Myy, opasta ja ole uskottava

Juttutyyppi, aihe, tunne, konteksti, ehkä pituuskin. Kaikki ne pitäisi saada myytyä sinulle, lukija, heti tässä jutun aluksi – mieluiten jo otsikossa. Miksi lukisit, miksi jatkaisit?

”Kun toimittaja on perustellut aiheen itselleen ja pomolleen, unohtuu helposti kertoa kaikille muille, miksi juttu pitäisi lukea, ja miksi juuri nyt”, sanoo Ylen ajankohtaistoimituksen verkkotuottaja Terhi Upola.

Ajatuksessa ei ole Upolan mielestä mitään uutta. Verkossa se pitäisi vain tehdä selkeämmin – ja nopeammin.

”Printissä ja esimerkiksi pitkissä televisiojutuissa usein lämmitellään pitkään. Kuvaillaan tunnelmia, kun pitäisi olla että tsadam! Tämä alkaa nyt, tulet mukaan tai et!”

Siispä kiireesti asiaan. Tässä jutussa Terhi Upola antaa kolme neuvoa verkkokerrontaan, ja ensimmäisen ehdit jo lukea: Perustele juttusi!

Upola tuntee aiheen, sillä hän on kirjoittanut siitä juuri kirjan. 12. kesäkuuta ilmestynyt Livenä ja läsnä on jatkoa Juttutyyppioppaalle, jonka Upola teki kesällä 2015 Ylen sisäiseen käyttöön.

Aiemmin Upola on työskennellyt muun muassa Uusi Musta -blogin tuottajana. Nykyään hänen työtään on ohjata toimittajia ajattelemaan ”verkonomaisesti”.

Lähtökohdat ovat hyvät.

”A-studiossa monilla on pitkä tausta tarinallisten juttujen tekemisestä. Televisiotoimittajat ovat myös visuaalisia, ja se on verkossa todella tärkeää”, Upola kiittelee.

On toki aivan eri asia kirjoittaa puhuttavaksi kuin luettavaksi tarkoitettu juttu, mutta kokemus ensin mainitusta voi olla myös vahvuus.

”Varsinkin A-studiossa on persoonallista ja selkeää käsikirjoitusta. Toimittajien kieli on valmiiksi verkkoon sopivaa”, Upola sanoo.

Usein hän neuvoo muitakin kirjoittajia etsimään oikeaa äänensävyä lukemalla oma juttu ääneen. Jos jossain takeltelee, on käyttänyt liian vaikeaa kieltä.

Äänensävy on siis toinen neuvo. Sitä jokaisen median olisi Upolan mielestä syytä verkkoaikana pohtia. Loputtomasta sisällön tulvasta on erotuttava, mieluusti uskottavana, mutta tuttavallisena.

Se, mikä on uskottavaa, on kuitenkin eri yleisöille eri asia.

”Puoli ysin uutisten äänensävy voi olla viisitoistavuotiaasta epäuskottava, koska se kuulostaa hänestä ’näytellyltä’. Tubettajien tyyli kuulostaa sen sijaan aidommalta”, Upola vertaa.

Koko ikänsä somessa pyörineelle seuraavalle toimittajasukupolvelle oman äänen löytäminen on helpompaa. Muiden pitää etsiä sitä erilaisia tekstityylejä tutkien ja omaa yleisöä kuunnellen.

Sama koskee verkkovideoilla esiintymistä. Sitä voi Upolan mielestä harjoitella yksinkertaisesti ottamalla puhelimen käteen ja kokeilemalla. Ensimmäisiä videoita ei ole pakko näyttää kenellekään.

Hän vertaa harjoittelua siihen, että joillain ihmisillä on ”valokuvailme”. Toiston kautta joko muodostuu oma tapa esiintyä tai sitten kameralle juttelu muuttuu luontevaksi.

Kolmas neuvo on kädestä pitäminen ja verkkokerronnan lineaarisuus. Niihin liittyy yksi Upolan lempiaiheista, sitaattinosto.

”Kaikki pikkuelementit, kuten nostot ja faktalaatikot perustuvat sanomalehden isoon pintaan ja silmäilyyn, ja silmäily ei toimi mobiilissa. Siellä pitää suunnitella tismalleen yksi vaihtoehto lukemisjärjestykseen”, Upola sanoo.

Verkkojuttu vaatii toimittajalta Upolan mukaan enemmän ”hyvää kuljetusta”. Yleisöä ei pysty auttamaan taitolla verkossa kuten lehtiaukeamalla.

Kädestä yleisöä pitää pidellä myös silloin, kun se osallistuu juttuprosesseihin esimerkiksi joukkoistuksissa.

Silloin toimittajan velvollisuus on huolehtia, että keskustelu pysyy raiteillaan ja että aineistoa käytetään vastuullisesti.

Mutta älä purista liian tiukasti! Hyvä joukkoistuskysymys on tarkasti mietitty, mutta tavallista haastattelukysymystä laajempi.

”Yleisö tekee mitä tahtoo ja vastaa mitä tahtoo. Voit saada jotain, muttet päättää etukäteen, mitä.”

Kolme neuvoa eivät tietysti vielä auta tekijää verkkoguruksi. Upolan kirjassakin neuvoja on koko joukko lisää.

Upola itse kertoo kirjoittaneensa Livenä ja läsnä -kirjan ”kädestäpitelijäksi” toimittajille – luomaan uskoa, että muutosta voi ymmärtää ja työssään kehittyä.

”Ehkä minulla on toimituksessakin vähän sellainen rooli: vaadin muutosta, mutta myös autan niin paljon kuin osaan.”

Hän ymmärtää verkon uusia juttutyyppejä kohtaan tunnettuja epäluuloja.

”Toimittajien voi olla vaikea hyväksyä, että yleisö tulee nykyään niin lähelle tai omia juttuja täytyy markkinoida tekemällä ne ymmärrettäviksi vaikka pelillisyyden keinoin”, Upola sanoo.

Siksi toimituksissa kannattaa tehdä asiasta yhdessä rajanvetoja.

”Tämä asia ei ole mustavalkoinen. Uudet tavat eivät ole kategorisesti hyviä tai huonoja, ja siksi näistä pitää puhua.”