toimittajanaisia näkyi yhä enemmän.

Alalla hyväksyttiin, että toimittajan osaaminen ei riipu sukupuolesta. 2010-luvun puolelta muistan erään hienon tilanteen. Olin kuvauskeikalla, ja siellä oli muitakin kuvaajia. Koko porukka huomasi yhtä aikaa, että hei, woman power. Mehän olimme kaikki naisia. Se oli uutta.

Lehtikuvan loppuaikoina tein Marja Airion kanssa paljon kuvituskuvauksia, jotka tuottivat Sanomille hyvin rahaa. Tästä meidät palkittiin Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan mitaleilla ansioristein, ja sain myös kutsun Linnan juhliin.

STT osti Lehtikuvan vuonna 2010, ja vuonna 2013 alkoivat yt-neuvottelut. Yhdeksästä valokuvaajasta kolme pantiin ulos. Minä olin yksi kolmesta, vaikka olin heidän ainoa naiskuvaajansa.

Kyselin tasa-arvolautakunnalta, että onko tällainen sallittua, mutta asiaan oli kuulemma vaikea puuttua. En lähtenyt sen enempää kyseenalaistamaan. Nyt olen seitsemän vuotta tehnyt töitä freelancerina ja pärjännyt hyvin.”

"Koripalloilijana opin olemaan fyysinen ja kova"

Inka Helenius oranssissa paidassa, hymyilee, aurinko häikäisee.

Inka Henelius, 42, urheilutoimittaja

”Taustaltani olen kilpaurheilija. Pelasin koripalloa tosissani. Lukiossa aloin kuitenkin miettiä, että ehkä nainen ei voi Suomessa elättää itseään koripallolla.

Kun olin nuori, urheilutoimittajissa ei ollut hirveästi naisia. Meidänkään koripallopeleistämme eivät ikinä raportoineet naiset, vaan aina oli niitä setämiehiä meitä pelin jälkeen kiusaamassa.

Ylellä oli kuitenkin urheilutoimittajana Laura Ruohola, jota salaa ihailin. Hänen esimerkkinsä todisti minulle, että nainenkin voi olla iso urheilutoimittaja.

Pidin kirjoittamisesta, joten hakeuduin journalistiksi. Aloitin kesätoimittajana Etelä-Saimaassa, jonka urheilutoimituksessa kaikki olivat miehiä. Myöhemmin STT:llä ja Ylellä tapasin paljon vahvoja naisia.

Urani alkuvaiheessa pahoitin joskus mieleni siitä, kun osaamistani epäiltiin. Minullahan oli urheilutaustakin. Koin tarvetta todistella itseäni. Myöhemmin tv-työssä jouduin kohtaamaan tylysti sen, miten naisia arvostellaan. On aika tylsää kuulla kommentteja jostain hiustyylistä.

2000-luvun alussa häirintä oli sentään pientä verrattuna tähän päivään, kun on sosiaalinen media.
Nykyään naiset alkavat olla hyvin esillä urheilutoimittamisessa. Naisistuminen on tuonut tuoretta näkökulmaa alalle.

Naisilla on mielestäni halua ja kykyä taustoittaa urheilun inhimillistä puolta. Jutussa pitää olla muukin pihvi kuin se, että SaiPa voitti 4 – 1. Miestoimittajat ovat joskus turhan kiinni nippelitiedossa.

Nuorena koripalloilijana opin olemaan fyysinen ja kova. Nykyäänkin olen suorapuheinen. Naisvaltaisilla aloilla saatetaan kyräillä selän takana, mutta itse tykkään olla porukassa, jossa ongelmat ilmaistaan kiertelemättä ja sitten jatketaan eteenpäin.

Väittelen mielelläni mieskollegoiden kanssa siitä, minkä verran naisten urheilua pitää näyttää. Haluaisin, että sitä selostettaisiin ja kuvattaisiin yhtä laadukkaasti kuin miesten urheilua, jolloin sitä olisi myös kivempi katsella. Pidän naisurheilijoiden puolta.”

"En koe sukupuolella olleen vaikutusta työhöni"

Roosa Sarajärven kasvot, kirkkaassa valossa, lehtiseinän edessä

Roosa Sarajärvi, 21,
kesätoimittaja

”Aloitan syksyllä medianomiopintojen kolmannen vuoden Oulun ammattikorkeakoulussa. Siellä huomaa alan naisistumisen. Journalismin suuntautumisvaihtoehdossa on opiskelijoina mielestäni huomattavasti enemmän nais- kuin miesoletettuja.

Sukupuoli ei vaikuta meillä koulussa ainakaan kurssitehtävien aihevalintoihin. Ilmapiiri on kannustava, ja kaikki keskittyvät niihin juttuihin, jotka juuri heitä kiinnostavat.

Olen kesätoimittajana Haapavesi-lehdessä. Täälläkään sukupuoli ei ohjaa naisia tekemään juttuja vain tietyistä aiheista. Tämä on nimittäin pieni paikallislehti, jonka kaikki toimittajat ovat naisia.

Muutenkaan en koe sukupuolella olleen vaikutusta työhöni. Kun olin ensimmäistä kertaa kesätoimittajana, kuulin joskus tytöttelyä, ja ehkä joku haastateltava on saattanut epäillä nuoren naistoimittajan kykyä kirjoittaa vakavista aiheista. Se on nihkeää, mutta yleensä minut on otettu vakavasti.

Voi olla, että sosiaalisessa mediassa naistoimittajia vastaan hyökätään enemmän kuin miestoimittajia. Toivon, että ajan myötä tämäkin ongelma helpottaa.

Loppujen lopuksi mietin, onko sillä edes väliä, kuka jutun kirjoittaa. Tärkeintä on, että journalismi pysyy moninaisena ja totuudenmukaisena.”