Journalismi

Katseen kohteena

Onnistuneessa henkilökuvassa on jotain aitoa, särkyvää ja läsnäoloa ilman rooleja, sanoo valokuvaaja Päivi Ristell.

Päivi Ristellin mielestä valokuvaajan tärkein taito on valon hahmottaminen. Sillä voi piirtää esiin kauniisti ja mielenkiintoisesti mutta jättää jotain myös varjoon, konkreettisella tai metaforisella tasolla.

Paljon ihmisiä kuvaavalle hyvä kakkonen on kontaktin luominen kuvattavaan. Ristell itse tekee sen olemalla oma, avoin itsensä.

”Kuvaan mahdollisimman paljon ja pitkään ja juttelen samalla siitä, mitä sattuu olemaan mielessä. Samalla yritän napata myös ruutuja, joissa kuvattava ei ole niin tietoinen kamerasta.”

Valokuvauksesta Ristell innostui lukion kurssilla, jossa vedostettiin pimiössä mustavalkokuvia. Kun hän sai ylioppilaslahjaksi järjestelmäkameran, muut uravaihtoehdot hälvenivät.

Nykyisin Ristell kuvaa Sanoman aikakauslehdille henkilöitä, muotia, sisustusta ja ruokaa. Onnistuneeseen henkilökuvaan hän sanoo tallentuvan jotain aitoa, särkyvää, läsnäoloa ilman rooleja.

”Paljon kiteytyy katseeseen. Siihen, miten minä katson kuvattavaa ja miten hän katsoo kameran kautta minua ja muita katsojia.”

 

Muoti-, ruoka- ja sisustuskuvauksissa hienointa on konkreettinen tiimityö alan toimittajien kanssa. Lisäksi ne tarkoittavat monipuolista työtä ja tarpeellisia taukoja intensiiviseen vuorovaikutukseen henkilökuvattavien kanssa.

Vaikka muotikuvausten keskiössä on tavara, myös ne voivat olla luovaa tarinankerrontaa. Yksi esimerkki ovat muotimerkki Samujin kuvat, joissa Ristell ihailee ”vähäeleistä pohjoismaista melankoliaa”.

Haikeutta ja melankoliaa hän tunnistaa usein myös omista kuvistaan. Sen juuret ovat pikkusisaren menettämisessä, jota hän on käsitellyt kurssitöissään Muurlan Opistolla ja laajemmin opinnäytetyössään Lahden Muotoiluinstituutissa.

”Toisaalta onnistuneita kuvia on muitakin kuin melankolisia. On ihanaa tallentaa myös onnenhetkiä, joita on elämässä paljon.”

Journalistin Omakuvan Ristell otti Sanoman studioilla, missä hän tekee arviolta 70 prosenttia työstään. Omakuvaus on hänelle hyvinkin tuttua valon testauksista kuvattavien ollessa meikattavana, mutta julkaistavassa omakuvassa tuntui erilaiselta, jopa jännittävältä, olla.

Tunnetta hälvensi asettuminen Glorian muotikuvauksista tuttuihin lavasteisiin. Niissä päivällä paistanutta pastellista valoa Ristell ei kuvaan halunnut, vaan otti päävalon pois ja käänsi spotteja itseensä.

Tuloksena syntyi jotain muuta kuin sitä siistiä ja kaunista, mitä aikakauslehtien studioissa paljon kuvataan. Asennossaan ja ilmeessään Ristell näkee väsymystä työpäivän jälkeen. Vielä piilossa on perheen kolmas lapsi, loppukesästä syntyvä.

Päivi Ristell

34-vuotias helsinkiläinen valokuvaaja.

Työskentelee Sanoma Media Finlandin valokuvaajana. Kuvaa Sanoman eri julkaisuihin, kuten Gloriaan, Glorian Kotiin, Kodin Kuvalehteen, Me Naisiin ja Glorian Ruokaan ja Viiniin.

Viettää vapaa-aikaa perheensä ja lastensa (2 ja 7 v.) kanssa. Harrastaa kaupunkikulttuuria, pyöräilyä ja hotjoogaa. Rakastaa matkailua, mutta potee lentomatkustamisesta lisääntyvässä määrin huonoa omaatuntoa ilmastonmuutoksen takia.