Työmarkkinakeskusjärjestöt esittävät, että hallitus jatkaisi työlainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan koronakriisin takia tehtyjä muutoksia vuoden loppuun asti. Lomautusneuvottelut voitaisiin siis käydä koko loppuvuoden ajan viidessä päivässä ja työttömyyskorvausta saisi työttömyyden ensimmäisestä päivästä lähtien.
Lisäksi Kuntatyönantajat, EK, SAK, Akava ja STTK esittävät, että työttömyyskorvauksen enimmäismaksuajan kertyminen keskeytettäisiin niin ikään vuoden loppuun.
Esitys on jatkoa maaliskuussa tehdylle sopimukselle. Koronakriisin takia tehtyjen lakimuutosten oli määrä olla voimassa kesäkuun loppuun asti.

Uusimmassa lehdessä
- Kaleva Median Juha Laakkonen ja Keskisuomalaisen Vesa-Pekka Kangaskorpi haluavat pitää suomalaisen median suomalaisessa omistuksessa. Pelkkä maakuntahenki siihen ei riitä.
- Media käsittelee vähemmistöjä pinnallisesti ja liian varovasti, kirjoittaa Ujuni Ahmed
- Tekoälysisällöt opettavat yleisön epäilemään, eikä se ole vain hyvä
- Toimitusosasto on yhteisöllisyyden ja virkistyksen paikka