Sanan saattajat

Kielilläpuhuminen ei ole hyvää radiota.

Se on tärkein, ja ainoa, syy sille, miksi sitä ei Radio Dein ohjelmissa kuulla. Tai profetointia. Kyse ei ole teologisesta linjasta, Kirsi Rostamo korostaa.

”Ei kuuntelija ymmärrä, jos puhutaan hänen näkökulmastaan höpöhöpöä. Meidän sisällön pitää olla sellaista, että kaikki ymmärtävät sen”, hän sanoo.

Rostamo on Dein toimitusjohtaja ja päätoimittaja – ja sanoissaan tarkka. Sellaiseksi oppii, kun on johtanut 21 vuotta kristillistä radiokanavaa, joka myy illoiksi ohjelma-aikaa kirjavalle joukolle uskonnollisia yhteisöjä.

Kirjava on diplomaattinen sana riitaisalle. Kristittyjen joukko on Rostamon mukaan polarisoituneempi kuin vuosiin, kaikki vähän savustamassa toisiaan nurkkaan. Jotta kaikki mahtuisivat yhdelle kanavalle, ohjelmille täytyy olla säännöt – esimerkiksi paljon kielilläpuhumista tärkeämpänä kielto väittää aikuis- tai lapsikastetta ainoaksi oikeaksi. Ei ole kovin yhteiskristillistä syyttää toista harhaoppiseksi.

Kaikkia sisältöjä Rostamo ei ehdi itse kuunnella etukäteen. Aikoja myydään siksi vain vakiintuneille uskonnollisille yhteisöille, joilla on jonkinlainen valvova johtokunta. Jotta ohjelmissa ei opeteta mitä sattuu.

Välillä on silti opetettu.

”On haasteellisempia yhteistyökumppaneita, joita valvomme itse. Jotkut kokeilevat rajojaan”, Rostamo kertoo.

Harva on yhtä sovitteleva kuin Rostamo. Sen vuoksi Suomessa julkaistaan toista sataa uskonnollista mediatuotetta, joista suurin osa on sitoutunut johonkin suuntaukseen.

Yksi teologinen linja per julkaisu on helpompi ratkaisu kuin kaikkia syleilevä yhteiskristillisyys, sen sanoo Rostamokin. Dein sovinnollisuus ärsyttää sekä liberaaleja että konservatiiveja.

Evankelis-luterilaisen kirkon noin 50 seurakuntalehden ohella lähes kaikki kirkon sisäiset herätysliikkeet julkaisevat omia lehtiään. Helluntailaisilla, vapaakirkolla, baptisteilla, adventisteilla ja metodisteilla on heilläkin omansa. On Patmos-radiota, Alfa-tv:n kanavalla ohjelmiaan lähettävä IRR-TV, erilaisia nettitelevisioita ja verkkolehtiä.

Jopa mieluummin oman väen kesken pysyttelevät vanhoillislestadiolaiset haluavat välittää sanomaansa useamman lehden ja kesäseurojen aikaan toimivan ympärivuorokautisen radion voimin.

Jos Jeesus tulisi nyt, sitä riittäisi kyllä tunnustuksellisen median ammattilaisia raportoimaan.

Tavoittavimmat ”kirkkomediat” ovat pääkaupunkiseudun seurakuntien Kirkko ja kaupunki, joka painos on 340 000 sekä Jouluradio, jota kuunteli viime lähetyskaudella lähes 700 000 ihmistä viikossa. Neljä vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa tunnetuin kristillinen media oli kuitenkin juuri Radio Dei.

Se ei tarkoita, että kristillinen radiokanava olisi silti hyvä bisnes. Oikeastaan se ei ole bisnes ollenkaan, Kirsi Rostamo sanoo.

Esimerkiksi viime tilikaudella Dei teki noin 29 000 euroa tappiota, enemmän kuin pitkään aikaan.

Toimittajilleen Rostamo maksaa oikeaa palkkaa, itselleen ei juurikaan. Kun talous on antanut myöten, hän on nostanut pientä palkaa. Elanto tulee perheyrityksen osingoista.

Siinä mielessä Rostamo on melko tyypillinen kristillisen mediakentän toimija. Häntä ajaa kutsumus.

Sanoman entisen varatoimitusjohtajan, viestintäneuvos Martti Ojareksen kutsumus oli niin vahva, ettei hän kokenut voivansa lausua enää Isä meidän -rukousta. Ei, ellei antaisi Jumalan tahdon tapahtua, vastaisi saamaansa profetiaan ja perustaisi kristillistä televisiokanavaa.

”Se oli rukouksen ja itkun vuosi”, Ojares kuvaa Taivas TV7:n lähetystoiminnan aloittamista edeltänyttä aikaa. Hän oli ajatellut pääsevänsä nauttimaan seesteisistä eläkevuosista yhdessä vaimonsa Mirjan kanssa.

