Miltä tuntuu, kun haastateltavat kuvittelevat jatkuvasti puhuvansa veljelle?

Oli yllättävää, kun veli oli muutakin kuin urheilijapoika

Olli Seuri, 36, Ylen toimittaja ja Tampereen yliopiston journalistiikan työelämäprofessori, yhteiskuntatieteiden tohtori
Ville Seuri, 39, Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan sisältöpäällikkö

Ylessä työskentelevät Ville ja Olli Seuri menevät veronmaksajilta sekaisin.

Sähköpostit saapuvat vääriin osoitteisiin. Äänet kuulostavat radiossa samanlaisilta. He kuulostavat jopa haastattelunauhalla hämmentävän identtisiltä.

”Tämä on aika erikoista, koska olimme aika erilaisia lapsina”, Ville Seuri sanoo.

”Meillä oli Kuopiossa erilaiset kaveripiirit ja mielenkiinnon kohteet. Minä luin paljon, Olli taas pelasi jalkapalloa.”

Eriytyminen erilaisiin kaveripiireihin tapahtui sen jälkeen kun Olli meni kouluun. Sitä ennen hän juoksi mukana isonveljen ja tämän kavereiden leikeissä.

Seuraavan kerran veljekset lähentyivät aikuisuuden kynnyksellä. Olli oli 17-vuotias ja tuli vierailemaan Helsinkiin, jossa Ville opiskeli kirjallisuutta yliopistolla. Isoveli vei baarikierrokselle Kallioon.

”Voiko tällaista kertoa?” Olli miettii kesken haastattelun.

”Voi, kaikki ovat olleet 17-vuotiaina Roskapankissa”, Ville sanoo.

”Katsoin Villeä silloin ylöspäin. Eihän minun sivistyksen taso ollut silloin nuorena poikana samalla tasolla.” Olli kertoo.

”Sittemmin olet kyllä saavuttanut sen!” Ville naurahtaa.

Tuohon aikaan Ville huomasi, että joutui asennoitumaan veljeensä uudella tavalla. Ennen hän oli ajatellut, ettei Ollin maailmaan mahtunut juuri enempää kuin intohimoinen jalkapallon pelaaminen ja seuraaminen. Lukioikäisenä veli oli kuitenkin kiinnostunut kaunokirjallisuudesta ja seurasi tiukasti mediaa.

”Oli kiinnostavaa ja outoa löytää veljestä näitä puolia. Meidän suhteeseemme oli aiemmin kuulunut se, että minulla oli oma alueeni ja veljellä oma. Nyt olen tottunut ajatukseen, että Olli ei ole pelkkä urheilijapoika, vaan kiinnostunut sivistyneistä asioista. Silloin on luonnollista, että teet samoja asioita kuin minä”, Ville kiusoittelee.

”Selvä!” Olli sanoo heti.

Sittemmin Olli pyrki ja pääsi opiskelemaan historiaa Tampereen yliopistoon. Villekin oli vaihtanut opiskelukaupungin Tampereeseen ja kirjallisuuden tiedotusoppiin.

Ollikin ajautui tiedotusopin kurssille sivuaineopintoihin. He opiskelivat yhtäaikaisesti noin vuoden, jotta ”muutamat pubivisat ehdittiin voittaa yhdessä.”

”Kyllä Villen esimerkki on vaikuttanut tiedostamatta paljon uraani. Olin nähnyt Villen opiskelujen kautta, että opiskelemalla tiedotusoppia pääsee harjoitteluihin ja siitä pääsee tosi nopeasti oikeaan palkkatyöhön”, Olli sanoo.

Nykyään poikalasten isinä Olli ja Ville ovat paljon tekemisissä lasten kautta. Yhteisellä työnantajalla Ylellä he näkevät käytävillä ja käyvät lounaalla säännöllisen epäsäännöllisesti.

