Kuolleita

Jämäkkä uutismies

Kuolleita: Seppo Korkman

Toimittaja Seppo Korkman kuoli kotonaan Espoossa 9. 11. Hän oli syntynyt 9.  4. 1958 Korpilahdella, missä myös kasvoi ja kävi koulunsa.

Opettajan vinkki toimittajan urasta ainekirjoituksillaan loistaneelle ja jo tuolloin yhteiskunnasta sekä politiikasta kiinnostuneelle nuorukaiselle osui ja upposi. Seppo aloitti uransa alle parikymppisenä kesätyöntekijänä Keskisuomalaisessa. Sieltä matka jatkui monen paikallisen lehden ja Länsi-Uusimaassa toimituspäälliköksi johtaneen uran kautta vuonna 2005 nykyisen Etelä-Suomen Median pääkaupunkiseudun kaupunkilehtikolmikkoon.

Helsingin Uutisissa ja Vantaan Sanomissa työskentelyn jälkeen Sepon asema- sekä asuinpaikaksi muuttui Espoo, jossa hän ehti toimia Länsiväylässä erityisesti kuntapolitiikan uutisoinnin kantavana voimana kymmenkunta vuotta. Hänen uutisnenänsä johti juttuihin, jotka nousivat puheenaiheiksi myös valtakunnallisella tasolla.

Työssään rohkea, ahkera ja tinkimätön Espoon asioiden tietopankki oli aina valmis antamaan apua myös kollegalle.

Välittäminen kanssaihmisistä näkyi muillakin tavoin. Herkkäkorvainen kuuntelija osasi aina kaivaa jostain sen positiivisen sanan.