”Sanomalla minulla oli henkilökuntaa. Nyt oli vain eläke ja molemmilla kaksi kättä.”

15 vuodessa TV7 on paisunut mediataloksi, joka julkaisee myös kirjoja ja Christina-naistenlehteä. Vuoden 2014 tutkimuksessa TV7 oli toiseksi tunnetuin kristillinen media.

Ohjelmaa lähetetään kahdella suomenkielisellä kanavalla sekä viron-, venäjän- ja ruotsikielisillä kanavilla. Studioita on neljässä maassa.

Kanavan kasvua ohjaavat Martti Ojareksen Jumalalta saamat ilmoitukset ja rukous. Hän epäilee TV7:n menestyneen monia muita kristillisiä medioita paremmin, sillä hän on osannut kuunnella Jumalan tahtoa pelkän bisnesviisauden sijaan.

Ei sillä, etteikö tarkasta taloudenpidosta olisi apua. Tehtävä on haastava: uskovien katsojien joukko vanhenee ja vähenee. Martti Ojares luottaa kuitenkin siihen, että Jumala tarvittaessa järjestää lisää.

”Taloudellinen ravistelu saattaa tulla. Mutta uskon, että Jumala laskee samalla liikkeelle herätyksen tuulen”, hän sanoo.

Kanava elää pääosin lahjoituksilla, joita Ojares arvioi kanavan saavan vuodessa 3,5 miljoonaa. Päivässä pitäisi kerätä kymppitonni, jotta laskut saa maksettua.

Kanavan työtä tukevat myös perheen lapset, joista kaikki ovat jossain vaiheessa olleet siellä töissä. Esimerkiksi it-ammattilaiset Rami ja Juhani ovat kehittäneet yhtiön keskeiset ohjelmistot.

Ilman perhettä yhtiötä ei olisi, Martti Ojares sanoo. Hän on lapsille kiitollinen, sillä maallinen puoli maksaisi kyllä parempaa palkkaa.

Itse hän elää Sanomien eläkkeellään.

Rami Ojares on kunnostautunut myös toimittajana. Hän tekee TV7:n Konservatiivisia uutisia, jotka tänä syksynä laajenivat netistä kaapelikanavalle.

Journalistista taustaa Rami Ojareksella ei ole. Yritteliäs ihminen vain alkaa tehdä, hän sanoo.

Kerran viikossa lähetettävä vartin uutiskatsaus tehdään Oikean Median kanssa. Kirkko ja kaupunki ruoti vastamediaksi mielletyn Oikean Median sekä muun muassa TV7:n ja Patmoksen suhteita äärioikeistoon elokuussa.

Rami Ojares korostaa, etteivät sen enempää TV7 tai Konservatiiviset uutiset ole laitaoikeistolaisia. Hänen konservatiivisuutensa ytimessä ovat ikiaikaiset arvot ja viisaudet, jotka nousevat Raamatusta. Maallisessa mediassa ne arvot eivät hänestä riittävästi näy.

Ajatuksia Ojares oli pallotellut aiemminkin tuttujensa, Oikean Median Marko Hamilon ja Juha-Pekka Rahkosen kanssa. Yhteistyön aloittamiseen vaikutti myös pieni budjetti.

Maahanmuuttokriittistä sisältöä on tarjolla sieltä suunnalta vähän liiaksikin, Rami Ojares sanoo. Yksi juttu viikossa on hyvä ohje.

”Pitkällä välillä en halua, että uutiset olisivat liian yksipuolisesti jostain tietystä aiheesta”, hän toteaa.

Yleisö ei maahanmuuttoteemoista kuitenkaan valita, mitä nyt aluksi jotkut uumoilivat Konservatiivisia uutisia ”ihan natseiksi”. Pikemminkin pahaa mieltä aiheuttavat seksuaalisuuteen liittyvät sisällöt, ainakin jos tv-juttujen kuvitukset ovat olleet turhan graafisia.

Kun isä-Ojarekselta kysyy yhteistyökumppanien maahanmuuttokannoista, hän muistuttaa, ettei TV7 halua sotkeutua puoluepolitiikkaan.

”Jos olisi resursseja, tekisimme varmasti kaikki uutiset itse. Siihen suuntaan se varmasti koko ajan menee”, Martti Ojares sanoo.

Rami Ojares vakuuttaa silti, että yhteistyötä Oikean Median kanssa aiotaan jatkaa.

Maahanmuutto, seksuaalisuus ja avioliittokäsitys, Israelin toiminta – ja se jo aiemmin mainittu kastekysymys ovat teemoja, joista juttuja tekemällä saa kristillisessä mediassa varmimmin palautetta.

Juuri niistä myös uskovat ovat eniten erimielisiä. Rintamalinjaa ei kuitenkaan voi vetää keskeltä poikki. Maallisiin viestimiin verrattuna tunnustuksellisen median arvomaailma on pääosin konservatiivinen, mutta sävyjä on sata.