”Mielellään journalismista juttelee fiksujen henkilöiden kanssa, ja on mukavaa että yksi tällainen löytyy perheestä. Toki se voi olla muulle perheelle raskasta, kun suvun kokoontumisissa alamme puhua työasioista”, Ville kertoo.

Omasta kulttuurista toimittaminen on perheasia

Anni-Saara Paltto, 37, Yle Saamen toimittaja
Aslak Paltto, 36, Yle Saamen toimittaja ja Poromiehen silmin -dokumentin tekijä

Saamelaiset Anni-Saara ja Aslak Paltto tekevät toimittajan työtä kieli ja kulttuuri edellä.

”Me olemme saamelaisesta poronhoitajaperheestä. Se on määrittänyt meidän elämäämme pienestä asti. Olemme kulkeneet metsässä ja tunturissa. Tämä on elämäntapa”, Anni-Saara valottaa.

Aslak on osa-aikainen toimittaja, sillä hän pitää samalla huolta poronhoidosta. Sisarusten nuorempi pikkuveli hoitaa poroja kokopäiväisesti.

”Taustamme takia en ole vieläkään vakituisissa töissä. Kokopäiväinen toimittajuus ei ole mahdollista”, Aslak sanoo.

Sisarukset kasvoivat Inarissa, Lemmenjoen rannalla. Heillä on vain 1,5 vuotta ikäeroa ja lapsena he jakoivat samat metsät ja lastenohjelmat.

”Meillä ei ollut mitään sellaisia rooleja, että jompikumpi olisi ollut enemmän pomo”, Anni-Saara kertoo.

Sisarukset kokevat toisensa helposti lähestyttäviksi ihmisiksi.

”Aslak on hyvä ihmisten kanssa, hän ajattelee aina muita. Jos isä ei ollut tullut metsältä, hän huolehti jo lapsena, että isällekin pitää jättää jälkiruokaa.”

”Anni-Saara on samanlainen.”

Anni-Saara näkee kuitenkin enemmän eroja.

”Aslak on sosiaalinen ja tuntee kaikki. Itse olen pidättäytyvämpi ja introvertimpi. Olemme kaksi ääripäätä myös ammatillisesti. Aslak tykkää pureskella aiheita pitkään ja laajasti. Hänellä ei ole hoppu mihinkään. Itse olen perusuutistoimittaja, joka rakastaa sähkeitä ja nauttii uusiin asioihin nopeasti siirtymisestä.”

Paltot olivat samaan aikaan Yle Saamen toimituksessa muutaman vuoden. Silloin työroolit ja perheroolit sekoittuivat hieman.

”Kyllä sanoit aika tiukasti, kun taisin astua varpaillesi. Silloin tiesin, että niin ei pidä tehdä”, Aslak sanoo.

”Veljelle saattaa sanoa eri tavalla suoremmin kuin muille”, Anni-Saara myöntää.

Mutta vihoissa ei tavata olla, he vakuuttavat. Minkäänlaista kilpailutilannetta heillä ei ole koskaan ollut yksityis- tai työelämässä.

”Sanomme kyllä, jos tulee jotain asiaa, mutta sitten pitää jo päästä eteenpäin.”

Kummatkin Paltot opiskelivat alkuperäiskansojen journalismiohjelmassa Kautokeinossa, Aslak maisteriksi asti. Aslak seurasi Anni-Saaran jalanjälkiä, kun Jyväskylän liikuntatieteellisen ovet eivät armeijan jälkeen auenneet.

Ryhmäpuhelu Pohjois-Suomeen on monella tavalla erityislaatuinen. Sisarukset puhuvat yleensä toisilleen äidinkieltään pohjoissaamea, mutta nyt he puhuvat toisilleen suomea.

Anni-Saara ja Aslak asuvat 250 kilometrin päässä toisistaan.

”Työ on bonusasia, sillä sen takia tulee pidettyä enemmän yhteyttä”, Aslak kertoo.

