Liitto

”Se on aika monta Unicafe-lounasta vuodessa” – liitto pohtii opiskelijoille halvempaa jäsenmaksua

Journalistiliitolla on hankaluuksia pitää kiinni opiskelijajäsenistä. Eronneet opiskelijat pitävät liittoa kalliina ja jäsenmaksun maksamista monimutkaisena. Liittoon liittyy vuosittain yli 200 opiskelijaa, mutta yli sata myös eroaa.

Liiton opiskelijalähettiläs Martta Kallionpää selvitti keväällä erojen syitä rekisteritietoihin ja sähköpostikyselyyn perustuen. Selvityksestä kävi ilmi, että opiskelijat erotetaan useimmin jäsenmaksurästien vuoksi. Yleensä eronneet opiskelijat ovat olleet jäseninä 1,5 vuotta eli juuri sen ajan, jona jäsenyys on ilmainen eikä rästimaksuja ole vielä karhuttu.

Kyselyssä moni kertoi eronneensa kalliin jäsenmaksun vuoksi ja siksi, ettei kokenut liiton palveluita hyödyllisiksi. Osa kyselyyn vastanneista myös koki, ettei ollut saanut apua ja tukea pätkä- ja silpputyöhön liittyvissä ongelmissa.

”Sellainen opiskelija ei todennäköisesti liity enää uudestaan sitten, kun valmistuu ja saa vakipaikan”, Kallionpää sanoo.

Ensimmäistä tutkintoaan suorittaville Journalistiliiton jäsenyys on ensimmäisen opiskeluvuoden ajan ilmainen. Sen jälkeen heillä on oikeus alennettuun 7,5 euron kuukausimaksuun opintojen ajan, kuitenkin korkeintaan 5,5 vuotta. Normaalisti jäsenmaksu on joko 1,4 prosenttia tuloista tai vähintään 15 euroa kuussa.

Työsuhteista työtä tekevä opiskelija voi liittyä työttömyyskassaan, jolloin jäsenmaksu on vähintään 15 euroa kuussa.

”Jos asiaan ei ole perehtynyt, jäsenmaksussa on aika monta eri muuttujaa”, Pirkanmaan Journalistien opiskelijaedustaja Ilmo Ilkka sanoo.

Hän pitää nykyistä maksua tarpeettoman monimutkaisena.

Akavalaisessa viestijöiden liitossa Viesti ry:ssä jäsenyys on maksuton päätoimisille opiskelijoille. Siihen verrattuna Journalistiliiton jäsenyys tuntuu kalliilta, Helsingin Seudun Journalistien (HSJ) opiskelijaedustaja Vilma Ikola sanoo.

”7,5 euron kuukausimaksu ei varmasti kuulosta työssä olevalle suurelta, mutta kun sen ajattelee lounaina opiskelijaravintolassa, se on aika monta 2,60 euron Unicafe-lounasta vuodessa”, Ikola vertaa.

 

Journalistiliitto on alkanut selvittää opiskelijajäsenmaksun yksinkertaistamista. 23. toukokuuta liiton valtuusto hyväksyi HSJ:n aloitteen, jossa liittoa pyydetään pohtimaan samalla myös maksun alentamista.

Valtuusto keskusteli myös siitä, miten luottamusmiehet voisivat tukea pätkätyöntekijöitä paremmin ja palvelevatko liiton yhdistysrajat uransa alussa olevia, jotka vaihtavat tiuhaan työpaikkaa.

Ilkka ja Ikola toivovat liiton panostavan opiskelijatoimintaan jatkossakin. Hyviä alkuja ovat olleet uusi opiskelijalähettiläs, kesätyökannanotot ja yhteistyö opiskelijajärjestöjen kanssa.

Mutta ne ovat vasta alkuja, Ikola muistuttaa.

”Pahinta on, jos vain puhutaan eikä tehdä mitään.”