Esimerkiksi vanhoillislestadiolaisen Päivämies-lehden päätoimittaja Olli Lohi kokee maahanmuuttokriittisen linjan vieraaksi.

”Ne teemat ja arvot eivät oikein pohjaudu siihen, miten me itse ajattelemme. Ihmiset ovat taustasta riippumatta samanarvoisia”, Lohi sanoo.

Päivämies ottaa kyllä kantaa myös yhteiskunnallisiin ja kirkollisiin kysymyksiin. Sen linja mukailee tarkasti Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) ja koko liikkeen ääntä. Lohi on myös yhdistyksen viestinpäällikkö ja liikkeen keskeinen äänitorvi julkisuuteen.

Taloudellisesti Päivämies ja SRK:n muu kustannustoiminta pystyvät jopa tukemaan muuta toimintaa. Vaikka lehden levikki on hieman laskenut, Lohi kuvaa sen roolia keskeiseksi.

Sitä on toki muuttanut sosiaalinen media, jota lehti pyrkii nyt ottamaan haltuun aiempaa tarmokkaammin. Ensi vuoden alussa toimituksessa aloittaa uusi monimediatoimittaja.

Se on melko iso linjaus lehdeltä, jonka taustayhteisö on karsastanut television katsomista.

Päivämies on tosin jo pitkään julkaissut sivuillaan blogeja, ja Suviseuroistakin on some-viestintää. Uudet kanavat ja lehden monipäinen, vapaaehtoisten avustajien joukko ovat tapa osallistaa yhteisöä, Lohi sanoo.

Teologian rajoja koettelevaa moniäänisyyttä ne eivät ole juuri tuoneet. Vuonna 2016 Päivämiehen sivuilta poistettiin yksi, ehkäisyä käsitellyt blogiteksti, koska se silloisen päätoimittajan mukaan jätti tulkinnanvaraa liikkeen kantaan asiaan.

Nykyinen päätoimittaja Lohi sanoo pikemminkin yllättyneensä siitä, kuinka hyvin yhteistyö on bloggaajien kanssa sujunut. Lehden linja ja ajatukset on sisäistetty.

Kristillisellä medialla pitäisi mennä hyvin, periaatteessa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä laskee, mutta uusia uskonnollisia yhteisöjä, myös kristillisiä, syntyy koko ajan lisää. Tänä vuonna niitä on rekisteröity eniten sitten uskonnonvapauslain muuttamisen vuonna 2003.

Jokaisen pikkuseurakunnan tuskin kannattaa perustaa uutta lehteä. Voimien yhdistämisessä olisi järkeä.

Toistaiseksi laajempaa, yhteistä kristillistä mediaa ei ole saatu synnytettyä edes kansankirkon äänenkannattajana pidetyn Kotimaa-lehden ympärille. Vuonna 2014 se oli kolmanneksi tunnetuin kristillinen media, mutta sen levikki on ollut laskussa jo vuosia.

Yhteinen kristillinen media olisi Radio Dein Kirsi Rostamon toive. Kanavaansa hän on kerran kaupannutkin pääkaupunkiseudun seurakunnille.

”He totesivat, ettei heillä ole siihen varaa. Mietin, että no, miten yhdellä naisella sitten on”, Rostamo sanoo.

Jos kaikki teologiset näkemyserot saataisiinkin mahdutettua samalle kanavalle, mission suhde journalismiin olisi hankala. Oltaisiinko julistavia, viestinnällisiä vai kriittisiä?

Monen on esimerkiksi ollut nytkin vaikea ymmärtää, miksi Kirkko ja kaupunki kirjoitti Helsingin piispan Teemu Laajasalon rötösepäilyistä, Rostamo huomauttaa. Hän on seurannut keskustelua läheltä, koska on toiminut lehden johtokunnassa vuoden lopussa päättyvällä kaudella.

Eri medioiden roolit ovat erilaisia, Rostamo korostaa. Radio Dein sisällöissä missio tulee yleensä ennen journalismia. Ei uutisia siksi kuitenkaan jätetä kertomatta.

Kanava uutisoi aikanaan ensimmäisenä Nokia-mission keulakuvan, Markku Koiviston jäämisestä kiinni seksuaalisesta häirinnästä. Rostamo muistaa tapauksen vaikeana.

”Journalismissa on säännöt ja oli pakko kertoa. Meillä oli myös vastuumme, koska hän oli tehnyt kanavallemme ohjelmia”, Rostamo kertoo.

Tutkivaa journalismia Dei tuskin jatkossakaan uskovien yhteisöstä tekee.

”Helpompaa on jättää tutkimatta. Ei tarvitse kertoa, kun ei tiedä. Eikä ole resurssejakaan.”

Taustatietoa juttua varten ovat antaneet myös apulaisprofessori Johanna Sumiala Helsingin yliopistosta sekä toimittaja Hanna Antila Kirkko ja kaupunki -lehdestä. Kirjoittaja on evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.