He saattavat kysyä toisiltaan vinkkejä haastateltavista tai miten omaa juttua voisi hioa.

Lisäksi perhe on läsnä työmaalla muutenkin. Nuoremman veljen kihlattu on Palttojen pomo.

”Hyvin se sukulaissuhde on toiminut työpaikalla. Ei se ole häirinnyt. Työasiat työasioina ja perheasiat erikseen”, Anni-Saara sanoo.

Veljen irtisanoutuminen vakitöistä oli siskon mielestä rohkea teko

Lassi Lapintie, 32, töissä osa-aikaisena STT:llä. Työskentelee free-tiedetoimittajana Suomen Kuvalehdelle. YTM Tampereen yliopistosta. Työskennellyt digitoimittajana Iltalehdessä.
Nelli Lapintie, 28, töissä Ilta-Sanomissa ttt-sopimuksella ja freelancerina Länsi-Uusimaassa. Opiskelee Jyväskylän yliopistossa journalistiikan maisteriohjelmassa.

Kun Nelli Lapintie pyrki opiskelemaan journalismia Turun ammattikorkeakouluun 2014, hän sai veljeltään merkittävää apua.

Veli Lassi opiskeli Tampereen yliopistossa tiedotusoppia ja oli työskennellyt jo useissa toimituksissa.

”Yritin muistella, millaisia kysymyksiä omissa pääsykokeissa oli ollut”, Lassi sanoo.

”Muistan, kun laitoit minut kirjoittamaan harjoitukseksi jotain mielikuvitusuutisia. Hiihtokisoissa oli sattunut jokin skandaali. Se oli tosi hyvää harjoitusta, koska minulla ei ollut silloin juurikaan kokemusta toimittajantyöstä”, Nelli sanoo Lassille.

Toimittajan ura tuntui molemmista mahdolliselta ammatilta muun muassa siksi, että sukulaisissa oli ollut toimittajia.

Kun pääsykokeet menivät hyvin, ja Nelli pääsi opiskelemaan, sukulainen onnitteli opiskelupaikasta, mutta ei alavalinnasta, sillä tiesi urapolun olevan haastava.

Lapintiet ovat tulleet media-alalle aikana, jolloin työllistyminen vakituiseen työsuhteeseen on aiempaa epätodennäköisempää. Toimeentulo kertyy pienistä puroista, osa-aikaisuuksista ja freetöistä.

Lassi ja Nelli ovat järjestäneet työnsä juuri näin. Lassi tekee osa-aikaisen toimittajan töitä STT:llä ja free-tiedetoimittajan töitä Suomen Kuvalehdelle. Nelli opiskelee vielä, mutta tekee samalla tuurauksia uutistoimittajana.

”Koulun lukuisilla kursseilla on puhuttu siitä, että ala on vaikea, eikä vakituisia töitä ole tarjolla. Saa painaa töitä selkä hiessä. Ei ole ollut yhtään liioittelua”, Nelli sanoo.

”Mutta Lassin ja muun lähipiirin kannustamana on jaksanut puskea eteenpäin. Töitä on silti ollut.”

Lähipiirin kokemuksista ymmärretään myös se, ettei vakituinen työpaikka ole menolippu auvoon. Lassi irtisanoutui vakituisesta työstä pari vuotta sitten.

”Työskentelin vakituisena toimittajana Iltalehdessä reilut pari vuotta. Ne olivat hyviä kasvun vuosia, mutta kasvun rajat tulivat vastaan ja halusin kokeilla jotain muuta”, Lassi kertoo.

”Olit tosi rohkea, kun uskalsit irtisanoutua vakituisesta työstä”, Nelli sanoo.

”Kun alalla on vaikeaa työllistyä, koemme, että tsemppaaminen auttaa puolin ja toisin enemmän kuin kilpailu. Niin myös sisarussuhteessa. Verkostot ovat todella tärkeä tapa edetä alalla”, Lapintiet sanovat.

Erilaiset luonteetkaan eivät ole este, enemmänkin vahvuus, Nelli sanoo.

”Minä olen varautunut ja hillitympi ihminen, isääni tullut. Nelli on taas äitiinsä tullut, avoin karjalaisluonne”, Lassi kuvailee. l

Pomo on myös veli

Urho Salo, 77, Aamulehden urheilutoimituksen eläköitynyt esimies
Tapani Salo, 63, Aamulehden urheilutoimituksen toimittaja

Aamulehden urheilutoimituksessa työskentelivät parikymmentä vuotta samaan aikaan Urho ja Tapani Salo.

Veljekset kiittävät 13 vuoden ikäeroa siitä, että kollegasuhteeseen ei ole juuri tullut sisarellista kilpailua.

Urho muistelee, kuinka hän osti Tapanille muovisen harjoitusseipään 1960-luvulla. Pikkuveli harrasti silloin innokkaasti seiväshyppyä. Rahat seipääseen tulivat jo toimittajan töistä, sillä Urho oli vakinaistettu Aamulehteen pian armeijan jälkeen 1963.

Osaltaan kilpailemattomuuteen ovat vaikuttaneet myös eri painotusalueet: Urho on seurannut esimerkiksi yleisurheilua 1952 Helsingin olympialaisista asti, Tapani Salo on tunnettu etenkin jääkiekkojournalismista.

Sopuisaa on ollut siitäkin huolimatta, että Urho oli 1985–1996 Tapanin esimies.

”Joskus tuntui, että veli vaati esimiehenä minulta enemmän kuin muilta alaisilta. Hän oli tarkempi esimerkiksi henkilöjuttujen taustatöissä”, Tapani sanoo.

”Veljesten välinen suhde voi olla työmaalla herkkä paikka. Urho tiesi, että joitakin hänen sanomisiaan en ota kuuleviin korviini.”

Tapanin ura Aamulehden avustajana alkoi, kun Urho lähetti pikkuveljensä pikku keikalle selostamaan 2. divisioonan jalkapallo-ottelua 1978, sillä veli oli ollut aina kiinnostunut urheilusta.

”Ei tainnut olla muitakaan ehdokkaita”, hän naurahtaa

Työnäyte olikin varsin hyvä ”pätkä”.

”Minulla oli jo silloin kokemusta toimittajanaluista. Katsoin, että tässähän on aineksia ja siitä alkoi Tapanin ura urheilutoimittajana. Välillä (1982 – 1985) hän loikkasi Helsingin Sanomien Tampereen toimituksen urheiluavustajaksi ja pärjäsikin siellä hyvin. Aloin vähitellen pyydellä häntä takaisin Aamulehteen”, Urho kertoo.

”Tapaniin saattoi luottaa. Tiesin, että hän tekee aina parhaansa, isoveli jatkaa.

Urho rekrytoi Tapanin avustajaksi, mutta vakinaiseksi toimittajaksi hänet valitsi Aamulehden uutispäällikkö Ilkka Juonala.

Voisi hyvin päätellä, että Tapanista tuli toimittaja isonveljen ansiosta. Onko niin?

”En ole miettinyt sitä koskaan noin, mutta varmasti sillä oli vaikutusta. Olen pitänyt kirjoittamisesta nuoresta asti. Jos minusta ei olisi tullut toimittajaa, olisin yrittänyt jotain muuta kirjoittamiseen liittyvää”, Tapani miettii.

Veljekset kuvailevat toisiaan harkitseviksi ja rauhallisiksi. Kun Urho kuvailee kummankin huumorintajua ”kuivan brittiläiseksi”, huvittaa se Tapania.

Urho asuu nykyään Espanjassa, mutta käy kesällä Suomessa. Kesän kohokohta on ollut yhteinen matka Kalevan kisoihin. Yksi kolumni on tavannut irrota vielä eläkeläiseltäkin.